
Treenin ajoituksella ja vuorokausirytmillä voi olla merkitystä unen laatuun
Suuri osa palautumisesta tapahtuu unessa, varsinkin syvän unen aikana. Tällöin esimerkiksi kasvuhormonin eritys lisääntyy, mikä on edellytys kudosten kehittymiselle. Unen aikana myös aivot puhdistuvat, korjautuvat ja lepäävät. Liikunta vaikuttaa yleensä positiivisesti unen laatuun, mutta tutkimustulokset liikuntasuorituksen ajankohdan vaikutuksesta ovat ristiriitaisia. Päivittäinen harjoittelu ja sitä seurannut yöuni ovat yhteydessä työntekijän voimavaroihin seuraavana päivänä. On myös hyvä