Palkittu tutkija edistää maahanmuuttajien kotoutumista: ”Sopeutuminen vaatii positiivista halua ja tahtoa”

Helmikuun lopussa Rovaniemellä paukkuu parinkymmenen asteen pakkanen, mutta Nafisa Yeasmin on pukeutunut ohueen villakangastakkiin ja kevyisiin nilkkureihin.

Vaikka Yeasmin on asunut Rovaniemellä jo 14 vuotta, hän ei ole vieläkään tottunut suomalaisiin talvivaatteisiin. Ne ahdistavat häntä.

– Minusta tuntuu, etten pysty tekemään mitään, jos minulla on käsineet kädessä, hän sanoo.

Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa tutkijana työskentelevä Nafisa Yeasmin on kotoisin Etelä-Aasiasta Bangladeshista. Siellä ei sada lunta eikä pidellä pakkasilmoja.

– En ole koskaan käyttänyt kotimaassani sukkia tai hanskoja, Yeasmin kertoo.

Neljästätoista Rovaniemellä vietetystä vuodesta huolimatta Nafisa Yeasmin jännittää yhä talvisin liikkumista. Hän kokee, ettei osaa vieläkään kävellä lumisilla teillä. Tasapaino on hukassa.

– Pelkään, että liukastun. Olen kaatunut tänäkin talvena.

Alku oli sokki

Lapissa paukkui kova pakkanen myös 14 vuotta sitten maaliskuussa, kun Nafisa Yeasmin muutti Bangladeshin pääkaupungista Dhakasta Lapin pääkaupunkiin Rovaniemelle. Hänen bangladeshilainen miehensä oli asunut Rovaniemellä jo vuoden, ja nyt hän ja pariskunnan kaksi pientä lasta seurasivat perässä.

– Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani. Sitä ennen en ollut koskaan ylittänyt Bangladeshin rajaa, Nafisa Yeasmin kertoo.

Saapuminen Rovaniemelle oli Nafisa Yeasminille valtava kulttuurisokki.

Hän ja lapset matkustivat Rovaniemelle Helsingin kautta. Aviomiehen piti olla heitä Helsingissä lentoasemalla vastassa, mutta hän ei päässyt tulemaan. Helsingissä asuvat ystävät riensivät apuun. He majoittivat matkalaiset yöksi kotiinsa, vaatettivat heidät ja antoivat evästä.

– Seuraavana päivänä matkustimme junalla Rovaniemelle.

Saapuminen Rovaniemelle oli Nafisa Yeasminille valtava kulttuurisokki. Miljoonakaupungin vilinä vaihtui elämään pienessä arktisessa lappilaiskaupungissa. Yeasmin ihmetteli lunta ja pakkasta. Hän ei ollut nähnyt lunta koskaan ennen.

– Silloin oli todella todella kylmä. Ja minulla oli lenkkarit jalassa, hän muistelee muuttopäivää.

Kylmyyden ja lumen lisäksi Nafisa Yeasminia ihmetytti kaupungin hiljaisuus. Ulkona ei näkynyt ketään. Hän ihmetteli miehelleen, missä kaikki oikein olivat. Mies ei hennonut kertoa totuutta. Hän sanoi kaikkien olevan kotona pakkasten takia.

– Kun sitten ensimmäinen kesä tuli eikä ulkona näkynyt vieläkään ketään, kysyin jälleen, missä kaikki ovat. Silloin mieheni sanoi, että kesällä kaikki ovat mökillä, Yeasmin kertoo huvittuneena.

Palkittu tieteentekijä

Nafisa Yeasmin on menestynyt yhteiskuntatieteiden tutkija, jonka Tieteentekijöiden liitto valitsi viime vuonna Vuoden tieteentekijäksi. Palkintoperusteissa todettiin, että Yeasmin on aktiivinen tieteentekijä ja kansalaisyhteiskuntatoimija, joka hyödyntää tutkimustietoa suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

Maahanmuuttajataustaisen Nafisa Yeasminin tie palkituksi tutkijaksi ja suomalaisen yhteiskunnan aktiiviseksi jäseneksi on ollut pitkä ja sisältänyt monia vaiheita.

Ensimmäiseksi Yeasminin täytyi opetella kieli. Hän osallistui rovaniemeläisen Rovala-Opiston puolitoistavuotiseen kotoutumiskoulutukseen ja opiskeli suomen kieltä kuusi tuntia päivässä.

Yeasmin tietää, että monet maahanmuuttajat jäävät omiin porukoihin ja liikkuvat vain keskenään.

– Sitä kautta opin paljon kielioppia, mikä on toki tärkeää, koska jos ei tiedä, miten lauseita rakennetaan, ei pysty puhumaan. Yhtä tärkeää on kuitenkin harjoittelu – siis se, että puhuu ihmisten kanssa.

Yeasmin tietää, että monet maahanmuuttajat jäävät omiin porukoihin ja liikkuvat vain keskenään. Se on huono asia, koska silloin ei opi kieltä.

– Tiedän ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa 15–20 vuotta, mutta eivät vieläkään puhu suomea.

Nafisa Yeasmin puhuu suomea sujuvasti. Hänestä itsestään tosin tuntuu, että hänellä on vielä paljon opittavaa.

– Teen paljon virheitä, enkä puhu täydellisesti. Opin joka päivä jotakin uutta, hän sanoo.

Tutkintoa ei tunnustettu

Puolentoista vuoden kotoutumiskoulutuksen jälkeen Nafisa Yeasmin pääsi kymmenen kuukauden palkkatuella töihin päiväkotiin. Hän työskenteli päiväkodissa avustajana.

– Se oli todella hyvä työpaikka, koska opin siellä suomen kieltä lasten kanssa.

Yeasmin oli opiskellut kotimaassaan oikeustiedettä. Suomessa hänen tutkintoaan ei kuitenkaan tunnustettu, eikä hän siksi voinut työskennellä täällä koulutustaan vastaavassa työssä. Hänen piti keksiä jotakin muuta.

– Ajattelin, että voisin perustaa ravintolan. Siihen aikaan Rovaniemellä ei ollut intialaista ravintolaa.

Yeasmin osti rovaniemeläisen ravintolayrityksen ja alkoi pyörittää sitä. Kahden vuoden jälkeen hän totesi, ettei yrittäminen eikä ravintola-ala ollut hänen juttunsa.

– Se vaati hirveästi aikaa ja resursseja. En ollut ottanut lainaa enkä hakenut starttirahaa, kun en tiennyt siitä mahdollisuudesta mitään, Yeasmin kertoo.

– Tuntui, että ravintolan perustaminen oli väärä päätös. Työ ei kiinnostanut minua. Päätin lopettaa yrityksen.

Oma juttu löytyi

Työnhaku ja jalansijan löytäminen suomalaisesta työelämästä ei ole maahanmuuttajille helppoa. Sen Nafisa Yeasmin tietää omakohtaisesti.

Hänen pelastuksensa oli Rovalan Setlemetti ry:n ylläpitämän monikulttuurikeskus Moninetin kaksivuotinen hanke, josta hän sai työn kulttuurivälittäjänä. Yhdessä työhön -nimisen hankkeen tarkoitus oli poistaa ennakkoluuloja ja edistää suvaitsevaisuutta työpaikoilla.

– Se oli aivan mahtava työ. Kävimme kouluissa ja työpaikoilla puhumassa suvaitsevaisuudesta ja antamassa informaatiota maahanmuuttajista.

Projektissa Yeasmin huomasi, että eri kulttuureista tulevilla maahanmuuttajilla oli Suomessa samanlaisia haasteita: he kohtasivat ennakkoluuloja työnhaussa ja heidän oli vaikea löytää koulutustaan vastaavaa työtä. Kotoutuminen viivästyi työttömyyden takia.

– Kun hanke oli loppumassa, mietin, mitä tekisin seuraavaksi. Halusin jatkaa työtä maahanmuuttajien parissa. Minua kiinnosti alkaa tutkia, mitä maahanmuuttajat tarvitsevat, jotta heidän kotoutumisensa onnistuisi.

Monet maahanmuuttajat tuntevat olevansa sosiaalisesti eristyksissä valtaväestöstä.

Vuonna 2012 Nafisa Yeasmin pääsi tutkijaksi arktisen alueen kehitystä tutkivaan monitieteiseen Lapin yliopiston Arktiseen keskukseen. Samalla hän aloitti väitöskirjan tekemisen.

Väitöskirjassaan Yeasmin tutki tekijöitä, jotka vaikuttavat kielteisesti pohjoiseen suuntautuvaan maahanmuuttoon. Hän huomasi, että monet maahanmuuttajat tuntevat olevansa sosiaalisesti eristyksissä valtaväestöstä.

– Jos ei ole verkostoja, on vaikea sopeutua ja löytää työtä. On vaara, että syrjäytyy. Se, että on tekemisissä valtaväestön kanssa, nopeuttaa kotoutumisprosessia.

Kotoutuminen vaatii motivaatiota

Nafisa Yeasmin pitää itseään etuoikeutettuna ja onnekkaana, koska hänellä on hyvät verkostot ja mielenkiintoinen työ. Hän oli hyvässä asemassa jo Suomeen muuttaessaan, koska hänen miehensä oli asunut Rovaniemellä jo vuoden ja luonut paikkakunnalle kontakteja. Yeasmin ei jäänyt yksin.

Nafisa Yeasminin mukaan kotoutumisen kannalta olennaisia asioita ovat kielen oppiminen, työpaikan löytäminen ja sosiaaliset verkostot. Lisäksi hän painottaa oman motivaation merkitystä: sopeutuminen vaatii myös positiivista halua ja tahtoa.

– Jos ihminen ei koe sisimmässään, että haluaa olla täällä ja kotoutua, niin ei hän myöskään pysty kotoutumaan, Yeasmin sanoo.

Kotoutuminen vaatii myös kärsivällisyyttä.

– Itse tiesin, että suomalaiset ovat ujoja ja tutustuminen kestää aikansa. Olin kärsivällinen ja annoin aikaa.

Työnhakija kohtaa ennakkoluuloja

Nafisa Yeasmin tietää, että itsensä motivointi voi olla vaikeaa, jos työnhaku sakkaa eikä työtä löydy monenkaan vuoden etsimisen jälkeen.

– Tunnen maahanmuuttajia, jotka ovat yrittäneet hakea Suomesta työpaikkaa viisi–kuusi vuotta. Se ei varmasti motivoi.

Rasismi ilmenee usein katseina, äänenpainona tai asenteina, joita on vaikea selittää muille.

Yeasmin ei ole itse kohdannut syrjintää tai rasismia suomalaisessa työelämässä, mutta hän tietää, että sitäkin esiintyy. Työnhaussa se ilmenee ennakkoluuloina: yritykset eivät halua ottaa työntekijöitä palkatessaan riskejä ja palkkaavat siksi riskittömänä pitämänsä kantasuomalaisen.

– Monet työnantajat myös miettivät, puhuvatko maahanmuuttajat riittävästi suomea tai ymmärtävätkö he suomalaisen työelämän pelisääntöjä. Tai sitten he eivät usko työ- ja opintotodistuksiin, jotka ovat peräisin maahanmuuttajan lähtömaasta.

Työpaikan saanti voi tyssätä myös siihen, että työnhakija käyttää huivia.

– On työnantajia, jotka sanovat, että jos tulet meille, huivi pitää ottaa pois.

Työnantaja ei välttämättä ole itse rasisti vaan pelkää sitä, mitä asiakkaat ajattelevat huivista ja miten se vaikuttaa bisnekseen.

Nafisa Yeasminin mukaan maahanmuuttajien on vaikea puhua kokemastaan rasismista, sillä se ilmenee usein katseina, äänenpainoina tai asenteina, joita on vaikea selittää muille.

– Sitä on olemassa, mutta siitä on vaikea puhua ääneen.

Monille maahanmuuttajille ainoa työllistymismahdollisuus on yrityksen perustaminen. Yeasmin on omassa tutkimustyössään koettanut etsiä keinoja, joilla maahanmuuttajien yrittäjyyttä tuettaisiin paremmin.

Hän on parhaillaan mukana kaksivuotisessa Business Ladies -hankkeessa, jonka tarkoitus on vahvistaa maahanmuuttajanaisten yrittäjä- ja liiketoimintaosaamista.

– Moni yrittäjä kohtaa haasteita ensimmäiset kaksi–kolme vuotta yrityksen perustamisesta. Se on niin kutsuttu kuolemanlaaksovaihe. Olemme miettineet, miten voisimme auttaa tässä vaiheessa. Tarvitsisimme yritysneuvontaa heille, jotka ovat jo perustaneet yrityksen.

Aktiivinen kansalaistoimija

Nafisa Yeasmin pyrkii edistämään maahanmuuttajien kotoutumista myös työnsä ulkopuolella. Hän on esimerkiksi ollut perustamassa Rovaniemelle Arktiset maahanmuuttajat -yhdistystä, joka edistää kansainvälisyyttä Lapissa.

– Perustimme yhdistyksen vuonna 2014. Ajatuksena oli, että meillä pitää olla oma yhdistys, jonka kautta saamme maahanmuuttajien äänen kuuluviin. Toimin monta vuotta yhdistyksen puheenjohtajana.

Kotimaassaan Yeasmin harrasti harmonikansoittoa ja laulua. Suomeen muutettua nämä harrastukset jäivät.

– Nykyään minun harrastuksiani ovat aktiivinen poliittinen ja sosiaalinen elämä, hän sanoo.

Yeasmin harrastaisi mieluusti myös uintia, mutta muslimina hän ei halua käydä uimahalleissa, joissa on myös miehiä.

– Yritimme saada Rovaniemelle naisille uimahalliin oman vuoron, mutta emme onnistuneet siinä. Muutaman kerran olen käynyt uimassa muslimiuimapuvussa, mutta se on tuntunut ahdistavalta.

Nafisa Yeasmin viihtyy Rovaniemellä, muttei tiedä, asuuko hän siellä loppuelämänsä. Aviomies muutti takaisin Bangladeshiin vuonna 2012, ja pariskunta on elänyt siitä lähtien etäsuhteessa.

Toistaiseksi Yeasmin aikoo kuitenkin pysytellä Lapissa. Hänellä on hyvä työ ja mukava työyhteisö, ja hän on sopeutunut Rovaniemelle. Silti hän sanoo, että hänen kotoutumisensa on yhä kesken.

– Kotoutuminen on pitkä prosessi, jolle ei ole mitään aikarajaa. Minullakin on vielä paljon oppimista, vaikka olen asunut täällä jo 14 vuotta.