Mistä on tämän hetken tyypilliset työterveysriskit tehty? – Salakavalan pitkistä työrupeamista ilman kontrollia, tiivistää ohjelmistotalo Arcusys Oy:n toimitusjohtaja Jussi Hurskainen.

Kiinnostava ja innostava projekti, joka vie kokonaan mukanaan. Ajan kulumista ei edes huomaa, ennen kuin päällekkäisiä projekteja alkaa olla jonoksi asti. Tappo-deadlinet pakottavat tekemään töitä usein puolille öin.

Unen päästä ei tahdo saada kiinni, ja vaiheeseen jäänyt ratkaisun työstäminen herättää keskellä yötä. Niska alkaa oireilla. Alitajuinen pelko mahdollisesta yt-kierroksesta kaihertaa mieltä. Pinna alkaa lyhentyä ja välillä katketakin.

– Fyysisiä riskejä ei tällä alalla enää juuri ole. Läppäriin ei sormiaan telo, ja helposti säädettävät ja hyvää työskentelyergonomiaa auttavat sähköpöydätkin alkavat ovat yleisiä. Painotus on pääkopassa, kun tehdään ajatustyötä, Hurskainen summaa.

Salakavalampien riskien merkitys on paljastunut vasta kokemuksen myötä. Hurskainen on seurannut kehitystä reilut 15 vuotta. Aika on opettanut hänet lopettamaan sähköpostin katsomisen iltayhdeksän jälkeen.

– Kun tulin alalle, töissä oli paljon parikymppisiä ihmisiä, joilla ei ollut kokemusta siitä, että joku voisi oikeasti uupua töiden takia. Tietotyö yleistyi niin nopeasti, että sen mahdollisia vaaroja ei ehditty juurikaan ajatella.

– Entisaikaan riskit olivat konkreettisempia. Kivi saattoi pudota työmaalla päähän. Nyt henkinen kuormitus voi kasvaa niin, että siitä ei enää palaudukaan. Molemmilla tavoilla päätyy sairauslomalle tai työkyvyttömyyseläkkeelle, Hurskainen pohtii.

Arcusysin toimistolla ulkokengät jätetään eteiseen.

Ongelmanratkaisu koukuttaa

Uupumisriskit kasvavat Hurskaisen mukaan edelleen sitä mukaa kuin suorituspalkkaus sekä etä-, pätkä- ja mobiilityöt yleistyvät.

– Kun ihmiset siirtyvät tekemään töitä yhä enemmän omalla vastuullaan, kukaan ei enää katso perään, missä kunnossa tekijä itse on. Myös vastuu jaksamisesta siirtyy helposti täysin työntekijälle.

Arcusysillä ohjelmistokehittäjänä toimivan Joni Pakarisen mielestä tavallisin riski on yksinkertaisesti se, että ihmiset haalivat liikaa töitä. Hänellä on kokemusta ohjelmistotalon lisäksi ravintola-alalta.

– Työnteko itsessään on kannuste, sillä ongelmanratkaisu on erittäin koukuttavaa. Mutta niin kuin kaikessa: liika on liikaa.

Pakarinen pitää hyvänä mittarina sitä, että työpaikalle on joka päivä mukavaa tulla ja työ tuntuu mielekkäältä.

– Työhyvinvointi liitetään yleensä työpaikkaan, mutta se on kokonaisvaltainen asia, joka kummittelee helposti myös vapaa-ajalla. Päivän ongelma voi vielä raksuttaa päässä, vaikka on jo kotona laittamassa ruokaa.

Pakarinen hakee työlle vastapainoa harrastamalla kuntoliikuntaa sekä tanssia salsasta swingiin. Hän myös opettaa paritanssia omalla toiminimellä Baile Social sekä Salsa del Este -yhdistyksen nimissä.

– Balanssi työn ja levon välillä on erittäin tärkeää.

Puitteet yritykseltä, neuvoja kavereilta

Terveydestä ja työkyvystä huolehtiminen on kummankin mielestä sekä työnantajan että työntekijän tehtävä. Epäonnistuminen kun koskettaa kumpaakin osapuolta.

– Työnantajan vastuulla on tarjota hyvä työympäristö sekä mahdollisuudet hyvinvoinnin säilyttämiseen ja parantamiseen. Työnantaja ei kuitenkaan voi pakottaa työntekijöitä tarttumaan terveyskäytäntöihin. Kyllä se lopulta lähtee työntekijän omasta motivaatiosta, Pakarinen sanoo.

– Olisihan se aika erikoista, jos työnantaja tarkistaisi esimerkiksi elektronisen sirun tai anturin avulla, onko työntekijä käynyt illalla lenkillä. Mieluummin firman pitää tarjota hyvät puitteet sekä käytännön vinkkejä ja kannustimia terveelliseen työntekoon ja vapaa-aikaan, Hurskainen täsmentää.

Myös kokeneempien työkavereiden käytännön neuvot ja esimerkit kannattaa ottaa avuksi, ennen kuin ajautuu riskikierteeseen.

– Meillä on firman sisällä keskusteltu esimerkiksi uniongelmista. Kokemus on osoittanut, että kun ennen nukahtamista kirjoittaa asiat paperille, ne on käsitelty pois mielestä, vaikka varsinaista ratkaisua ei vielä ole syntynyt, Pakarinen kertoo.

– Monesti ihmiset pyytävät työkaveriaan kesken kaiken esimerkiksi pelaamaan erän biljardia. Näin tulee seistyä vähintään viisi minuuttia ja mietittyä jotain muuta kuin aktiivista asiaa. Aivot saavat pienen tauon, Hurskainen sanoo.

Itse hän tuulettaa vapaa-ajalla työaivojaan kävelemällä ja pelaamalla paintballia.

Käsipainoja, perinteisiä lautapelejä, Lego-palikoita, biljardipöytä, PlayStation – Arcusysin toimistolla kukin voi irrottautua ajatuksistaan tavalla, joka tuntuu omimmalta.

Hallinnan tunne tietotaidon rinnalle

Rikkonaiset työurat nostavat itseohjautuvuuden ja hallinnan tunteen työhyvinvoinnin uusiksi avainmittareiksi, sanoo neurologi ja aivotutkija Kiti Müller.

– On tunne, että homma on hanskassa ja ymmärtää, mitä on tekemässä, hän tiivistää.

– Ihmisten pitää hahmottaa itsensä uudelleen työn ääressä ja suhteessa työyhteisöön. Pitkäaikaiset urat ja sitoutuminen yhteen työnantajaan tai yhdenlaiseen työhön vähenee. Yhä useammilla on monta työyhteisöä, joiden välillä joutuu vaihtamaan. Toisinaan työskennellään yksin, toisinaan muiden kanssa.

Työ ei enää kuormita suoraan entisellä tavalla ruumista, mutta aivoja ja mieltä se kuormittaa välillä aivan liikaa.

– Olivatpa tiedot ja taidot millaisia tahansa, itseohjautuvuus, itsetuntemus ja henkilökohtainen hallinnan tunne ovat työhyvinvoinnin kannalta yhä tärkeämpiä tekijöitä, Müller sanoo.

Müllerin erikoisalana on työnteon ja aivojen sekä kognitiivisen ja henkisen toimintakyvyn suhde. Hän työskenteli reilut parikymmentä vuotta Työterveyslaitoksella tutkimassa muun muassa, miten työtahti ja tiedon tulva vaikuttavat vireyteen, muistiin ja kykyyn oppia.

Kuusikymppisenä Müller hyppäsi Nokia Technologiesiin selvittämään, mitä ihmisen työ on tulevaisuudessa ja miten digitaalisen ajan terveyttä edistetään. Hänen mottonaan on, että työn pitää kehittyä ihmisystävälliseen suuntaan.

Venymiskyvyllä on rajansa

Müllerin mukaan työntekijän pitää oppia tuntemaan omat kykynsä ja rajoituksensa. Pitää myös tietää, mistä hankkia uutta tietoa ja uskaltaa rohkeasti käydä kysymässä. Hän kertoo törmänneensä venymiskyvyn rajoihin erityisen usein ohjatessaan opinnäytetöitä ja väitöskirjoja.

– Vaikka kuinka sanon ongelmien edessä, että ota nyt välillä paussi ja lepää pari päivää, varsinkaan nuoret eivät tahdo uskoa. Kun ei ole kokemusta, sitä helposti ajattelee, että jos vielä vähän lisää puristan, niin ratkaisu löytyy.

– Niin hassulta kuin se kuulostaakin, ihminen, joka haluaa löytää paikkansa työpaikalla ja päästä eteenpäin, unohtaa helposti itsestään huolehtimisen. Aika moni pelkää sanoa ääneen, että aika ei riitä kaikkeen. Se kun voidaan tulkita niin, että henkilö ei osaa hommaansa. Että aika menee sähläämiseen, Müller sanoo.

Ihmisen venymiskykyyn, fysiologiaan ja jaksamiseen liittyviä kysymyksiä käydään hänen mielestään liian vähän läpi opiskeluaikana ja myöhemmin työelämässä. Yleensä vasta elämänkokemus opettaa.

Ajan valvonnasta ajan hallintaan

Vaikka työn ja sen tekemisen luonne on muuttunut, seuranta- ja palkkauskäytännöt elävät edelleen teollisen vallankumouksen jälkeistä aikaa. Kellokortti, sovitut työajat sekä tunti- tai kuukausipalkka sitovat ihmisiä aikaan ja paikkaan, vaikka työ edellyttäisi ajatusten lentoa, jota voi tehdä muuallakin kuin toimiston työpisteen äärellä.

”Fyysisiä riskejä ei tällä alalla enää juuri ole. Läppäriin ei sormiaan telo, ja helposti säädettävät ja hyvää työskentelyergonomiaa auttavat sähköpöydätkin alkavat ovat yleisiä.”

– Työhyvinvoinnin ja tehokkuuden näkökulmasta olisi parempi joustaa positiivisella tavalla erimerkiksi niin, että jos ajatus ei juokse, teenpä pari tuntia vähän rutiininomaisempia tehtäviä ja lähden sitten vaikka lenkille. Jos homma sujuu seuraavana päivänä paremmin, teenkin kymmenen tunnin työpäivän, Müller sanoo.

Työ ei enää kuormita suoraan entisellä tavalla ruumista, mutta aivoja ja mieltä se kuormittaa välillä aivan liikaa. Perinteiset työn tekemisen käytännöt toimivat modernin, liikkuvan työn periaatteita vastaan. Työhyvinvoinnin kannalta niistä pitäisi päästä eroon.

– Edellytyksenä on, että valvonta-ajattelun sijaan ihmiset osaavat ja voivat itsenäisesti hallita omaa aikaansa. Työn tekemisen vapaus ja vastuu ovat uuden ajan työmarkkinoiden avainkysymyksiä, Müller tiivistää.

Tietotyötä tekevä työyhteisö on rakentanut pieniä irtiottomahdollisuuksia työpäivän lomaan, mutta niiden hyödyntäminen on jokaisen omalla vastuulla.

Tarvitaan substanssijohtajia

Müller pitää työhyvinvointia yhtenä johdon avainvastuualueista. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin kyseenalaistaa yleisjohtajien asiantuntemuksen sillä alalla.

– Jos johtaja ei ole missään vaiheessa uraansa ollut roolissa, jossa tehdään päätöksiin liittyviä konkreettisia tehtäviä, aikataulut ja ihmisille annetut työmäärät ovat helposti epärealistisia, Müller sanoo.

– Ellei johtajalla ole substanssiosaamista yrityksen erikoisalueella, hänellä ei myöskään ole kokemusta siitä, kuinka monta asiaa voi hyvinkin suunnitellussa projektissa mennä pieleen matkan varrella. Virhe- ja työuupumusriskit kasvavat, jos johtaja ei kuuntele tiimiläisiä ja luota heidän arvioonsa siitä, kuinka paljon aikaa asian tekemiseen kuluu.

Työhyvinvoinnin ylläpitämistä ei kuitenkaan voi Müllerin mielestä sälyttää yksin esimiesten, viranomaisten, lainsäätäjien tai yksittäisten työntekijöidenkään niskoille.

– Jokaisella pitää olla intressi pitää huolta itsestään ja omasta työhyvinvoinnistaan. Se on kaikkien etujen mukaista.

Millaista on digiajan työterveys?

Globaali digiaika tuo Müllerin mukaan uudenlaisia haasteita myös työterveyshuollolle, työhyvinvointipalveluille ja koko henkilöstöhallinnolle.

– Miten palvelut hoidetaan jatkossa, kun ihmiset liikkuvat entistä enemmän työssään sekä maan rajojen sisällä että globaalisti? Missä määrin palvelut voivat olla virtuaalisia, ja mikä kaikki edellyttää kontaktia kasvokkain?

Müller ennustaa, että ihmiset alkavat tehdä henkilökohtaisia sopimuksia työterveyshuollon tuottajansa kanssa, koska työnantajat vaihtuvat aiempaa useammin. Hän povaa myös henkilökohtaisten, kuntoa, vireyttä, valppautta sekä elintoimintoja ja aivojen fysiologiaa seuraavien laitteiden yleistymistä.

– Kuluttajapuolella on jo tarjolla runsaasti erilaisia terveysrannekkeita, -kelloja ja -korvanappeja, joiden luotettavuus paranee koko ajan. Niitä ei kuitenkaan ole validoitu riittävän tieteellisesti, jotta niitä voisi käyttää työterveyden edistämiseen.

– Työpaikalla pitäisi olla yleistä tietoa ihmisen fysiologisesta venymiskyvystä, unesta ja vireystilasta, ja tämä kaikki pitäisi suhteuttaa työpäivän kulkuun – mutta myös arkielämään. Kuormitushuiput kun eivät välttämättä liity millään tavalla työhön.

Työn ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen sekä rikkonaiset työurat ovat nostaneet itseohjautuvuuden ja hallinnan tunteen työhyvinvoinnin uusiksi avainmittareiksi.

Selviäisikö työpaikkasi terveystarkastuksesta?

Kysymys ”Onko yrityksessäsi mukava tehdä töitä?” tulee yhä useammin eteen johtajalle, yrityskuvan luojalle ja työhönottohaastattelijalle.

Millainen voisi olla työpaikan terveystarkastus? Vastaaminen ei ole helppoa edes alaan perehtyneille.

– Ehdin työskennellä 20 vuotta työterveydenhuollossa. Lopulta minulla eivät enää riittäneet keinot auttaa ihmisiä. Olisi pitänyt pystyä tarjoamaan työterveyshuollon lisäksi sosiaalitoimiston, työvoimatoimiston ja psykiatrin palveluita samanaikaisesti, Oili Kettunen kertoo.

Hän toimii nykyisin Vierumäen liikuntakeskuksessa työhyvinvointituotteiden kehityspäällikkönä. Kettunen osoitti viime vuonna hyväksytyssä väitöskirjassaan, että liikunnan lisääminen auttaa erityisesti niitä, joiden työkyky on heikentynyt ja stressi korkealla.

– Ennen ihmiset valittivat kipeää niskaa, päänsärkyä tai muita fyysisiä oireita. Vasta kun lopettelin työterveyshoitajan töitäni 15 vuotta sitten, ihmiset uskalsivat jo tulla puhumaan stressistä, masennuksesta ja työn ylikuormituksesta, joita olivat tottuneet pikemminkin peittelemään. Sen jälkeen tietoisuus työn kuormittavuudesta on lisääntynyt merkittävästi, Kettunen kertoo.

Kun hän alkoi tutkia työhyvinvoinnin muutoksia, vaikeasti vastattavia kysymyksiä ilmestyi jatkuvasti lisää.

– Vaikka työ on fyysisesti keventynyt ja työoloja, työturvallisuutta, työsuojelua sekä työmenetelmiä on tutkittu ja parannettu, työstressi ei ole vähentynyt. Uusia altisteita tulee koko ajan lisää sitä mukaa kuin työn luonne muuttuu.

Laki jätti tulkinta-aukon

Työterveyshuolto miellettiin Kettusen mukaan pitkään enemmänkin sairaudenhoidoksi. Vasta viime vuosina painotus on siirtynyt työhyvinvoinnin ja riskien ehkäisyn puolelle.

– Vaikka työkykyä ja työhyvinvointia ylläpitävä toiminta on lakisääteistä, toiminnan sisältöä ei ole tarkasti määritelty. Aluksi toiminta olikin kirjavaa ja kuviteltiin, että tavoite toteutuisi irrallisten temppujen avulla.

Työhyvinvointitoiminnan tulisi Kettusen mielestä olla pitkäjänteistä, suunnitelmallista toimintaa. Samanaikaisesti tulisi kehittää sekä organisaation toimintaa että henkilöstön terveyttä.

”Tärkeämpää on tietää, että jos tulee ongelmia, niihin puuttumiseen on valmiiksi mietityt ratkaisumallit.”

Kettunen korostaa, että jokainen voi vaikuttaa sekä omaansa että koko yhteisön ilmapiiriin. Vastuuta ei voi ulkoistaa organisaatiolle tai sen ”työhyvinvointikoordinaattoreille”.

– Jos taas työntekijän toimintakyky on alentunut ja työssä on kuormitustekijöitä, työnantajan pitää keventää niitä. Samoin pitää muuttaa työmenetelmiä tai työnkuvaa sekä hankkia apuvälineitä, jotta henkilön toimintakyky ja sitä myötä työhyvinvointi saadaan palautumaan.

Epävarmuuden sieto työelämän oppiaineeksi

Epävarmuuden sietokyvystä on tulossa Kettusen mukaan työelämän uusi avaintaito.

– Muutokset tapahtuvat nopeasti, eikä useinkaan voi tietää, mitä seuraavaksi tulee eteen. Kun työpaikan olosuhteisiin tai tilanteisiin ei pysty vaikuttamaan, työhyvinvoinnin näkökulmasta keskeiseksi asiaksi nousee ihmisten omien voimavarojen vahvistaminen ja niistä huolehtiminen.

Kettunen pitää huolestuttavana, että tähän ei valmenneta missään. Hänen mielestään työelämän uudet haasteet pitäisi tuoda esille jo opiskelu- ja kouluttautumisvaiheessa.

– Emme pysty huijaamaan itseämme kestämään pitkäaikaista stressiä. Vaikka itse ajattelisimme, että jaksamme, jossain vaiheessa elimistö hankaa vastaan ja oireet ilmaantuvat.

Yrityskuvat tervehtyvät

Hyvä työilmapiiri ja työhyvinvointiin satsaaminen ovat jatkossa yhä tärkeämpiä yrityskuvan elementtejä, joihin kannattaa satsata myös bisnesmielessä kuten esimerkiksi kestävään kehitykseen.

– Työhyvinvointi ei ole yrityksenkään kannalta enää pelkkä lakisääteinen velvoite vaan kilpailutekijä. Se kirkastaa brändiä, joka luo positiivista mielikuvaa yrityksen ja organisaation toiminnasta varsinkin rekrytointitilanteissa, Kettunen korostaa.

Johdolla on hänen mukaansa avainrooli työhyvinvointikulttuurin luomisessa.

– On erityisen tärkeää tehdä koko henkilöstölle näkyväksi, mitä yrityksen työhyvinvointiin kuuluu. Sen pitää olla yhteinen asia, joka toimii kaikkien parhaaksi. Muutoksien seuraamista varten pitää myös määrittää konkreettiset mittarit. Niiden kehittämiseen kannattaa haastaa yrityksen oma työterveyshuolto, Kettunen suosittelee.

Psykososiaalinen työhyvinvointi

Monelle riittää työpaikalla tieto, että on olemassa valmis toimintamalli, jos työkyky syystä tai toisesta heikkenee. Näin sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Marianna Virtanen. Hän pitää työpaikan psyykkistä turvaverkkoa tärkeänä osana henkistä työsuojelua. Psykososiaalinen työhyvinvointi tarkoittaa sekä psyykkisiin että sosiaalisiin tekijöihin liittyvää työhyvinvointia.

– Turvaverkon ei tarvitse olla koko ajan huoneentauluna näkyvissä. Ei semmoista tarvitse edes ajatella, kun kaikki on hyvin. Tärkeämpää on tietää, että jos tulee ongelmia, niihin puuttumiseen on valmiiksi mietityt ratkaisumallit.

– Työn muutosten myötä työhyvinvoinnin psykososiaaliset tekijät ovat korostuneet fyysisen turvallisuuden sijaan. On yhä merkityksellisempää, että voimme kokea tekevämme työmme hyvin. Tämä kattaa perinteisen työturvallisuuden lisäksi kunnon työvälineet – mutta myös sen, että osaaminen on kohdallaan suhteessa vaatimuksiin, Virtanen korostaa.

Hänen mukaansa psykososiaalisen puolen merkitys todennäköisesti vain vahvistuu, kun työajan rajat hämärtyvät ja työhön sekä työsuhteisiin liittyvät
epävarmuustekijät lisääntyvät.