Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Entisajan virkistystoiminnasta huolehtivat työntekijät omin voimin. Iltamissakin tärkeintä oli yhdessä tekeminen.
Työntekijöiden omaehtoisella kulttuuri- ja virkistystoiminnalla on pitkät juuret. Suomalainen kansalaisyhteiskunta syntyi 1800-luvun lopussa, ja työntekijät löysivät toisensa työväenyhdistyksissä.
Kun työväenyhdistykselle rakennettiin koti, harrastusmahdollisuudet laajenivat. Työväentaloilla urheiltiin, näyteltiin, lausuttiin runoja ja harrastettiin monipuolisesti musiikkia soittokunnissa ja kuoroissa. Vuonna 1916 maassa oli jo lähes tuhat työväentaloa.
Vähävaraisetkin pystyivät harrastamaan musiikkia, kun yhdistykset hankkivat soittimet ja perustivat orkesterin. Porin työväenyhdistyksen soittokunta 1920-luvulla.
Monimuotoinen työväenkulttuuri oli oman aikansa virkistystoimintaa: kun tänä päivänä järjestetään tyky-päiviä tai pikkujouluja, viime vuosisadalla työntekijöiden yhteishenki vahvistui iltamissa. Iltamia pitivät 1900-luvun alussa kaikki kansanliikkeet maamiesseuroista raittiusväkeen, ja myös työväestön oma ääni kuului omissa iltamissa.
Suomalainen iltamakulttuuri alkoi hiipua oikeastaan vasta 1960-luvun lopulla vapaa-ajan vieton muuttaessa muotoaan, kun esimerkiksi televisio
saapui yhä useampiin koteihin.
Paperiliitto vietti 30-vuotista taivaltaan juhlailtamalla vuonna 1936. Pääsylippuvihkoon painettu ohjelma oli tavallistakin monipuolisempi.
Iltamat olivat ohjelmallisia illanviettoja, joissa oli sekä asiapitoista, tiedostavaa ohjelmaa että erilaisia viihteellisempiä ohjelmanumeroita. Iltamilla oli usein jokin ajankohtainen teema. Työväenyhdistysten iltamissa pidettiin tietenkin puheita työväenliikkeen tärkeistä asioista. Muita ohjelmanumeroita saattoivat olla esimerkiksi soitto, laulu, näytelmät tai voimistelunäytökset. Nuorison odotuskin palkittiin, kun lopuksi päästiin tanssimaan. Tansseissa oli mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin – ja kenties rakastuakin.
Kunnollinen ohjelma oli tärkeää myös viranomaisten suuntaan: pelkkien tanssien pitämistä ei katsottu suopeasti Venäjän vallan aikana, ja myöhemmin verottaja kohteli asiapitoisia tilaisuuksia lempeämmin.
Hyvä iltamaohjelma ei syntynyt itsestään vaan siihen tarvittiin työntekijöiden yhdessä tekemistä. Kaikkien taidot ja työpanos tulivat tarpeeseen. Varsinaisen illanvieton lisäksi ainakin yhtä tärkeässä roolissa oli tapahtuman valmistelu, joka tarjosi jokaiselle yhteisön jäsenelle mahdollisuuden osallistua.
Iltamatoiminta oli 1900-luvun alkupuolen työporukoille yhteistyötä, joka onnistuessaan kohotti kaikkien itsetuntoa ja yhteishenkeä. Mielessä pysyi koko ajan myös aatteellinen ja sivistyksellinen näkökulma. Iltamien lipputuloilla ja pullakahvilla kerätyt varat käytettiin esimerkiksi työväenyhdistyksen kirjaston ylläpitämiseen tai muuhun yleishyödylliseen toimintaan, kuten kurssien ja retkien järjestämiseen.
Lamminpään Korven illanvietossa tanssittiin 1960-luvulla.
Tunna Milonoff sairastui työuupumukseen intohimotyössään. Nyt hän puhuu asiasta, josta ei hänen mielestään voi enää vaieta. Luovuus on taas palannut televisio-ohjaaja Tuomas ”Tunna” Milonoffin elämään. – Luova prosessi on ihaninta työssäni, hän sanoo. Milonoff on viime aikoina antanut kasvot työuupumukselle – hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Liekki ja kertonut julkisesti siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun
Sosiaalinen resilienssi syntyy arjen pienistä teoista: huomenta-sanasta, kiitoksesta ja siitä, että kukaan ei jää työyhteisössä yksin. Sosiaalinen resilienssi tarkoittaa kykyä selvitä hankalissakin tilanteissa yhdessä, keksiä ratkaisuja porukalla ja rakentaa työyhteisöä, jossa jokainen kokee olevansa osa jotain, kertoo työnohjaaja Krisse Lipponen. Resilienssi näkyy siinä, miten hyvin selviydymme arjen haasteista. Se pohjaa siihen, miten kohtelemme toisiamme ja
Sodankylässä henkilöstö voi hyvin eikä uuvu työssään. Meidän on pystyttävä muokkaamaan tehtäviä ihmisten mukaan, ei toisinpäin, sanoo kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen. ”Kun työpaikalla on hyvä henki, kaikki jaksavat paremmin eivätkä kärsi työuupumuksesta. Se on aivan perustavaa laatua oleva asia. Siksi olen erityisen iloinen, että Sodankylä sai tämän vuoden työhyvinvointikyselystä ennätyksellisen myönteiset tulokset työilmapiiristä. Työntekijät ovat kuntamme
Työuupumusta ei ratkaista yksittäisillä tempuilla, vaan pitkäjänteisellä johtamisella, avoimella keskustelukulttuurilla ja sillä, että jokainen kantaa oman vastuunsa, sanoo ISS:n työhyvinvointijohtaja Sari Vainikkala. ISS Palvelut on noin 7 400 työntekijän yritys, joka tarjoaa eri toimialoille palveluita siivouksesta kiinteistönhuoltoon ja ravintolapalveluista turvallisuuteen. – Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat meidän henkilöstöllämme yleisimpiä sairauspoissaolojen aiheuttajia, mutta siitä huolimatta olemme tarttuneet
