Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Juha Saurama on valmentaja ja lastensuojelutyön kehittäjä, joka uskoo urheilun voimaan kovia kokeneiden nuorten kasvun ja kuntoutumisen tukena.
”Parisen kymmentä vuotta sitten makasin Viron Tallinnassa hotellihuoneessa Karl Leman -nyrkkeilyturnauksessa odottamassa kehään pääsyä. Sain ajatuksen, että aktiiviurani päätyttyä perustan kamppailulajiseuran ja ryhdyn valmentajaksi.
Seuran nimeä en silloin vielä tiennyt, mutta sen tiesin, että seuran toiminnassa pitää toteutua kolme asiaa: Ensimmäiseksi kilpaurheilun pitää olla laadukasta. Siihen täytyy laittaa osaamista, aikaa ja rahaa niin paljon kuin siihen sitoutuneet urheilijat tarvitsevat. Toiseksi kunto- ja harrasteliikuntaryhmät sekä nuorten ja lasten ryhmät täytyy valmentaa hyvin, jotta he viihtyvät toiminnassa. Kolmanneksi heikoimpia pitää auttaa, eli seura pyrkii auttamaan kamppailulajien avulla heitä, joilla menee elämässä huonosti.
Aloitin valmentajana seurassa, jonka nimeksi tuli Järvenpään Kehäkarhut. Huomasin jo silloin kohdan kolme merkityksen: urheilu todella auttaa ihmisiä. Nuo muutkin tavoittelemani kohdat toteutuivat mukavasti.
Kun nuori treenaa, hän kokee positiivisia elämyksiä.
Valmentaminen on vapaaehtoistyötä. Palkkatyön puolella taas työskentelin ensin yhdeksän vuotta Järvenpään kaupungin nuorisokeskuksen ja kaupungin nuorisotoimen päällikkönä. Siellä innostuin lastensuojelutyöstä. Huomasin sen merkityksen haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten kohdalla, joille ei ollut annettu samoja lähtökohtia kuin muille. Päätin ystäväni Jukka Pynttärin kanssa perustaa yksityisen lastensuojelun sijaishuollon yksikön. Loimme Tunkki Nuorisokoti -mallin, jossa urheilu ja liikunta ovat kasvatuksen, kuntoutuksen ja hoidon välineitä.
Käytännössä meille on siis sijoitettu nuoria, jotka oirehtivat rikoksilla tai muilla käytöshäiriöillä tai ovat koukussa päihteisiin. Päivä alkaa sillä, että saadaan nuori sängystä ylös ja toivon mukaan kouluun. Jos häntä ei saada kouluun, tehdään ensin läksyjä yksikössä ja sitten lähdetään treenaamaan esimerkiksi kamppailulajeja tai punttisalilla. Tämän jälkeen mennään laittamaan ruokaa yhdessä.
Kun nuori treenaa, hän kokee positiivisia elämyksiä. Pyrimme löytämään hänestä vahvuuksia ja sanoitamme niitä ja hänen onnistumisiaan. Nuori saattaa esimerkiksi nyrkkeilyssä tai jujutsussa oppia saman tekniikan, jonka lajin mestari tekee areenalla. Kyllähän sen tunnustaminen antaa voimaa hänen tekemiseensä.
Vaikka nuoret olisivat kokeneet miten rankkoja asioita tahansa, olen nähnyt, kuinka he alkavat toipua hyvin nopeasti.
Vahvuuksien löytäminen on tärkeää, koska nämä nuoret ovat tavallisesti kokeneet vain epäonnistumisia kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Harvoin kukaan pöllyttää heidän tukkaansa ja sanoo, että olit tosi hyvä jossakin. Palaute on ollut hyvin negatiivista, ovathan he itse sen hölmöilynsä tehneet. Kuitenkin sillä on tosi iso voima, jos joku sanoo kerrankin: ”Tuo onnistui hyvin, kuinka sä sen teit? Tehdäänkö sama uudestaan?” Nuoret kokevat pieniä elämyksiä, että niinhän minä olenkin hyvä jossain, ja ajattelevat olevansa sen hyvän arvoisia. Sitten he alkavat mennä yhä enemmän sitä kohti.
Vaikka nuoret olisivat kokeneet miten rankkoja asioita tahansa, olen nähnyt, kuinka he alkavat toipua hyvin nopeasti. Se vaatii kuitenkin meidän aikuisten rinnalla kulkua. He ovat aluksi henkisesti hyvin heikkoja ja hauraita. Vaikeiden kokemustensa vuoksi 15–17-vuotiaat vaativat meiltä sitä samaa huomiota, mitä 10 vuotta nuoremmat ovat vaatineet.
Me annamme heille sitä huomiota tässä kohtaa, ja on kiva katsoa, kuinka nuoret alkavat kukoistaa.”
Tässä esimerkki siitä miten pahastikkin oireileviin nuoriin ja heidän ongelmiinsa pitäisi suhtautua. Itse poliisina tein juuri samansuuntaisesti nuorten kanssa asioita. Jusa on hyvä ystäväni ja olemme tehneet hyvää yhteistyötä aikanaan. Olen kirjoittanut elämönkertakirjani joka julkaistaan 26 vuoden tammi/helmikuussa Calidris kustantamon avustuksella. Kirjan nimi on nro 13 kukaan ei voi tietää mitä ihminen sietää.
Terv. Hannu evp ylikonstaapeli
Alustatyö tarkoittaa digitaalisen alustan kautta välitettäviä töitä, joiden tekijä voi toimia joko työsuhteessa tai itsenäisenä yrittäjänä. Alustatyötä tehdään hyvin erilaisissa tehtävissä aina verkkokaupassa tavaroiden myymisestä sisällöntuotantoon, ruokalähettipalveluihin, siivoukseen, lastenhoitoon ja erilaisiin asiantuntijapalveluihin. – Sitä tehdään hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Monille kyse on sivutyöstä tai tavasta täydentää tuloja. Sitä saatetaan tehdä esimerkiksi palkkatyön tai opintojen rinnalla tai
Ravintola Backaksen kilometribonus innosti Minka Jaakkolan lenkkipolulle. Alun epäilysten jälkeen sitkeys palkittiin puolimaratonilla ja paremmalla jaksamisella. Koin aina, että juokseminen on raskasta ja vaikeaa. Olin kokeillut sitä joskus, mutta se ei tuntunut minun jutultani. Työni tarjoilijana ja tapahtumavastaavana vaati paljon liikkumista, ja pyöräilin usein työmatkat. Ajattelin, että fyysisen työn jälkeen en todellakaan enää jaksa liikkua.
Pelkkä erilaisten ihmisten kokoaminen samaan tiimiin ei vielä takaa menestystä. Aito yhdenvertaisuus parantaa päätöksentekoa, vahvistaa työturvallisuutta ja näkyy lopulta myös yrityksen viivan alla. Mitä ajattelet, kun näet työpaikallasi pyörätuolia käyttävän kollegan, maahanmuuttajataustaisen työntekijän, ikääntyvän asiantuntijan tai nuoren harjoittelijan? Pidämme itseämme ennakkoluulottomina, mutta samalla teemme tiedostamattamme oletuksia ihmisistä heidän ikänsä, sukupuolensa, taustansa tai toimintakykynsä perusteella. Oletukset
Työelämässä puhutaan paljon osaajapulasta, mutta samalla suuri joukko taitavia ammattilaisia kohtaa ennakkoluuloja työnhaussa ja työpaikoilla. Osatyökykyiset, pitkäaikaissairaat ja vammaiset työnhakijat jäävät rekrytoinneissa liian usein sivuun, vaikka heidän osaamisensa, kokemuksensa ja motivaationsa voisivat olla merkittävä voimavara työyhteisöille. Psykologi, uraohjaaja ja tietokirjailija Päivi Montgomeryn mukaan yksi suurimmista esteistä on edelleen kapea käsitys siitä, millainen on niin sanottu
Kommentit (1)
Tässä esimerkki siitä miten pahastikkin oireileviin nuoriin ja heidän ongelmiinsa pitäisi suhtautua. Itse poliisina tein juuri samansuuntaisesti nuorten kanssa asioita. Jusa on hyvä ystäväni ja olemme tehneet hyvää yhteistyötä aikanaan. Olen kirjoittanut elämönkertakirjani joka julkaistaan 26 vuoden tammi/helmikuussa Calidris kustantamon avustuksella. Kirjan nimi on nro 13 kukaan ei voi tietää mitä ihminen sietää.
Terv. Hannu evp ylikonstaapeli