Serbian työelämä monipuolistuu vauhdilla

Andrija Ekmedžić osoittaa neuvotteluhuoneen ikkunasta uudehkon tehdasrakennuksen sisääntulokatoksen kattotasannetta.

– Tuohon rakennamme pienen terassin, jossa työntekijät voivat istua kahvitauolla, hän kertoo. Konelekin omistaja-toimitusjohtaja haluaa pitää työntekijöistään hyvää huolta ja panostaa työhyvinvointiin. Belgradin ulkopuolella sijaitseva pieni tehdas valmistaa erikoistyökaluja lentokoneteollisuudelle. Yksi asiakkaista on Airbus, jossa Ekmedžić itse työskenteli ennen yrittäjäksi ryhtymistään.

Pienen yrityksen valtti on joustavuus. Työt tehdään asiakkaiden tilausten mukaan, tuotantolinja voidaan vaihtaa kahden viikon välein, erät saavat olla pieniä ja tuotteiden koko vaihtelee kahdesta senttimetristä kuuteen metriin. EU:hun verrattuna myös palkat ovat kilpailutekijä, vaikka serbialaisittain Konelek maksaakin työntekijöilleen teollisuuden keskitasoa paremmin.

Työntekijät voivat istuskella terassilla hyvillä mielin, sillä vaikka ruokatauko ei lain mukaan enää ole palkallinen, Konelekissä se on sitä edelleen. Useimmat tekevät töitä kahdeksasta neljään, mutta jotkut ovat kaksivuorotyössä ja muutamat työskentelevät myös lauantai-iltapäivisin, viikonloppukorvausta vastaan.

Serbian EU-jäsenyysneuvottelut ovat tuoneet yhtiölle läntisiä asiakkaita, mutta EU-jäsenyys saattaisi nostaa palkkatasoa ja kilpailu hyvistä työntekijöistä kiristyisi. Toisaalta selän kääntäminen EU:lle olisi Ekmedžićin mukaan katastrofi.

– Kukaan ei enää ostaisi meiltä mitään korkeiden tullimaksujen takia, hän toteaa.

Constantin Buica (oikealla) valvoo Andrija Ekmedžićin Romanian-toimitusten laatua.

Yhteishenki on hyvä

Työntekijöiden vaihtuvuus Konelekillä on melko pientä, ja monet ovat työskennelleet yrityksessä vuosia. Palkan lisäksi heitä motivoi muun muassa se, että käsityöllä on jopa mikrometritarkkuutta vaativassa erikoistyössä runsaasti tarvetta.

Työolosuhteisiin kiinnitetään erityistä huomiota. Työsuojelukonsultteja käytetään tarpeen mukaan. Ekmedžićin mukaan melu on suurin ongelma, mutta tehdassalissa pystyy keskustelemaan
normaalilla puheäänellä, vaikka koneilla työskentelevillä miehillä on toki kuulosuojaimet. Valaistusta pyritään hoitamaan mahdollisimman paljon luonnonvalolla, ja ilmastoinnin avulla lämpötila pidetään kesäkuumalla parissakymmenessä asteessa.

– Tehdassaliin tulee myös viherkasveja viihtyisyyttä lisäämään, Ekmedžić kertoo.

Petar Mikovic työskentelee Konelekissa monitoimimiehenä.

Työntekijöillä on omat koneet, mutta tarpeen tullen konetta voidaan vaihtaa. Kolme vuotta tehtaalla ollut Vladimir Kalanj pitää siitä, että metallikuutiosta muotoutuu hänen käsissään parissa päivässä työkalu.

Kalanj on esimerkki siitä, että joskus kotoa tullaan todella hakemaan töihin.

– Minulla oli jo sukulaisia töissä täällä, joten Andrija poimi minut suoraan koulun penkiltä, elektromekaniikkaa opiskellut Kalanj paljastaa.

Myös kolme vuotta Konelekillä työskennellyt Milan Vesković kävi konepajakoulun, ja tehdas on hänen ensimmäinen alan työpaikkansa. Koulun jälkeen hän lähti Kreikkaan ja työskenteli siellä muun muassa luostarin isäntänä ja tarjoilijana.

– Metallimies on unelma-ammattini. Pidän sen monipuolisuudesta ja ryhmätyöstä. Meille järjestetään myös paljon yhteistä tekemistä, kuten keilaamista. Tämä on toinen perheeni, Vesković kehuu.

Myös Veskovićilla on sukulaisia tehtaalla. Muiden työntekijöiden tapaan hänkään ei kuulu ammattiliittoon. Syynä ei ole työnantajan nihkeys, päinvastoin. Ekmedžić haluaisi työntekijöidensä kuuluvan liittoon, mutta ymmärtää, miksi näin ei ole.

– Jugoslavian aikaan täällä oli suuria ammattiliittoja, mutta niistä on tullut passiivisia, eivätkä ne edes yritä houkutella työläisiä jäsenikseen tai valvoa heidän etujaan. Joillain suurilla tehtailla on omat vahvat ammattiosastonsa. Minä yritän kohdella työntekijöitä kuin omaa perhettäni, Ekmedžić sanoo.

Milan Veskovic vaihtoi luostarin metallihommiin.

Huipputeknologiaa pellon laitaan

Maataloudestaan tunnetun Vojvodinan itsehallintoalueen pääkaupungin Novi Sadin yliopiston päärakennuksesta löytyy BioSense Institute -tutkimuskeskus. Yliopiston vahva IT-sektori on kerännyt ympärilleen ja poikinut useita alan toimijoita, eikä BioSense ole niistä vähäisin. Yksi kymmenvuotiaan instituutin kruununjalokivistä on pitkälti EU-rahoitteinen ANTARES-projekti, joka tuo IT-teknologian hyödyt tavallisen pellon laitaan. Laitoksessa on silminnähden innostunut ilmapiiri ja tutkija Vladan Minic esittelee satelliittikuvia, joita projektissa hyödynnetään.

– Maanviljelijä saa ilmaiseksi 3–4 päivän sääennusteet. Satelliittien lisäksi käytämme myös lennokkeja, jotka kuvaavat peltoja ja viljelijä saa liikuteltavan laitteen, jonka avulla hän saa täsmälliset tiedot eri peltolohkojensa kasvuolosuhteista. Vojvodinassa viljelypalstat ovat hyvin kapeita, joten pelkät satelliittikuvat eivät riitä, Minic kertoo.

Tarkoitus on lisätä peltojen tuottoa ja siten pitkällä aikavälillä saada maapallon asukkaille riittävästi ruokaa. Paikallisesti hanke auttaa paitsi maanviljelijöitä työssään, myös pienyrittäjiä muodostamaan alan liiketoimintaa.

Vladan Minic katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.

– Me kehitämme täällä Vojvodinassa saaduilla kokemuksilla tulevaisuuden tekniikkaa, kuten uusia ja halpoja sensoreita, joilla voidaan tutkia tarkasti typen määrä pellossa ja ennustaa sadon kehittymistä, Minic mainitsee.

Yksi BioSensen ydinalue onkin kehittää halpoja ja ekologisia ratkaisuja, jotka ovat lähes kenen tahansa saatavilla. Tällaisia ovat erilaisten sensorien lisäksi muun muassa PET-muovista tai kartongista tehdyt piirilevyt.

BioSense valmistaa piirilevyjä PET-muovista ja kartongista.

Uudistuminen on haaste

ANTARES ei ole suinkaan ainoa BioSensen tutkimusprojekteista. Siellä kehitetyn mallin avulla pystytään esimerkiksi ennustamaan kulkutautien leviäminen ihmismassojen liikkeiden mukana mobiilidataa keräämällä. Big data ja sen keruu onkin yksi kaikkiaan tusinaa projektia yhdistävistä tekijöistä.

BioSensen väki on nuorta ja asialleen omistautunutta. 37-vuotias Minic mainitsee olevansa työntekijöiden vanhimmasta päästä. Lisäväkeä ollaan palkkaamassa paljon, ja tulokkaiden sopeuttaminen osaksi toimivaa työyhteisöä tulee olemaan iso haaste.

Tutkijoiden työ on maatalouskytköksistä huolimatta pitkälti siistiä sisätyötä, mutta siinäkin on riskinsä. Laboratorioissa käytetään vaarallisia aineita ja tekniikkaa on ympärillä paljon. Tarkkuutta vaativa työ vaatii erikoistiloja, kuten pölyttömän huoneen ja pimeän huoneen.

BioSensen tilat vaikuttavat silti jo nyt mukavilta ja tilavilta, mutta vielä parempaa on luvassa. Instituutti saa kampusalueelle oman toimitalonsa, jonka suunnittelutapa on poikkeuksellinen.

– Ensin rakennetaan sisätilat ja niihin tarvittavat varusteet. Seinät rakennetaan niiden ympärille. Suunnittelu on tehokasta, eikä turhia käytäviä ole, Minic kehaisee.

Laboratoriopäällikkö Goran Kitic vastaa BioSensen tutkimusvälineistöstä.

Piilaakson valtiatar

Toimitusjohtaja Jelena Kovasevic ottaa vastaan suuressa työhuoneessaan RT-RK-firman tiloissa. Kovasevic on paitsi yritysjohtaja, myös Novi Sadin yliopiston
tietotekniikan professori. Yliopiston strategia on saada opiskelijat mukaan alan firmojen toimintaan opintojen alkuvaiheessa, ja ensimmäinen tietotekniikan yritys perustettiin kampuksella jo 1992. Novi Sad onkin Serbian piilaakso.

– Opiskelijat saavat nopeasti käytännön työkokemusta, ja neljännen vuoden opiskelijat ovat valmiita työelämään, Kovasevic kertoo.

Työvoimapula on silti IT-alalla valtava. RT-RK tarvitsisi 2 000 uutta työntekijää, erityisesti hyvistä koodaajista on pulaa. Rekrytointia tehdään jo lukioissa. Aivovientiä ulkomaillekin on, mutta ongelma ei Kovasevicin mukaan ole iso.

– Meillä on serbialaisittain korkea palkkataso. IT-insinööri tienaa kokemuksesta riippuen nettona 650–2 000 euroa kuussa, millä elää täällä erittäin mukavasti, kun keskipalkka on noin 500 euroa. Suhteessa palkat ovat parempia kuin ne olisivat lännessä, ja nuoretkin työntekijät saavat hyvää palkkaa, hän selittää.

Serbialaisella alan tietotaidolla on myös kysyntää. Kustannukset ovat korkeammat kuin Aasiassa, mutta niin on myös laatu.

– Softaa on helpompi myydä kuin teollisuustuotteita, Kovasevic huomauttaa.

Jelena Kovasevic johtaa sekä oppiainetta että IT-firmaa.

Tulevaisuus on täällä

Kovasevic kuuluu RT-RK:n perustajiin, eikä hän suotta kainostele kertoessaan taustoistaan.

– Kävin luonnontieteellisestä huippulukiota ja olin huippuoppilas matematiikassa. Menestys matematiikassa olisi mahdollistanut lääkäriksi opiskelemisen, mutta se ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Halusin alalle, johon olisi mahdollisimman vaikea päästä, joten menin lukemaan tietotekniikkaa. Työskentelin Saksassa koodarina ennen paluuta Serbiaan, hän sanoo.

Taustansa ansiosta Kovasevic tietää, mitä hänen alaisensa tarvitsevat, ja haluaa myös antaa sen heille.

– Minulle on tärkeää, että työntekijät ovat tyytyväisiä. Se sitouttaa heidät yritykseen, ja meillä onkin paljon pitkäaikaisia työntekijöitä. IT-insinöörit ovat vähän omalaatuista porukkaa, hän nauraa.

RT-RK:ssa ei myöskään vastoin yleistä mielikuvaa tehdä ympärivuorokautista työpäivää pizzan ja cokiksen voimin, vaan työaika on kello 9–17.

Yritys valmistaa sekä kuluttaja- että yritystuotteita, Kovasevicin mukaan ”vähän kaikkea”.

Esittelykierroksella laboratorioissa saamme kurkistaa autoilun tulevaisuuteen. Testilaitteiden kyljissä näkyy merkittävien firmojen logoja, ja yhtiössä kehitteillä oleva automatiikka tulee lyömään autoilijat muutaman vuoden kuluttua ällikällä.

Novi Sad on viehättävä yliopistokaupunki.

Olivini kulkee vastavirtaan

Belgradin keskustan laitamilla sijaitseva pieni tekstiilialan yritys Olivini jatkaa Serbian aikoinaan ison vaateteollisuussektorin perinteitä. Suuruuden ajat ovat muisto vain, vaikka valtio yrittää elvyttää sitä antamalla ulkomaisille, maahan investoiville tekstiiliyrityksille tukea.

– Me emme tuista pääse nauttimaan, starttirahaa tosin saimme, kertoo Olivinin markkinointijohtaja Jelena Lacic.

Viisi vuotta vanha Olivini on poik-keuksellisesti täysin naisten pyörittämä yritys. Kuudesta työntekijästä monet ovat entisistä isoista tekstiilifirmoista, mutta perustaja ja toimitusjohtaja Ana Milenkovic on muotia rakastava juristi, kun taas matkailualan ekonomi Lacic ei vaatetusalalle lähtiessään ollut lainkaan kiinnostunut muodista tai vaatteiden valmistuksesta.

Olivini keskittyy laadukkaisiin naisten vaatteisiin. Sillä on omat suunnittelijat ja oma mallisto. Massatuotantoa ei ole, vaan yritys luottaa käsityöhön. Vakavia vientiponnisteluja on vireillä, ja niiden vauhdittamiseksi on muun muassa palkattu italialainen suunnittelija.

– Serbialainen muoti ei kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta italialainen design kyllä, Lacic naurahtaa.

Greta Spadafora tuo Olivinin vaatesuunnitteluun italialaista osaamista.

Koulutus on retuperällä

Olivinin kokemukset oman alan koulutuksesta ovat päinvastaiset kuin RT-RK:n. Vaatesuunnittelijat eivät saa Lacicin mukaan oikeastaan lainkaan käytännön koulutusta, yritysyhteistyöstä puhumattakaan.

– Opiskelijat vain piirtävät kaavoja, mutta eivät pääse tutustumaan materiaaleihin. Suomalainen koulutus on maailmankuulua, Serbiassa mennään vuoristorataa, hän tuskailee.

Liike-elämässä noudatetaan Lacicin mukaan jo EU:n pelisääntöjä, mutta muuten mahdollista jäsenyyttä ei Olivinissa juuri mietitä.

– Me menemme päivä kerrallaan omia polkujamme, hän toteaa.

Kaš uskoo selviytymiseen

Käsityöoluet ovat maailmanlaajuinen trendi, eikä vanha olutmaa Serbia ole poikkeus. Pienpanimoita on noussut kuin sieniä sateella. Yksi kiinnostavimmista on Zemunissa, Belgradin esikaupungissa 200-vuotiaassa vanhassa teurastamorakennuksessa toimiva Kaš Brewtopia.

Muun muassa Serbian ainutta ruisolutta valmistava panimo elää loppukesällä hiljaiseloa. Huippusesongit, syyskuu ja uusi vuosi ovat vielä edessä, ja neljästä työntekijästä vain Jelena Cacíc puurtaa käymisastioiden parissa. Maataloustieteellisessä tiedekunnassa oluenvalmistusta opiskellut Cacíc on työskennellyt Kašissa vuodesta 2016 alkaen, ja sitä ennen kolme vuotta muualla. Hän opiskeli alaa myös lontoolaisissa panimoissa.

– Pidän oluesta itsekin, joten kaverini ehdottivat, että lähtisin panimoalalle. Pienpanimossa voi kokeilla erilaisia reseptejä ja oppia koko ajan uutta. Täytyy tuntea raaka-aineet ja tietää, miten yhdistellä niitä, Cacíc perustelee ammattinsa ja työpaikkansa valintaa.

Kašin oluet tehdään Belgradin vesijohtoveteen, johon lisätään raaka-aineiden lisäksi suolaa ja mineraaleja. Tankkien ja putkistojen puhdistukseen tarvitaan kemikaaleja ja happoja, joiden käsittely on hyvistä suojavarusteista huolimatta ehdottomasti työn vaarallisinta aluetta. Turvallisuuskoulutusta annettiin jo yliopistossa, ja Cacíc on päivittänyt tietojaan myöhemmin. Varusteiden kunnosta pidetään Kašilla huolta.

– Esimerkiksi suojahaalari vaihdetaan säännöllisesti uuteen ja sen alla on aina toiset vaatteet, Cacíc kertoo.

Oluenpanija Jelena Cacíc maistattaa maltaita.

Pudotuspeli on alkamassa

Kašin osakas Uroš Zaklanovíć saapuu paikalle kahden pienen lapsensa kanssa. Arkkitehdiksi valmistunut Zaklanovíć sai oluen panemisen perusopit asuessaan Yhdysvalloissa, jossa kotivalmistus oli suosittua. Ennen sitä hän ei tiennyt oluista mitään.

– Vähitellen harrastus laajeni, valmistus siirtyi autotalliin ja aloin myydä oluitani myös ulos. Muutin takaisin Serbiaan, löysimme ystävieni kanssa tämän kiinteistön ja perustimme Kašin, Zaklanovíć kuvailee.

Kašin rakennus sijaitsee hienolla paikalla Tonavan rantatörmällä. Zaklanovíć kertookin, että he rakentavat pihapiiriin panimoravintolaa.

– Se on välttämätöntä pärjäämisen kannalta. Kesä on myynnin kannalta muuten huonoa aikaa, kun ihmiset lähtevät kaupungista maalle. Oma ravintola laskee jakelukustannuksia ja sitä kautta myös oluen hintaa, hän valottaa.

Myynnin esteenä on myös serbien alhainen ostovoima. Pienpanimoita tulee nopeammin kuin markkinat ehtivät kasvaa. Zaklanovíć ennustaa, että monet niistä joutuvat tulevaisuudessa lopettamaan. Panimoalan yhdistys yrittää neuvotella olutveroa pientuottajille suotuisammaksi Suomen mallin tapaan.

– Suuriin panimoihin verrattuna pienpanimoilla on halu ja mahdollisuus kokeiluihin sekä pieniin, vaihtuviin eriin. Kašin etuna ovat lisäksi omaperäiset tuotteet, joita ei muilla ole, Zaklanovíć vakuuttaa.