Evästeasetukset

Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.

Skip to content

”Tämä työ määrittelee sen, kuka olen” – Korkeasaaren arjessa kutsumus ja rakkaus eläimiin kohtaavat

Kirjoittaja: Jussi Eskola

Kuvaaja: Jussi Eskola

Eläintenhoitaja Laura Pulli ihastui Korkeasaareen jo pikkulapsena. Samalla retkellä hän on tavallaan vieläkin, sillä eläimistä tuli elämäntapa ja elinkeino. Kutsumusammatissa työlle annetaan joskus jopa enemmän kuin työnantaja vaatii.

Aavikkokulkusirkat sirittävät, kyläkutojalinnut livertävät ja mangustit ääntelehtivät kuin viimeistä päivää. Aavikon äänimaisemaa kuitenkin rikkovat ilmanvaihdon humina ja englanninkielisen päiväkotiryhmän iloiset kiljahdukset.

– Se on valtava! Eräs lapsista ihastelee käärmettä.

– Mikä sen nimi on?

– Risto. Se on kuningaspyton, eläintenhoitaja Laura Pulli kertoo käärme kietoutuneena ympärilleen.

Pyton on luonut nahkansa, joten Pulli tutkii sitä huolellisesti. Rohkeimmat lapsista uskaltautuvat parin metrin päähän puolitoistametristä kuristajakäärmettä.

– Onko se myrkyllinen?

– Meillä ei ole myrkkykäärmeitä täällä.

Ohjaajat opastavat lapsiryhmää kohti mangusteja.

– Bye bye, Risto! We love you, Risto!

Töitä riittää Korkeasaaren eläintenhoitajillakin, joilla on huolehdittavana ja ruokittavana noin 175 lajin eläimiä.

Tämän ikäisenä lapsena Laura Pulli tuli itsekin ensimmäisiä kertoja Korkeasaareen. Ikimuistoisia päiviä pienelle innokkaalle eläinhullulle.

– Yritimme nyhtää nurmikkoa, jotta olisimme aidan raosta saaneet syötettyä vapiteja.

Nykyään Laura saa ruokkia eläimiä päivittäin. Hän siirtää pytonin terraarioonsa, koska on mangustien yleisöruokinnan aika. Hän heittelee niille pieniä pusseja, jotka on jotenkin avattava.

– Ei täällä saa ilmaisia matoja. Pitää olla vähän töitä, Pulli naurahtaa.

Töitä riittää Korkeasaaren eläintenhoitajillakin, joilla on huolehdittavana ja ruokittavana noin 175 lajin eläimiä. Henkilökunnan tiloissa on pitkiä tehtävälistoja. Eläinten tiloja on siivottava, sisustettava ja kasteltava. Matoja kasvatettava ruoaksi. Ulosteiden poistamista, punnituksia, uv-mittauksia, raportointia, kokouksia, hoito-ohjeiden laatimista. Kompostivuorokin osuu kohdalle silloin tällöin. Vierailijoiden kysymyksiä riittää.

Tekemisestä ei ole puutetta, mutta Pulli viihtyy hyvin Africasia-talon 25 asteen lämmössä.

– Kun tein töitä villihevosten kanssa, piti tehdä ulkotöitä saaren korkeimmassa kohdassa. Siellä tuulee niin, että tukka lähtee.

Nuorena Laura Pulli suuntautui akateemiselle uralle, mutta suunnanmuutoksen myötä hän opiskeli eläintenhoitajan ammattitutkinnon. Valinta ei ole kaduttanut. Kahdentoista vuoden Korkeasaari-uransa aikana hän on työskennellyt lähes kaikkien saaren eläinlajien parissa.

– Hoidan mieluummin mangusteja ja käärmeitä kuin tiikereitä tai leijonia. Joillekin niiden hoitaminen on uran huipennus, mutta ei kaikille. Jokaisella meistä on omat suosikkinsa. Täällä on yksi eläintenhoitaja, joka rakastaa syvästi kameleita.

”Kamelimamma”

Kaija Tiaskorpi näyttää kamelille keltaista frisbeetä. Palkinnoksi onnistuneesta tehtävästä Luna saa porkkananpaloja. Joskus se saattaa pärskäyttää limaisen tervehdyksen päin hoitajaa, mutta tänään sellaiselta vältytään.

Jo 17 vuoden ajan Korkeasaaressa työskennellyt Tiaskorpi on vastaava eläintenhoitaja märehtijäryhmässä.

– Viihdyn hyvin ja haluan olla täällä eläkeikään asti. Toivottavasti pysyn sinne asti terveenä. Tämä työ on kuluttavaa, ulkotyötä isojen eläinten kanssa vuoden ympäri.

Kaksikyttyräisten kamelien, Hilden ja Lunan, lisäksi Tiaskorven vastuulla ovat gasellit, vikunjat, marat, nandut ja tuulihaukka.

– Ihan mukavat työkaverit.

”Kamelimammaksikin” kutsuttu Tiaskorpi suorittaa eläinten kouluttamisen erikoisammattitutkintoa.

– Pyrin tekemään näille kamelitytöille koulutustehtäviä, joista on hyötyä eläinlääkärille, minulle työssäni tai eläimelle itselleen. En minä mitään sirkustemppuja opeta näille.

Luna ja Hilde ovat säyseitä kuin kilteimmät kotieläimet, mutta koulutustilanteissa ne ovat kovin innokkaita, joten paikalla on aina kaksi hoitajaa.

Ruokkimistilanteessa 182-senttinen Tiaskorpi katsoo kamelia silmiin samalta korkeudelta. Kahdeksanvuotiaan Hilden säkäkorkeus on pari metriä ja se painaa 750 kiloa.

Luna ja Hilde ovat säyseitä kuin kilteimmät kotieläimet, mutta koulutustilanteissa ne ovat kovin innokkaita, joten paikalla on aina kaksi hoitajaa. Eläintenhoitajat eivät mene koskaan samaan aitaukseen kamelien kanssa. Yksi potkaisukin voisi olla kohtalokas.

– Nämä meidän tammamme ovat aika lauhkeita, mutta kameli saattaa puskea. Näin iso eläin voisi liiskata hoitajan. Kameli voi myös purra helposti vaikka ranteen auki.

Riskien eliminointia

Eläintenhoitajan työssä työturvallisuutta ei voi korostaa liikaa, Korkeasaaren työsuojeluvaltuutettu ja trooppisten talojen vastaava eläintenhoitaja Erik Cruz korostaa.

– Riskien kartoittaminen ja niiden minimoiminen on tärkein asia Korkeasaaren työsuojelussa.

Tapaturmista pidetään kirjaa, ja työsuojeluryhmä kokoontuu kuukausittain.

– On tärkeää, että rutiinit ovat selkeät sekä eläimille että ihmisille. Harvoin tulee eläinten suhteen vaaratilanteita. Emme ota mitään riskejä, Laura Pulli kertoo.

Jotkut eläimistä käyttäytyvät arvaamattomammin kuin toiset. Villieläinsairaalassa saa olla tarkkana kaulushaikaroiden kanssa.

– Niillä on pitkä kaula ja nokka, jolla ne saattavat tähdätä silmiin, Laura Pulli kertoo.

– Tiikerien ja leijonien käyttäytymistä pystyy lukemaan ja niiden kanssa toimimisessa on selkeä protokolla. Kun työskentelin Kissalaaksossa, se oli sellaista varmistamisen varmistamisen varmistamista.

Suojavarusteita riittää joka lähtöön: turvakenkiä, kuulosuojaimia, kypäriä, suojalaseja ja -käsineitä, hengityssuojaimia, kiipeilyvaljaita.

Suurimpia riskitilanteita ovat eläinten siirtämiset kuljetuslaatikkoon, kun niitä lähetetään toiseen eläintarhaan tai palautetaan luontoon.

Vaarallisen eläimen karkaaminen on epätodennäköistä, mutta silti mahdollista. Henkilökunta harjoittelee tällaisia tilanteita varten säännöllisesti. ”Näin toimit hätätilanteessa” -ohjekylttejä näkyy kertauksen vuoksi seinillä työntekijöiden tiloissa.

Suojavarusteita riittää joka lähtöön: turvakenkiä, kuulosuojaimia, kypäriä, suojalaseja ja -käsineitä, hengityssuojaimia, kiipeilyvaljaita.

– Meillä on työlleen omistautunut turvallisuusasiantuntija. Hän huolehtii kaikesta. Suurin riski täällä on oma kömpelyys, Laura Pulli naurahtaa.

Eläintenhoitajana voi välillä kokea riittämättömyyden tunnetta, kun tietää olevansa vastuussa eläinten hyvinvoinnista ja terveydestä.

Eläintenhoitajien on liikuttava sateella ja paisteella Korkeasaaren vaihtelevassa maastossa, joten liukastumisia ja kaatumisia voi tapahtua. Raskaiden kuormien nostaminen saattaa vaatia veronsa. Eläinten tiloissa ryömiessä tai kiipeillessä työasentoja on vaikeaa pitää ergonomisina. Pulli käykin säännöllisesti hierojalla ja kiropraktikolla.

Helteellä kuumuus ja nestehukka aiheuttavat omat haasteensa eläintenhoitajille, talvisin kova pakkanen.

Infektioriski on tiedostettava, etenkin luonnonvaraisten eläinten kohdalla. Tarttuvia tauteja täytyy huomioida, eläimestä ihmiseen ja päinvastoin.

Africasia-talon takahuoneessa on kyltti varoittamassa mahdollisesta altistumisesta hengitysteitä ärsyttäville aineille, kuten eläinpölylle, eläinten kuivuneille jätöksille, homeille ja bakteereille.

Psykososiaaliset kuormitustekijät ovat merkittävä työterveysriski, Erik Cruz kertoo.

– Tällä osa-alueella pystymme vielä parantamaan.

Kun työskentelee kutsumusammatissa, intohimosta työtä kohtaan, välittämistä voi olla liikaakin.

– Työlle annetaan joskus enemmän kuin työnantaja vaatii. Tällä tavalla ihmiset sitten kuormittuvat, Cruz pohtii.

Laura Pullin mukaan eläintenhoitajana voi välillä kokea riittämättömyyden tunnetta, kun tietää olevansa vastuussa eläinten hyvinvoinnista ja terveydestä.

– Työ on joskus stressaavaa, jos on henkilöstövajausta ja on miljoona tekemätöntä asiaa. Sitten pitää vain todeta, että kaikki eläimet ovat saaneet vettä, ruokaa ja viihdykettä. Riittää, kun töitä jatketaan seuraavana päivänä.

”Välitämme näistä eläimistä”

On seesteinen syksyinen perjantai-iltapäivä, ja Kaija Tiaskorven työviikko on lopuillaan. Kohta hän suuntaa kotiin perheensä ja kissojensa pariin. Työvaatteet jätetään aina Korkeasaareen, mutta työhuolia ei joskus pysty jättämään.

– Ei tällaiseen ammattiin voi tulla puolivillaisesti. Välitämme näistä eläimistä todella paljon ja teemme kaikkemme heidän hyväkseen.

Aiemmin kameleita oli kolme, mutta kookas uros kuoli hiljattain.

– Se oli todella raskasta. Ei tuollaisia tilanteita pysty ilman kyyneleitä käsittelemään.

Tiaskorpi on hoitanut 14-vuotiasta Lunaa puolitoistavuotiaasta asti, mutta nyt se on sairastellut. 

– Olen jo alkanut totutella, että se ei ehkä ole täällä enää kovin montaa vuotta. Mutta se on sitä elämän kiertokulkua.

– Vastapainona tulee syntymiä. Tuossa on nuo kaksi gasellinaperoa. Emot hylkäsivät ne täällä, joten olemme pullokasvattaneet ne vasasta asti.

Tiaskorpi kokee olevansa unelma-ammatissaan. Jo lapsena hän kirjoitti ja piirsi eläinaiheisia vihkoja. Hän kuitenkin hakeutui eläintenhoitajaksi vasta kolmekymppisenä.

– Koin, että sain lottovoiton, kun sain työpaikan täältä.

Työviikon viimeisenä tehtävänä Kaija Tiaskorpi antaa odelmaheinää kameleille. Eläintenhoitajan työn arkea ja juhlaa.

– Kyllä tämä työ määrittelee sen, kuka minä olen.

Categories:

Anna palautetta jutusta

Mitä ajatuksia juttu sinussa herätti? Entä haluaisitko kuulla tästä tai jostain muusta työelämään liittyvästä aiheesta lisää - kerro siitä meille. Parannetaan työelämää yhdessä!

Lisää luettava