Muutto maalle toi luonnon lähelle: urbaanista Piasta tuli meri- ja metsädiggari. Alarto käy usein tuulettamassa ajatuksiaan Kasnäsin maisemissa. Vesipelastukseen koulutettu Eevi-koirakin viihtyy meren ääressä.

Henkilö

• 13.05.2016

Elämän paletti uusiksi työuupumuksen jälkeen

Tunnollinen ja kunnollinen työntekijä pyrkii aina huippusuoritukseen, eikä Pia Alarto ollut poikkeus. Tahdin pysäyttivät työuupumus ja masennus. Toivuttuaan Pia haluaa auttaa muita elämässä eteenpäin.

Meri on aava ja ranta autio. Inkoolainen Pia Alarto tuulettaa ajatuksiaan Kopparnäsin maisemissa, seurana on lenkkikaveri, newfoundlandinkoira Eevi. Läsnä on kaksi tekijää, jotka edesauttoivat aikoinaan työuupumuksesta toipuvaa Alartoa selviämään: luonto ja rakas lemmikki.

– Käyskentelen rannoilla ja metsissä mietiskelemässä – niiden hetkien aikana tapahtuu paljon.

Vuosien varrella Alarto on joutunut tutkiskelemaan itseään ja pohtimaan elämäänsä.

– Itsetuntemus on kasvanut. En enää vaadi itseltäni niin paljon kuin aikaisemmin. Jos alkaa mennä liian lujaa, osaa jo katkaista vauhdin ajoissa.

Työ jäi päälle

Työkuviot veivät Vaasassa opiskelleen valtiotieteen maisterin 90-luvun lopulla Helsinkiin. Kun läheiset ihmiset jäivät kauaksi ja pääkaupungissa ei ollut juurikaan tuttuja, Alarto uppoutui työhön.

– Tein pitkiä päiviä. Työ oli ajankulua ja jäi päälle.

Takana oli vuosien uurastusta myynnin ja markkinoinnin alalla samassa työpaikassa. Lopulta Alartolle kehkeytyi kaksi tyystin erilaista työtehtävää: matkatöissä merellä piti pähkäillä kosmetiikkahyllyjen esillepanoa ja toimistossa ahertaa myyntiedustajien teknisenä tukihenkilönä.

– Kun olin laivoilla, minua tarvittiin toisissa töissä ja päinvastoin. Riittämättömyyden tunne vain kasvoi. Halusin tehdä kaiken mahdollisimman hyvin, enkä kokenut siinä onnistuvani. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että olin täysin väärällä alalla.

Alarto toteaa, ettei tuolloin tuntenut itseään eikä tiennyt, mitä elämältään halusi.

– Huomasin kyllä, ettei kaikki ole kohdallaan. Olin koko ajan väsynyt, elämä oli hektistä töissä ja vapaa-ajalla. Kynttilä roihusi molemmista päistä, mutta en osannut hakea apua.

”Itkin läppäri sylissä”

Vuotta ennen romahdusta Alarto kävi työterveyshoitajan pakeilla ja sai kolmen päivän lepoloman. Kun jatkohoitoon ei ohjattu, rumba jatkui.

Keväällä 2007 Alarto pakersi ympäripyöreitä päiviä ison nettisivuprojektin parissa, ja vetovastuu oli omalla kontolla. Lanseerauspäivä on jäänyt Pian mieleen: se oli torstai toukokuun puolivälissä ja paikalle tulisi lukuisia asiakkaita ja sidosryhmien edustajia.

– Edellisenä sunnuntaina huomasin, että olin istunut koko päivän läppäri sylissä ja itkenyt.

Maanantaina työmyyrä istui työterveyslääkärin vastaanotolla ja kertoi, ettei hän missään nimessä voi jäädä sairauslomalle. Rauhoittavien lääkkeiden turvin Alarto selvisi viikosta, ja lanseeraus onnistui.

Kuukausien off-on-off

Lääkäriin Alarto hakeutui uudelleen viikonlopun jälkeen. Hän oli laskeskellut, että ennen kesälomaa oli 30 työpäivää, joista 35 pitäisi olla matkoilla. Mahdoton yhtälö ajoi paniikkiin.

Alkoi kuukausien mittainen off-on-kausi: sairauslomalla, töissä, taas sairaana. Kesällä työpaikalla napsahti yt:t, palattuaan takaisin Alarto sai vastata vain yhdestä työstä ja luopua muista työtehtävistä. Hän oli osa-aikaisesti töissä ja välillä sairaana.

– Ramppasin työterveyshuollossa ja kerroin tarinaani monelle ihmiselle: työterveyslääkärille, -psykologille, -hoitajalle ja psykiatrille, sekä kävin psykoterapiassa. Minua hoidettiin paljon, mutta hoitovaste oli huonoa. Kukaan ei selvittänyt, mitä on tapahtumassa.

Kolmen kuukauden kokoaikainen töissä olo vaihtui helmikuussa samanmittaiseksi sairauslomaksi. Lääkäri kehotti masennusdiagnoosin saanutta Piaa olemaan aktiivinen, jotta hän kuntoutuisi työkykyiseksi.

– Aloin ylisuorittaa kuntoutusta. Minusta tuli kuntoilufriikki: yksityistunteja nyrkkeilyssä, sieltä salille ja edelleen vesijuoksuun. Mutta olo oli huono, tunsin epäonnistuneeni ihan kaikessa.

Syksykin kertautui: työpaikalla oli uudet yt:t ja iso myllerrys eri organisaatioiden yhdistyessä. Alartolle mieluinen työ vaihtui toiseksi. Hän päätti suhtautua myönteisesti ja tsempata muita.

– Olin jatkuvasti sairas: infektiotauteja ja flunssia, astmakin puhkesi ja oireili. Elimistö huusi, että pois täältä, mutta en minä tajunnut. Näin jälkeenpäin en muista tuosta ajasta mitään muuta kuin sen, että yritin olla koko ajan positiivinen.

VERKKO_Telma-Pia-Alarto-4493-MV_P

Katse kertoo. Pia Alarton sairastumisessa Eevi-koira toimi oivana lähiterapeuttina. Yhteiset puuhat auttoivat Piaa toipumaan.

Koira tuli taloon

Kun Alarto jäi tsemppisyksyn ja -talven jälkeen keväällä pitkälle sairauslomalle, plakkarissa oli sekä työuupumus että keskivaikea masennus. Sairastuminen tuntui oudolta, sillä yksityiselämä oli kunnossa: vierellä oli puoliso, jonka kanssa suunniteltiin asunnonostoa ja yhteistä elämää.

– Kesän aikana kypsyi vihdoin se ajatus, että ilman irtisanoutumista en tule terveeksi. Töihin en enää palannut, mutta kunto kuitenkin romahti. Nukuin 16 tuntia, hereillä olin loput kahdeksan. Kaikki tekemiset olivat suuria ponnistuksia.

Kotona olo mahdollisti kuitenkin yhden unelman toteutumisen: perheeseen tuli kolmas jäsen.

– Koiranpennun kanssa aloin toipua. Kävimme treeneissä koirakerhoissa ja tutustuin ihmisiin, joista kukaan ei kysellyt eikä udellut mitään.

Levottomuus kasvoi seuraavana keväänä: eihän elämää voi elää vain hengaillen. Onnekseen Alarto oli kohdannut Karjaan työ- ja elinkeinotoimistossa fiksun ammatinvalintapsykologin, joka näki Pian kunnon ja kehotti tätä olemaan kesän tekemättä mitään.

”Määräsin itse tahdin”

TE-toimistossa käydessään Alarto huomasi Spring Housen ilmoituksen uravalmennuskoulutuksesta. Pia haki − ja pääsi. Hän suoritti työharjoittelunsa pienessä hr-konsultointifirmassa, jossa puhuttiin avoimesti ja jossa Alarto pystyi kertomaan myös omista tunnoistaan.

– Oivalsin, että työhyvinvointiasioissa minulla voisi olla paljonkin annettavaa: etteivät ihmiset joutuisi käymään samaa läpi kuin minä ja osaisivat ennaltaehkäistä työuupumusta.

Töitä alkoi kertyä, mutta Alerto sai itse määrätä tahdin. Hän kävi luennoimassa, toimi sijaiskouluttajana Spring Housessa ja meni yrittäjäkurssille. Kun kahvipöytäkeskustelussa joku kertoi kokemusasiantuntijakoulutuksesta, kaikki loksahti paikoilleen. Jälleen Pia haki – ja pääsi. Vantaan kaupungin organisoima Mielen avain -hanke pätevöitti Pian myös kokemusasiantuntijaksi.

– Koulutuksella oli suuri vaikutus. Ymmärsin vasta silloin, että olen ollut neljä vuotta mielenterveyskuntoutuja. Se oli valtava ahaa-elämys.

VERKKO_Telma-Pia-Alarto-4519-MV_A2

Askel kerrallaan

Itsensä löytänyt tarmonpesä oli mukana perustamassa koulutettujen kokemusasiantuntijoiden omaa yhdistystä, KoKoA ry:tä. Tunnetuksi tekeminen vei aikansa, mutta tulosta syntyi: THL palkitsi yhdistyksen Kansanterveyspalkinnolla, ja kokemusasiantuntijuus on kirjattu jopa hallitusohjelmaan.

Lisäksi Alarto perusti oman yrityksen, Babysteps Consultingin. TE-toimistossa nimeä kehotettiin vielä miettimään.

– Yrityksen nimi oli päivänselvä: muutos on mahdollista pienin askelin ja askel kerrallaan. Sama filosofia sopii kaikkeen, kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla ja vähemmälläkin pärjää. Välillä on pakko pysähtyä ja kuunnella itseään.

Koulutukset kiidättivät naista milloin mihinkin puhumaan ja vetämään työpajoja, aiheina omakohtaisesti tuttuja teemoja: elämän haltuunotto, stressinhallinta ja itsetunnon kasvattaminen. Nykyään Pia työskentelee kokopäiväisenä valmentajana Spring Housessa oman yrityksen rinnalla.

– Minulle sopii nykyisen työn monipuolisuus ja hallittavuus. Koen tekeväni arvokasta työtä, en vain palkasta vaan intohimosta. Kun kykenee auttamaan ihmisiä onnistumaan ja olemaan oman elämänsä tähtiä, se kantaa pitkälle omassakin jaksamisessa.

Ja jos Alartolla alkaa mennä liian lujaa, Inkoon terveyskeskuksesta löytyy luottohenkilö, psykiatrinen sairaanhoitaja, joka kuuntelee, auttaa ja toppuuttelee.

– Nyt minulla on jo paremmat palautumiskeinot. Olen laskenut omaa vaatimustasoani ja hyväksynyt, ettei kaikessa tarvitse olla huippu. Maallemuutto oli lottovoitto, lisäksi oman elämän remonttiin vaikutti yksi viisas ihminen, ammatinvalintapsykologi, jonka äänen kuulen vieläkin: ole tekemättä mitään. Se oli paras neuvo kaaoksen keskellä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.