Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa työehtoja ja palkkoja lähdettiin korjaamaan valtakunnallisilla työehtosopimuksilla. Lopputuloksena valtiovalta kirjasi lakiin käytännössä palkkakaton naisille.
Toisen maailmansodan aikana naiset ahersivat tehtaissa miesten jouduttua rintamalle. Sota-ajan teollisuuden työvoimasta naiset muodostivat noin puolet. Naisia palkattiin varsin runsaasti tehdastöihin jo sotien välisenä aikana, mutta teollisuuden alat poikkesivat toisistaan. Metalliteollisuus oli perinteisesti ollut miesten valtakuntaa, kun naisenemmistöt löytyivät taas tekstiilitehtaista. Tämän jaottelun sota-aika hetkellisesti mursi.
Sota-aikana myös palkkakäytäntöjen täytyi joustaa. Ennen sotaa naisten palkat olivat järjestään miehiä huonompia, eikä taitavinkaan nainen voinut päästä kunnon ansioille. Palkkakonttoreissa miehiä pidettiin perheiden luonnollisina elättäjinä, joille kuului maksaa muita enemmän. Sota-ajan poikkeusoloissa naiset joutuivat kuitenkin kantamaan vastuun perheiden toimeentulosta, mihin heidän entiset ansionsa eivät olisi riittäneet. Pian naisille päädyttiin maksamaan perhelisää. Sotaleskiä tai suurperheiden äitejä voitiin palkkapäivänä lukea miehiksi.
Ilman valtiollista ohjausta lopputulos olisi voinut olla toinen.
Kun sota päättyi, hallituksen täytyi säännöstellä niin palkkoja, hintoja, ruokaa kuin asumista. Vuonna 1945 annettiin palkkapäätös, jossa määriteltiin erilaiset työt ja tuntipalkat omiin ohjeellisiin palkkaluokkiinsa. Tuolloin naisten tekemä työ luokiteltiin alimmille tasoille. Miesten korkeammasta elättäjänpalkasta päätettiin taas pitää kiinni, ja naisten ohjepalkat määrättiin noin 80 prosenttiin miesten vastaavista. Kun miehet pääsivät pois poteroistaan, valtiovalta kaivoi naisille syvän palkkakuopan.
Ilman valtiollista ohjausta lopputulos olisi voinut olla toinen. Suomen ensimmäisenä valtakunnallisena työehtosopimuksena pidetään kirjapainojen vuoden 1900 palkkatariffia, jossa naiset ja miehet jo määriteltiin samanarvoisiksi työntekijöiksi myös palkkauksen puolesta. Tällainen edistyksellisyys ei kuitenkaan yleistynyt suomalaisessa työelämässä, koska työnantajat johdonmukaisesti vastustivat työehtosopimuksia aina talvisotaan saakka.
Tammikuun kihlaus aukaisi tien valtakunnallisille työehtosopimuksille, kun työnantajat tunnustivat ammattiliitot sopimuskumppaneikseen talvisodan keskellä 1940. Jatkosodan päätyttyä ammattiliitot tavoittelivat ensisijaisesti toimivaa neuvottelujärjestelmää ja sopimisen oikeutta. Palkkaeroja pyrittiin kaventamaan, ei poistamaan. Ammattiliittojen naisjäsenet eivät päässeet neuvottelupöytiin, halpatyöstä hyötyvät työnantajat eivät suostuneet samapalkkaisuuteen ja valtiovalta määritti sopimiselle tiukat reunaehdot, jotka kasvattivat palkkaeroja.
Kun työsopimuslakia muutettiin 1970-luvulla, palkkasyrjinnästä tuli laitonta.
Valtion palkkapäätöksessä annetut palkkasuositukset muodostuivatkin neuvottelupöydissä naisten palkkakatoksi. Tekstiiliteollisuuden naiset parhaimmillaan jopa pääsivät 80 prosentin ohjepalkkaan, mutta esimerkiksi metallialalla naiset saattoivat saada vain puolet miehen palkasta. Työvoimapulan ja nopean inflaation takia palkkoja täytyi säännöllisesti tarkistaa, mutta naiset jäivät toistuvasti miesten jalkoihin.
Muutos palkkasääntelyyn tuli vasta 1960-luvulla Suomen ratifioidessa kansainvälisen työjärjestö ILO:n samapalkkaisuussopimuksen. Naisten ja miesten erillisistä palkkataulukoista luovuttiin. Kun työsopimuslakia muutettiin 1970-luvulla, palkkasyrjinnästä tuli laitonta. Kaikesta huolimatta palkkatasa-arvoa ei vain saavutettu. Vuoden 1945 palkkaluokitusten haamut kummittelevat yhä, ja naisvaltaisten alojen keskipalkat junnaavat miesvaltaisten perässä. Jälleenrakennusajan säännöstely päättyi vuosikymmeniä sitten, mutta naisen euro on vain 84 senttiä.
Työpaikalla kuulee joskus vaadittavan jotain ”tasa-arvon nimissä”, ikään kuin tasa-arvo- tai yhdenvertaisuuslainsäädäntö edellyttäisi, että jokaiselle työpaikalla tapahtuvalle asialle pitäisi keksiä vastapari. Kun keskustelu kääntyy tällaiseksi, uskallan väittää, että näillä työpaikoilla peruspalikat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa ovat joko suht kohdillaan tai sitten pinnan alla on jotain piilevää. Työpaikalla voi olla esimerkiksi lakisääteinen yhdenvertaisuussuunnitelma, samasta työstä saa samaa
Jos ollaan ihan rehellisiä, käytännön johtaminen on aina niin hyvää kuin sen tekijä – ja yhtä haavoittuvaa kuin organisaation kulttuuri, osaaminen ja arvot sen ympärillä, Johanna Pulkkinen sanoo. Jos ollaan ihan rehellisiä, käytännön johtaminen on juuri niin hyvää tai huonoa kuin miten sitä tekevä ihminen siinä onnistuu. Se riippuu myös organisaation kulttuurista, johtamisosaamisesta, arvoista ja
Sääty-yhteiskunnassa pomojen edessä täytyi nöyristellä. Tottelematon työntekijä sai piiskasta ja huutaminen kuului asiaan. Johtaminen alkoi parantua, kun Suomesta tuli demokratia. Kun insinööri Oskar Rehbinder (1853–1898) huomasi Paakkolan kanavatyömaan yövahdin torkahtaneen, hän herätti miehen ampumalla revolverillaan. Rehbinderin työmaalla 1890-luvun alussa kuria valvottiin ylipäätään väkivalloin. Järjestyssääntöjä rikkoneet saivat kepistä ja palkankorotuksen pyytäminen tiesi ilmalentoa konttorin ovesta. Vapaaherra
Digitaalinen maailma tarjoaa loputtomia houkutuksia, mutta niiden hallinta on mahdollista. Kun työpaikoilla luodaan selkeät pelisäännöt ja työntekijä ottaa käyttöönsä arjen pieniä rutiineja, keskittymiskyky vahvistuu ja todellisuuspakoisuus someen vähenee. Istahdat työpisteelle ja avaat läppärin. Edessäsi on uusi tehtävä, joka vaatisi keskittymistä ja pientä ajatustyötä. Mutta ennen kuin ehdit kunnolla aloittaa, kätesi liukuu puhelimelle. Lähetät viestin perheryhmään,
