Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Pahimmissa painajaisissa kartat vilisivät silmissä ja yöunta riitti vain kahdeksi tunniksi. Pirjo Jääskeläinen uupui työhön, josta piti, mutta hyvinvointivalmennus ja välittävä tukiverkko nostivat hänet pikavauhtia pinnalle.
Pitkä ja pimeä syksy 2018 läheni loppuaan. Se oli ollut harvinaisen kiireinen, ja Pirjo Jääskeläisen työhuoneessa valot paloivat pitkään lähes joka ilta.
Maanmittauslaitoksen kartoittajana työskentelevällä Jääskeläisellä oli monta rautaa tulessa: projekteja piti saatella kunnialla päätökseen, aloittaa uusia ja hoitaa monia tehtäviä. Kesä oli mennyt maastossa, pimeän aikaan piti valmistella asiakirjoja ja tuottaa karttoja.
Tunnollisena ja ahkerana hän otti hoitaakseen kaikki tarjotut tehtävät.
– Ihan omaa syytäni. Lupauduin aina ottamaan kaiken vastaan, että juu juu, kyllä minä tämän jossakin välissä teen. Työpäiväni venyivät sellaisiksi, ettei niitä välejä enää löytynyt.
Kartat, kasautuneet työasiat ja työkaverit alkoivat kieppua öisin hänen unissaan vääristyneinä painajaisina. Pahimmillaan yöunta riitti vain kahdeksi tunniksi.
Päivällä toimistolla raahusti uupunut hahmo, Jääskeläinen tunsi itsensä elävänä kuolleeksi zombieksi.
– Se meni sitten tätä rataa aivan överiksi. Vihdoin uuden vuoden alkaessa kiire hölläsi vähän, ja minä menin aivan jumiin.
Varkain hiipinyt uupumus oli saanut täydellisen vallan. Pienikin asia sai kyyneleet silmiin, muisti ei toiminut ja päivät olivat selviytymistaistelua.
Uupumus ja henkinen puristus tuntuivat kehossa fyysisenä kipuna. Jääskeläinen ei jaksanut juuri mitään ja arki tuntui kaaokselta. Hän sai raahauduttua työterveyslääkärin puheille, joka ravisteli näkemään, missä jamassa asiat olivat.
– Heti kun kerroin oireista, työterveyslääkäri totesi, että tilanteeni oli päässyt aika pahaksi. En ollut lainkaan työkykyinen. Hän näki, kuinka loppu olin.
Työterveyshuolto suhtautui tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella ja määräsi Jääskeläisen sairauslomalle.
Jääskeläinen pääsi juttelemaan työterveyspsykologin kanssa, joka lempeästi kehotti uupunutta ihan vain olemaan, nukkumaan ja tekemään sitä mistä saa iloa. Ponnistella ei saanut.
– Olin saanut järjestettyä työt niin, ettei kukaan joutunut poissaoloni vuoksi liriin, joten pystyin hyvällä omallatunnolla rentoutumaan.
Jääskeläiselle sattui samaan aikaan hyvääkin onnea, hän haki ja pääsi työnantajan kautta pilottihankkeena järjestettyyn hyvinvointivalmennuksen.
– Työnantaja ilmoitti intranetissä etävalmennuksesta, joka oli suunnattu muun muassa uni- ja jaksamisongelmien kanssa painiskeleville. Ensin ajattelin, että mitä tämä tämmöinen nyt on, mutta vakuutuin hakemaan mukaan.
Valmennus alkoi hänen kannaltaan juuri oikeaan aikaan, kun oireet olivat pahimmillaan.
Movendoksen järjestämässä hyvinvointivalmennuksessa keskityttiin arvo- ja ratkaisukeskeiseen valmennukseen, ja valmennus tapahtui etänä omalta kotisohvalta.
– Ensimmäinen tapaaminen kesti 50 minuuttia, ja itkin koko sen ajan. Valmentajani Heidi Hallila-Riihiranta oli aivan mahtava, meillä synkkasi heti. Hän varmaan mietti, että on tässä minulla työsarka, Jääskeläinen naurahtaa.
Arvopohjainen valmennus sai Pirjo Jääskeläisen laittamaan oman arvojärjestyksensä uusiksi. – Ensin olen minä itse, sitten perhe ja työ tulee vasta kolmantena. Opin, että jos minulla ei ole hyvä olla, ei perhekään voi hyvin, eikä töistä tule mitään.
Etätapaamisia oli kevään aikana yhteensä viisi, ja syksyllä yksi seurantatapaaminen. Valmennuksessa Jääskeläinen pääsi työstämään omia elämänarvojaan.
– Aluksi arvojärjestykseni oli perhe, työ, ja vihoviimeisenä minä itse. Kun valmennus loppui, arvojärjestykseni oli kääntynyt niin, että ensin olen minä itse, sitten perhe ja työ tulee vasta kolmantena. Opin, että jos minulla ei ole hyvä olla, ei perhekään voi hyvin, eikä töistä tule mitään.
Valmentaja kannusti pitämään ”Minä itse” -päiviä ja -hetkiä, jolloin keskitytään omaan hyvinvointiin.
– Silloin teen juuri sitä, mikä itselle sopii, eikä minun tarvitse potea huonoa omatuntoa tai ajatella toisten tarpeita.
Jääskeläinen tunnustautuu ”kanaemoksi”, joka huolehtii kaikkien muiden tarpeista kotona ja töissä.
– Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Olen ollut työpaikkani työsuojeluasiamies ja patistanut ihmisiä pitämään huolen itsestään ja katsomaan ettei työtaakka tule liian suureksi. Kun huolehtii kovasti vain muista, oma hyvinvointi jää herkästi taka-alalle.
Jääskeläinen piti valmennusten välissä tunnepäiväkirjaa ja pisti ylös, miltä asioiden tekeminen tuntui hänestä. Se auttoi tunteiden jäsentelyssä ja solmut alkoivat pikkuhiljaa avautua.
– Minun piti opetella sanomaan ei, se oli kaikkein tärkeintä.
Kun hän palasi osa-aikaisena töihin ja hänen työpöydälleen yritettiin hivuttaa tehtävää, Jääskeläinen ilmoitti, että ehtisi tarttua asiaan syyskuussa.
– Työkaveri vastasi ilkeästi, kun kieltäydyin. Se meni niin sieluun, että menin vessaan itkemään. Kerrankin kun kieltäydyin jostain, kävi näin. Kasasin itseni, kohtasin hänet ja selitin työtilanteeni. Asia järjestyi.
– Tiimipalaverissa kerroin rehellisesti omasta tilanteestani. Nyt ihmiset tulevat jopa liian varovasti kysymään, ehdinkö tehdä jonkun asian. Kun olen puhunut tilanteestani avoimesti, se on antanut rohkeutta.
Vuosi työuupumuksen toteamisen jälkeen Jääskeläinen tuntee voivansa hyvin. Tasapaino arkeen on löytynyt.
Vuosi työuupumuksen toteamisen jälkeen Jääskeläinen tuntee voivansa hyvin. Tasapaino arkeen on löytynyt. Etäpäivät auttavat jaksamaan ja työpäivät pysyvät järkevän mittaisina.
– Kirjaan itse työaikasaldot järjestelmään ja pidän huolen, ettei saldoa ole siellä kahden työviikon verran ekstraa.
Jääskeläinen aloittaa osittain uudet työtehtävät, joka tuovat uutta sisältöä kartoittajan työhön.
Se tuntuu innostavalta. Kesällä hän suuntaa taas maastoihin. Vapaalla hän virkistyy omaa aikaa kunnioittaen.
– Touhuan lapsenlapsen kanssa, käymme kylpylässä, vietämme aikaa sisareni perheen kanssa ja teemme kaikkea kivaa. Se on laatuaikaa, joka piristää. Vapaalla seuraan jääkiekon SM-liigassa pelaavan JYPin otteluita ja tykkään kutoa. Joskus saattaa olla niinkin, etten tee yhtään mitään. Ihan vain olen.
Kun Kinuskikissan eli Sini Visan leivontablogi alkoi kasvattaa suosiotaan, hän oli valinnan äärellä: jatkaako työtä koodarina vai tehdäkö blogista kokopäivätyö? Sydän tuntui olevan blogin puolella.
Hyvin johdettu ja terve työyhteisö voi hyötyä monipaikkaisuudesta monin tavoin, toteaa tutkija Juha Eskelinen.
Pesäpuu on kehittänyt lastensuojelussa kokemusasiantuntijuuden malleja yli vuosikymmenen ajan. Järjestön toiminnanjohtaja Jari Ketola korostaa, että lasten ja nuorten kokemusten kuuleminen on keskeistä lastensuojelun kehittämisessä. Kokemusasiantuntijat tuovat arvokasta tietoa palveluiden parantamiseksi, ja heidän ääntään kuullaan nyt entistä laajemmin – aina alle kaksivuotiaista täysi-ikäisiin.
Sairaanhoitaja Sami Kinnunen muutti kymmenen vuotta sitten Norjaan paremman palkan perässä, mutta sai paljon muutakin. Nykyään hän nauttii myös huolettomasta arjesta Tromssan kauniissa vuoristomaisemissa. Suomessa eläminen on vaihtunut reissuihin, ravintolailtoihin ja säästöjen kartuttamiseen.
