Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Filosofian tohtori Johanna Pulkkinen on työhyvinvoinnin, työturvallisuuden ja työkykyjohtamisen erityisasiantuntija.
Kun puhumme työkyvystä, katse kääntyy usein työntekijään. Työkyky ei ole kuitenkaan ihmisen ominaisuus vaan suhde ihmisen ja työn välillä. Terveys, osaaminen ja motivaatio ovat yksi puoli. Toinen puoli taas työn vaatimukset, työmäärä, vaikutusmahdollisuudet, johtaminen ja työyhteisö. Emme voi siis pyrkiä aina vain vahvistamaan ihmistä kestämään tätä nykyistä hektistä työelämää.
Työssä pitää pystyä sietämään myös epävarmuutta, oppimaan uutta ja ponnistelemaan silloinkin, kun tehtävä on hankala tai epämieluisa. Töissä ei ole aina kivaa, eikä tarvitsekaan olla. Mutta kohtuuttomat vaatimukset, epäselvät tehtävänkuvat tai puuttuvat resurssit valuvat liian helposti yksilön harteille.
Tulevaisuuden työssä tarvitaan terveyden ja toimintakyvyn lisäksi kriittistä ajattelua, sinnikkyyttä, jatkuvaa oppimista ja kykyä mukautua. Omaa työkykyä tulee johtaa. Mutta johdon on syytä pohtia, millaiset edellytykset ihmisellä on tehdä työtään juuri meidän organisaatiossamme. Tukevatko rakenteet ja arvot työkykyä?
Työkykyä johdetaan arjen päätöksillä, ja painavimmat niistä tehdään johtoryhmässä.
Työkykyä ei johdeta vain jättämällä se yksilön tai esihenkilön harteille. Myös johtamista on johdettava: johdon tehtävä on varmistaa, että esihenkilöllä on aikaa, resursseja ja oikeus muuttaa työn tekemistä. Työkykyä johdetaan arjen päätöksillä, ja painavimmat niistä tehdään johtoryhmässä: mitä mitataan, mihin resursseja kohdennetaan ja mitä työpaikalla oikeasti pidetään tärkeänä.
Vastuu työkyvystä on siis jaettu. Meistä jokaisen tulee huolehtia elintavoista, palautumisesta ja työssä tarvittavan osaamisen ylläpitämisestä. Organisaation tehtävä on huolehtia siitä, että työn tekemisen perusedellytykset ovat kunnossa ja työ on järjestetty niin, ettei se vaaranna terveyttä tai työkykyä. Jos työkykyongelma syntyy työn järjestämisen tavasta, ratkaisua ei löydy palautumisesta tai terveydenhuollosta. Huonoille työjärjestelyille ei ole diagnoosikoodia.
Tulevaisuuden työkyky rakennetaan muuttamalla toimintatapoja, jotka tekevät työstä tarpeettoman kuormittavaa.
Harvassa työssä kiire on aidosti kriittistä, ja siellä missä se on, prosessit on rakennettu toimiviksi rutiineiksi. Muualla kiire ja venyminen ovat hyväksyttyjä tapoja hoitaa asioita. Johdolta tulee pyyntö ”asappina” ja työntekijän viikonloppu palaa. Kvartaalin loppu lähestyy ja kaikki on yhtäkkiä kiireellistä, vaikka asia on ollut tiedossa kuukausia. Asiakas vaatii ja työntekijä juoksee. Kulttuurimme on ajautunut siihen, että palvelua on saatava aina heti. Maksammeko tästä työkyvyllämme? Kyllä maksamme, ja olemme jo maksaneet.
Tulevaisuuden työkyky rakennetaan muuttamalla toimintatapoja, jotka tekevät työstä tarpeettoman kuormittavaa. Tämä ei aina ole yksinkertaista, mutta monimutkaisuus ei voi olla syy olla muuttamatta mitään. Vastuu on jokaisella päättäjästä työntekijään, ja sitä on johdettava. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. Kyse on arvoista.
Työväestön työkyvystä huolestuttiin toista sataa vuotta sitten. Siirtolapuutarhaliike etsi ratkaisuja kaupunkien laitamilta. Siirtolapuutarhalla tai paremminkin puutarhasiirtolalla tarkoitetaan kaupungin liepeellä olevaa, rakenteeltaan ja toiminnaltaan järjestettyä ryhmäviljelmää. Suomen ensimmäiset siirtolapuutarhat perustettiin 1910-luvulla pohjoismaisia esimerkkejä seuraten. Siirtolapuutarhat ja palstaviljelmät kuuluivat sosiaalisiin huoltokeinoihin, joilla pyrittiin pitämään teollistuvien ja heikoista asunto-olosuhteista kärsivien kaupunkien työväestö terveenä ja työkykyisenä. Ensimmäisillä siirtolapuutarhoilla oli
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa työehtoja ja palkkoja lähdettiin korjaamaan valtakunnallisilla työehtosopimuksilla. Lopputuloksena valtiovalta kirjasi lakiin käytännössä palkkakaton naisille. Toisen maailmansodan aikana naiset ahersivat tehtaissa miesten jouduttua rintamalle. Sota-ajan teollisuuden työvoimasta naiset muodostivat noin puolet. Naisia palkattiin varsin runsaasti tehdastöihin jo sotien välisenä aikana, mutta teollisuuden alat poikkesivat toisistaan. Metalliteollisuus oli perinteisesti ollut miesten valtakuntaa, kun naisenemmistöt
Työpaikalla kuulee joskus vaadittavan jotain ”tasa-arvon nimissä”, ikään kuin tasa-arvo- tai yhdenvertaisuuslainsäädäntö edellyttäisi, että jokaiselle työpaikalla tapahtuvalle asialle pitäisi keksiä vastapari. Kun keskustelu kääntyy tällaiseksi, uskallan väittää, että näillä työpaikoilla peruspalikat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa ovat joko suht kohdillaan tai sitten pinnan alla on jotain piilevää. Työpaikalla voi olla esimerkiksi lakisääteinen yhdenvertaisuussuunnitelma, samasta työstä saa samaa
Jos ollaan ihan rehellisiä, käytännön johtaminen on aina niin hyvää kuin sen tekijä – ja yhtä haavoittuvaa kuin organisaation kulttuuri, osaaminen ja arvot sen ympärillä, Johanna Pulkkinen sanoo. Jos ollaan ihan rehellisiä, käytännön johtaminen on juuri niin hyvää tai huonoa kuin miten sitä tekevä ihminen siinä onnistuu. Se riippuu myös organisaation kulttuurista, johtamisosaamisesta, arvoista ja