Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Näin ennen: Ruumiin terveyttä ja sielun raittiutta puutarhasta
Kirjoittaja: Helene Kaarnametsä
Kuvaaja: Työväenmuseo Werstas
Työväestön työkyvystä huolestuttiin toista sataa vuotta sitten. Siirtolapuutarhaliike etsi ratkaisuja kaupunkien laitamilta.
Siirtolapuutarhalla tai paremminkin puutarhasiirtolalla tarkoitetaan kaupungin liepeellä olevaa, rakenteeltaan ja toiminnaltaan järjestettyä ryhmäviljelmää. Suomen ensimmäiset siirtolapuutarhat perustettiin 1910-luvulla pohjoismaisia esimerkkejä seuraten. Siirtolapuutarhat ja palstaviljelmät kuuluivat sosiaalisiin huoltokeinoihin, joilla pyrittiin pitämään teollistuvien ja heikoista asunto-olosuhteista kärsivien kaupunkien työväestö terveenä ja työkykyisenä.
Ensimmäisillä siirtolapuutarhoilla oli köyhäinhoidollinen ja erityisesti nuoren polven kehittämiseen tähtäävä luonne. Lehtikirjoittelussa niihin viitattiin lasten ja nuorten suojelijoina. Kun perheellä ei ollut tilaisuutta muuttaa kesäksi maalle, tarjosi työ viljelypalstalla tervehenkisen vaihtoehdon kaupungin kaduilla vaanivalle huonolle elämälle. Kirjoitettiinpa myös ”veresten” hedelmien edullisesta vaikutuksesta juoppouteen. Siirtolapuutarhan jopa uskottiin pitävän perheitä koossa.
Pienten kasvimaiden rauhallista hoitamista pidettiin parhaana virkistystoimintana työntekijöille.
Siirtolapuutarhojen kotitarveviljelyllä on ollut kaupunkilaisille suuri aineellinen merkitys erityisesti pulavuosina. Sota-aikana palstoilla sallittiin myös kotieläinten, kuten sikojen, kaniinien ja lintujen kasvattaminen ruokapöytää varten. Alusta alkaen keskusteltiin myös siirtolapuutarhojen henkisestä annista ja luontoon palaamisesta. Ne nähtiin alueina, joilla niin tavalliset työmiehet kuin koulutetumpikin kansanosa pystyivät rinta rinnan puuhailemaan ruumiinsa terveyden ja mielensä raittiuden hyväksi.
Siirtolapuutarhoja perustettiin erityisesti sotien välisenä aikana kaupunkien, yhdistysten ja muun muassa teollisuuslaitosten omien puutarhakerhojen toimesta. Näitä niin kutsuttuja sunnuntaipalstoja suositeltiin paikkoina, jonne työläisperheet saivat sunnuntaisin paeta kaupunkien tukahduttavasta pölystä ja huumaavasta humusta. Pienten kasvimaiden rauhallista hoitamista pidettiin parhaana virkistystoimintana työntekijöille. Siirtolapuutarhoista ei silti koskaan haluttu pelkkiä perunamaita, vaan alueilla panostettiin alusta alkaen myös niin kutsuttuun kauniiseen turhuuteen. Tästä syystä siirtolapuutarhan sääntöihin saatettiin liittää esimerkiksi perunoiden viljelyrajoitus – puutarha ei ollut vain ruoantuotantoa, vaan myös esteettisiä elämyksiä varten.
Siirtolapuutarhoista muodostui virkistysalueita, jotka liitettiin samaan kaupunkien asukkaille hyvää tarkoittavien laitosten joukkoon urheilu- ja leikkikenttien sekä uimarantojen kanssa.
Kun palsta-alueet vakiintuivat, aloitettiin niin kutsuttujen siirtolapuutarhamajojen rakentaminen. Majan rakentaminen vaati kuitenkin varoja, joten vähävaraisemmat viljelijät uurastivat ja nauttivat työnsä tuloksista hinnaltaan huokeammilla viljelypalstoilla. Yhteisöt pyrkivät rakentamisessa sopusointuiseen yleisvaikutelmaan ruutukaavaa ja tyyppipiirustuksia noudattamalla. Siirtolapuutarhoista muodostui virkistysalueita, jotka liitettiin samaan kaupunkien asukkaille hyvää tarkoittavien laitosten joukkoon urheilu- ja leikkikenttien sekä uimarantojen kanssa.
Elintason noustessa 1900-luvun jälkipuolella kotitarveviljelyn välitön merkitys väheni. Muutos pienoismaanviljelystä kohti terassia ja aurinkotuolia alkoi. Usko alkuaikojen siirtolapuutarhojen eriskummalliseen parannusvoimaan ja hyvinvointivaikutuksiin säilyi silti pitkään. Vuonna 1938 Tukholman kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Fredrik Ström julisti: Kun siirtolapuutarhassa oleskelu on köyhän tapa nauttia kesälomasta ja virkistyksestä, on se terveydelliseltäkin kannalta huomattava yhteiskunnan voitto.
Kun puhumme työkyvystä, katse kääntyy usein työntekijään. Työkyky ei ole kuitenkaan ihmisen ominaisuus vaan suhde ihmisen ja työn välillä. Terveys, osaaminen ja motivaatio ovat yksi puoli. Toinen puoli taas työn vaatimukset, työmäärä, vaikutusmahdollisuudet, johtaminen ja työyhteisö. Emme voi siis pyrkiä aina vain vahvistamaan ihmistä kestämään tätä nykyistä hektistä työelämää. Työssä pitää pystyä sietämään myös epävarmuutta,
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa työehtoja ja palkkoja lähdettiin korjaamaan valtakunnallisilla työehtosopimuksilla. Lopputuloksena valtiovalta kirjasi lakiin käytännössä palkkakaton naisille. Toisen maailmansodan aikana naiset ahersivat tehtaissa miesten jouduttua rintamalle. Sota-ajan teollisuuden työvoimasta naiset muodostivat noin puolet. Naisia palkattiin varsin runsaasti tehdastöihin jo sotien välisenä aikana, mutta teollisuuden alat poikkesivat toisistaan. Metalliteollisuus oli perinteisesti ollut miesten valtakuntaa, kun naisenemmistöt
Työpaikalla kuulee joskus vaadittavan jotain ”tasa-arvon nimissä”, ikään kuin tasa-arvo- tai yhdenvertaisuuslainsäädäntö edellyttäisi, että jokaiselle työpaikalla tapahtuvalle asialle pitäisi keksiä vastapari. Kun keskustelu kääntyy tällaiseksi, uskallan väittää, että näillä työpaikoilla peruspalikat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa ovat joko suht kohdillaan tai sitten pinnan alla on jotain piilevää. Työpaikalla voi olla esimerkiksi lakisääteinen yhdenvertaisuussuunnitelma, samasta työstä saa samaa
Jos ollaan ihan rehellisiä, käytännön johtaminen on aina niin hyvää kuin sen tekijä – ja yhtä haavoittuvaa kuin organisaation kulttuuri, osaaminen ja arvot sen ympärillä, Johanna Pulkkinen sanoo. Jos ollaan ihan rehellisiä, käytännön johtaminen on juuri niin hyvää tai huonoa kuin miten sitä tekevä ihminen siinä onnistuu. Se riippuu myös organisaation kulttuurista, johtamisosaamisesta, arvoista ja