Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Kun työturvallisuutta ryhdyttiin 1800-luvulla valvomaan, pahimpina paikkoina pidettiin tulitikkutehtaita. Ihmeaine fosfori syttyi itsestään ja myrkytti työntekijät.
Tulitikkujen koneellisessa valmistuksessa 1920-luvulla tikut siirtyivät jo hihnalla, ja koneet olivat apuna vaarallisissa työvaiheissa.
Osuustukkukauppa aloitti tulitikkujen valmistamisen uudenkarheassa tehtaassa Pispalassa vuonna 1926. Ensimmäiset tulitikkutehtaat olivat toimineet ahtaissa hirsirakennuksissa, joissa työturvallisuudesta ei pystytty huolehtimaan.
Suomen ensimmäiset tulitikkutehtaat perustettiin 1850-luvulla, ja kätevät tulitikut saivat suuren suosion. Tulitikkupäissä käytettiin tuolloin valkoista fosforia. Se oli herkästi itsesyttyvää ja tehtaissa oli alituinen palovaara. Lisäksi fosforia höyrystyi tehtaiden sisäilmaan.
Fosforimyrkytys aiheutti kasvojen vääristymiä, hampaiden putoamista, ihon vihertämistä, pimeässä hohtamista sekä lopulta ihokuolioita. Myrkytyksiä pystyttiin hoitamaan vain leikkauksilla ja pitkäaikainen altistuminen johti kuolemaan. Tulitikkutehtaiden työntekijät tunnistettiin jo kaukaa: monen kasvot olivat epämuodostuneet ja vääristyneet.
Fosforin vaaroja vain pahensi puuttuva ilmastointi. Jo vuonna 1865 annettiin asetus, jonka mukaan tulitikkutehtaiden myrkyllisten aineiden käsittelyhuoneissa olisi oltava ilmanraikastamiskone. Tehtaanjohtajan piti myös tarkkailla työntekijöidensä terveydentilaa, eritoten niitä ”kenen ikenet jo verta vuotavat”.
Valkoiselle fosforille löytyi onneksi vaihtoehto. Ruotsalaisten kehittämissä varmuustikuissa oli erillinen raapaisupinta, jossa käytettiin myrkyttömämpää punaista fosforia. Valkoisen fosforin käyttö kiellettiin Suomessa jo vuonna 1872, ensimmäisenä koko maailmassa.
Tulitikkujen valmistus ei silti ollut vaaratonta. Ammattientarkastajat määräsivät 1900-luvun alussa, että työntekijöiden tuli käyttää kaulaan asti peittäviä työasuja ja sytytysmassa piti valmistaa erillisessä osastossa räjähdysten välttämiseksi. Huono ilmastointi, käytössä kuluneet sekä kuumenevat koneet ja sytytysmassa aiheuttivat toistuvia tulipaloja. Monet tulitikkutehtaiden työntekijät lähtivät aktiivisesti perustamaan vapaapalokuntia ja kehittivät paloturvallisuutta.
Vilkkaimmillaan Suomessa toimi kymmenen tulitikkutehdasta, ja työturvallisuus parani huomattavasti 1960- ja 70-luvuilla. Koneiden uusiminen, automatisaatio, kehittyneemmät suojavarusteet sekä määräys säännöllisistä lääkärintarkastuksista tekivät tikkutehtaista tavallisia työpaikkoja. Nekään eivät suojanneet tulitikkujen hiipuvalta kysynnältä ja halpatyöltä: maamme viimeinen tulitikkutehdas suljettiin Vaajakoskella vuonna 1995. •
Akvaristi Laura Vuorinen tarkkailee lasin läpi pienehkön hain uintia merimaailma Sea Lifen valtamerialtaassa. Mustaevähai ei voi fyysisesti koskaan pysähtyä, ja myös Vuorinen on työssään lähes jatkuvasti liikkeessä. Ruokintaa, veden laadun seuraamista, altaiden puhdistusta ja vaikkapa vuorovaikutusta jättiläismustekalan kanssa riittää.
Steveco oy on laatinut viisi sääntöä, jotka ovat parantaneet ahtaajien työturvallisuutta. Muidenkin yritysten, alalla kuin alalla, sopii ottaa mallia kaksi vuotta sitten lanseeratuista tiiviistä ohjeista.
Erikoislääkäri Henriikka Ollila on työskennellyt telttoihin pystytetyissä leikkaussaleissa, joihin kuuluvat pommitusten äänet. Auttamisen halu peittoaa pelon, ja siksi Ollila suuntaa töihin konfliktialueille yhä uudestaan.
Liibaan Ali Mohamud on ajanut taksia neljän vuoden ajan. Hän tekee yleensä iltavuoroja, joten talviaikaan hän on liikkeellä miltei pelkästään pimeällä.