Eeva Kolun uupumuksen taustalla oli syvään juurtunut ajatus siitä, että en riitä ja kelpaa. Kolun mukaan se on uskomus, jonka hän on omaksunut jo lapsena sekä viesti, jota saamme yhteiskunnalta jatkuvasti.

Työhyvinvointi

• 30.09.2020

Eeva Kolu kannustaa ottamaan uupumuksen oireet tosissaan, jotta kukaan ei joutuisi kokemaan samaa kuin hän

Bloggaaja ja sisällöntuottaja Eeva Kolu uupui, vaikka kaikki näytti ulospäin täydelliseltä. Nyt Kolu haluaa nostaa teeman esille, jotta muut tajuaisivat pysähtyä aiemmin kuin hän itse.

Keskivaikea masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Kyseessä on vakava uupumus, mutta sitä lääkäri ei kirjoita paperiin, sillä se ei ole virallinen diagnoosi. Eeva Kolu tuijottaa paperia, sen täytyy olla väärä, jonkun muun ihmisen diagnoosi. Hän hakeutui lääkäriin, koska hänellä oli vain hieman hankalaa.

Maailmasta oli kadonnut värit. Kaikesta oli tullut yhtä samaa harmaata mössöä. Hän heräili yöllä sydämen tykytykseen, hiukset lähtivät tukkoina päästä, hän kärsi mahahaavasta ja kasvoihin oli puhjennut akne.

Oikeastaan merkkejä uupumuksesta oli ollut jo 15 vuotta. Ensimmäisen kerran hän tajusi jotain olevan pielessä opiskeluvuosinaan.

Hän opiskeli yliopistossa, teki töitä usealle eri työnantajalle, matkusti kolmen kaupungin välillä ja kirjoitti yhtä Suomen suosituinta blogia. Yhtenä päivänä hän makasi opiskelija-asuntonsa lattialla rinkka selässään ja itki. Voimavarat eivät riittäneet ylös nousemiseen.

Millenial burn out

Kolu kuvaa sukupolvensa erikoisominaisuutta: palamme loppuun ja jatkamme silti. Tällaisesta on tullut niin yleistä, että termiä kutsutaan millenial burn outiksi.

Kolun mukaan 2020-luvulla ainoastaan työ ei ole uuvuttavaa, vaan koko elämä uuvuttaa.

– Oman uupumukseni taustalla oli syvään juurtunut ajatus siitä, että en riitä ja kelpaa. Se on uskomus, jonka olen omaksunut jo lapsena. Se on myös viesti, jota saamme yhteiskunnalta. Ihannoimme tehokkaita ja aikaansaavia ihmisiä.

Kolu ei ole asian kanssa yksin.

– En tunne ainuttakaan kolmekymppistä naista, joka ei olisi uupunut tai ollut uupumuksen partaalla.

– En tunne ainuttakaan kolmekymppistä naista, joka ei olisi uupunut tai ollut uupumuksen partaalla, hän huokaa.

Kolun mukaan monelle stressi on tapa olla olemassa ja elää, eivätkä he osaa erotella, milloin ovat stressaantuneita ja milloin eivät. Stressinsietokyky ja -säätelytaidot omaksutaan jo lapsena.

– Jatkuvasta huolehtimisesta, suorittamisesta, valppaana olosta ja siitä, että tekee jotain hyödyllistä, muodostuu monelle olennainen osa omaa identiteettiä. Keho tottuu jatkuvaan stressiin ja jännitystiloihin.

eeva kolu

– Terapian avulla aloin haastamaan ajatusta siitä, etten ole riittävän hyvä, kertoo Kolu.

Toipumista hiljalleen

Masennusdiagnoosista on nyt 4 vuotta. Kolu aloitti lääkärin suosituksesta terapian, joka on hänen mukaansa paras päätös koskaan.

Terapian lisäksi Kolu on pohtinut, mitä voisi tehdä toisin.

– Olen ymmärtänyt, kuinka paljon käytämme aikaa aivan turhiin asioihin. Usein voimme saada saman tai jopa paremman tuloksen aikaiseksi keskittymällä olennaiseen. Työelämässä käytetään paljon aikaa turhaan meilailuun ja palavereihin, jotka eivät ole välttämättömiä.

– Kun tekee ajatustyötä, on tärkeää käyttää käsiä ja kehoa vapaa-ajalla.

Ajattelutavan muutoksen lisäksi Kolua auttaa liikunta. Siinäkin hän tosiaan ensin suoritti.

Kolu meni ylikuntoon ja hermosto niin pahasti epätasapainoon, että hän joutui monta vuotta vain kävelemään ja joogaamaan. Viimeisen vuoden aikana Kolu on pystynyt harrastamaan taas sykettä nostavaa liikuntaa. Se on hänen lääkkeensä. Myös luonto ja puutarhanhoito rauhoittaa.

– Kun tekee ajatustyötä, on tärkeää käyttää käsiä ja kehoa vapaa-ajalla, eikä rentoutua ajattelemalla. Silloin mielikin rauhoittuu.

Rajanvetoa itselle

Tärkeäksi ovat muodostuneet myös rajat ja rutiinit.

Kolulle tämä tarkoittaa paluuta perusasioiden äärelle. Puhelin menee ilta yhdeksältä automaattisesti äänettömälle, hän pyrkii menemään aikaisin nukkumaan ja syömään kunnollista ruokaa vähintään kerran päivässä.

– Nykyaikana yritetään löytää nopea pikaratkaisu kaikkeen. Itse olen huomannut, että on paljon isompi merkitys sillä, että nukkuu kahdeksan tuntia yössä.

Uupuneelle Kolu antaa selkeän vinkin: kuuntele ja ota uupumuksen tunteet tosissaan. Jos hienovaraisia merkkejä ei ota tosissaan, keho keksii tavan huutaa äänekkäämmin.

– Mitä aiemmin alkaa kuunnella itseään, sitä helpommalla pääsee pitkällä tähtäimellä. On pelottavaa haastaa omia tapojaan ja ajatusmallejaan. Jos on ollut aina puuhaaja, on tosi pelottavaa olla tekemättä mitään, kuvaa Kolu.

Olennaista Kolun mukaan uupumuksen torjunnassa on itsensä hyväksyminen.

– Olen aina kokenut, etten ole tarpeeksi. Terapian avulla aloin haastamaan ajatusta omassa mielessäni. Entä jos olisinkin tarpeeksi? Entä jos tämä asia olisi riittävän hyvä, entä jos minä olisin riittävän hyvä?

Omista kokemuksista apua muille

Kun Kolu avasi uupumustaan blogissaan, palautteen määrä oli valtava. Hän ei ollut koskaan saanut lukijoiltaan yhtä paljon niin henkilökohtaista palautetta.

Todella moni kamppaili samojen ajatusten kanssa ja avasi kokemuksiaan Kolulle.

– Sain palautetta, että ihanaa kun kirjoitat ihmisenä, joka käy läpi uupumusta, eikä ihmisenä, joka on selviytynyt siitä.

Kolu tajusi uupumusongelman olevan paljon yleisempi, mitä oli kuvitellut. Häntä harmittaa, että vaikeista asioista puhutaan usein selviytymistarinoina vasta jälkeenpäin. Hän myöntää itse olevansa uupumuksesta toipumisen kanssa vielä kesken.

– Nykyisin osaan tunnistaa aisteja kehossani. Jos suoritan liikaa, kehoni sanoo seis. Ennen se vain venyi ja venyi.

Kolu päättikin kirjoittaa aiheesta kirjan. Korkeintaan vähän väsynyt ilmestyi elokuussa.

– Moni kaipaa, että näistä asioista puhutaan muutenkin kuin asiantuntijan näkökulmasta. Minulla oli myös oma tarve puhua teemasta, sillä koen, että uupumuksesta puhutaan vielä hyvin yksioikoisesti.

– Olisi hienoa, että voisimme tulevaisuudessa avoimemmin kertoa epävarmuuksistamme myös työelämässä, pohtii Kolu.

Lisää inhimillisyyttä työpaikoille

Kolun mukaan on tervettä, että on olemassa työn ja vapaa-ajan roolit. Töissä pitää kuitenkin voida jakaa myös negatiivisia tunteita. Aina ei ole hyvä päivä.

– Toisaalta työrooli myös suojelee meitä esimerkiksi palautteelta. Rakentava palaute ei koske meitä ihmisenä, vaan työsuoritustamme.

Kolun mukaan erityisesti koronan myötä lisääntynyt etätyö on tuonut inhimillisyyttä elämiimme. Videopalaverien taustalla on näkynyt pyykkejä, lapset saattavat yhtäkkiä juosta taustalla ja kissa kävellä näppäimistöllä.

– Muistetaan, että olemme kaikki ihmisiä. Olisi hienoa, että voisimme tulevaisuudessa avoimemmin kertoa epävarmuuksistamme myös työelämässä. Vasta kun näyttäydymme muille avonaisina, voimme saada apua, summaa Kolu.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.