Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Juha Saurama on valmentaja ja lastensuojelutyön kehittäjä, joka uskoo urheilun voimaan kovia kokeneiden nuorten kasvun ja kuntoutumisen tukena.
”Parisen kymmentä vuotta sitten makasin Viron Tallinnassa hotellihuoneessa Karl Leman -nyrkkeilyturnauksessa odottamassa kehään pääsyä. Sain ajatuksen, että aktiiviurani päätyttyä perustan kamppailulajiseuran ja ryhdyn valmentajaksi.
Seuran nimeä en silloin vielä tiennyt, mutta sen tiesin, että seuran toiminnassa pitää toteutua kolme asiaa: Ensimmäiseksi kilpaurheilun pitää olla laadukasta. Siihen täytyy laittaa osaamista, aikaa ja rahaa niin paljon kuin siihen sitoutuneet urheilijat tarvitsevat. Toiseksi kunto- ja harrasteliikuntaryhmät sekä nuorten ja lasten ryhmät täytyy valmentaa hyvin, jotta he viihtyvät toiminnassa. Kolmanneksi heikoimpia pitää auttaa, eli seura pyrkii auttamaan kamppailulajien avulla heitä, joilla menee elämässä huonosti.
Aloitin valmentajana seurassa, jonka nimeksi tuli Järvenpään Kehäkarhut. Huomasin jo silloin kohdan kolme merkityksen: urheilu todella auttaa ihmisiä. Nuo muutkin tavoittelemani kohdat toteutuivat mukavasti.
Kun nuori treenaa, hän kokee positiivisia elämyksiä.
Valmentaminen on vapaaehtoistyötä. Palkkatyön puolella taas työskentelin ensin yhdeksän vuotta Järvenpään kaupungin nuorisokeskuksen ja kaupungin nuorisotoimen päällikkönä. Siellä innostuin lastensuojelutyöstä. Huomasin sen merkityksen haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten kohdalla, joille ei ollut annettu samoja lähtökohtia kuin muille. Päätin ystäväni Jukka Pynttärin kanssa perustaa yksityisen lastensuojelun sijaishuollon yksikön. Loimme Tunkki Nuorisokoti -mallin, jossa urheilu ja liikunta ovat kasvatuksen, kuntoutuksen ja hoidon välineitä.
Käytännössä meille on siis sijoitettu nuoria, jotka oirehtivat rikoksilla tai muilla käytöshäiriöillä tai ovat koukussa päihteisiin. Päivä alkaa sillä, että saadaan nuori sängystä ylös ja toivon mukaan kouluun. Jos häntä ei saada kouluun, tehdään ensin läksyjä yksikössä ja sitten lähdetään treenaamaan esimerkiksi kamppailulajeja tai punttisalilla. Tämän jälkeen mennään laittamaan ruokaa yhdessä.
Kun nuori treenaa, hän kokee positiivisia elämyksiä. Pyrimme löytämään hänestä vahvuuksia ja sanoitamme niitä ja hänen onnistumisiaan. Nuori saattaa esimerkiksi nyrkkeilyssä tai jujutsussa oppia saman tekniikan, jonka lajin mestari tekee areenalla. Kyllähän sen tunnustaminen antaa voimaa hänen tekemiseensä.
Vaikka nuoret olisivat kokeneet miten rankkoja asioita tahansa, olen nähnyt, kuinka he alkavat toipua hyvin nopeasti.
Vahvuuksien löytäminen on tärkeää, koska nämä nuoret ovat tavallisesti kokeneet vain epäonnistumisia kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Harvoin kukaan pöllyttää heidän tukkaansa ja sanoo, että olit tosi hyvä jossakin. Palaute on ollut hyvin negatiivista, ovathan he itse sen hölmöilynsä tehneet. Kuitenkin sillä on tosi iso voima, jos joku sanoo kerrankin: ”Tuo onnistui hyvin, kuinka sä sen teit? Tehdäänkö sama uudestaan?” Nuoret kokevat pieniä elämyksiä, että niinhän minä olenkin hyvä jossain, ja ajattelevat olevansa sen hyvän arvoisia. Sitten he alkavat mennä yhä enemmän sitä kohti.
Vaikka nuoret olisivat kokeneet miten rankkoja asioita tahansa, olen nähnyt, kuinka he alkavat toipua hyvin nopeasti. Se vaatii kuitenkin meidän aikuisten rinnalla kulkua. He ovat aluksi henkisesti hyvin heikkoja ja hauraita. Vaikeiden kokemustensa vuoksi 15–17-vuotiaat vaativat meiltä sitä samaa huomiota, mitä 10 vuotta nuoremmat ovat vaatineet.
Me annamme heille sitä huomiota tässä kohtaa, ja on kiva katsoa, kuinka nuoret alkavat kukoistaa.”
Vasta adhd:n ymmärtäminen auttoi toimittaja Jaana Haapaluoma-Höglundia hahmottamaan, mikä auttaa häntä toimimaan ja jaksamaan. Vastaus ei ollutkaan tahdonvoima. ”Mietin jo teini-ikäisenä, että minun kannattaa hankkiutua työhön, jossa huolimattomuusvirhe ei johda kenenkään kuolemaan. Vaikka miten päätin ja yritin olla skarppi ja tarkkaavainen, aina jotakin jäi huomaamatta. Esimerkiksi 18-vuotiaana lukiolaisena ajoin työpaikkani automaattivaihteisen postiauton monta kertaa ojaan,
Tunna Milonoff sairastui työuupumukseen intohimotyössään. Nyt hän puhuu asiasta, josta ei hänen mielestään voi enää vaieta. Luovuus on taas palannut televisio-ohjaaja Tuomas ”Tunna” Milonoffin elämään. – Luova prosessi on ihaninta työssäni, hän sanoo. Milonoff on viime aikoina antanut kasvot työuupumukselle – hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Liekki ja kertonut julkisesti siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun
Sosiaalinen resilienssi syntyy arjen pienistä teoista: huomenta-sanasta, kiitoksesta ja siitä, että kukaan ei jää työyhteisössä yksin. Sosiaalinen resilienssi tarkoittaa kykyä selvitä hankalissakin tilanteissa yhdessä, keksiä ratkaisuja porukalla ja rakentaa työyhteisöä, jossa jokainen kokee olevansa osa jotain, kertoo työnohjaaja Krisse Lipponen. Resilienssi näkyy siinä, miten hyvin selviydymme arjen haasteista. Se pohjaa siihen, miten kohtelemme toisiamme ja
Sodankylässä henkilöstö voi hyvin eikä uuvu työssään. Meidän on pystyttävä muokkaamaan tehtäviä ihmisten mukaan, ei toisinpäin, sanoo kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen. ”Kun työpaikalla on hyvä henki, kaikki jaksavat paremmin eivätkä kärsi työuupumuksesta. Se on aivan perustavaa laatua oleva asia. Siksi olen erityisen iloinen, että Sodankylä sai tämän vuoden työhyvinvointikyselystä ennätyksellisen myönteiset tulokset työilmapiiristä. Työntekijät ovat kuntamme
