Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Haikara erehtyi maasta. Niin uskoo Heikki Warma, 54. Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt syntyä Yhdysvaltoihin, mutta haikara pudotti hänet vahingossa Suomeen.
– Olen halunnut muuttaa Amerikkaan niin kauan kuin muistan.
Unelmasta tuli totta vuonna 2014.
Warma osallistui ensimmäistä kertaa niin kutsuttuihin viisumiarpajaisiin, jossa Yhdysvaltain liittovaltio arpoo vuosittain noin 50 000 pysyvää oleskelulupaa maahan pyrkiville. Osallistujia on miljoonia, joten viisumin saaminen arpajaisten kautta on verrattavissa lähes lottovoittoon.
Onnea arpajaisissa
Arpajaisiin voi osallistua, jos on syntynyt maassa, josta ei muutoin tule Yhdysvaltoihin suuria määriä siirtolaisia. Myös peruskoulun ja lukion oppimäärää vastaava koulutus ja tietty määrä työkokemusta kuuluvat vaatimuksiin. Arpajaiset ovat liki ainoa keino oleskelulupaan niille, joilla ei asu lähisukulaisia Yhdysvalloissa tai joilla ei ole Yhdysvalloissa valmista työpaikkaa.
– Kun tieto siitä, että olin päässyt arvonnasta läpi, tuli sähköpostiin, olin onneni kukkuloilla. Se ei kuitenkaan vielä tarkoittanut, että saisin viisumin.
Alkoi puolen vuoden prosessi, jonka aikana Heikki Warman piti muun muassa läpäistä lääkärintarkastukset ja taustaselvitykset sekä käydä Yhdysvaltain suurlähetystössä haastattelussa.
Toukokuussa 2014 viisumi vihdoin varmistui, ja hän pääsi vaimonsa Annan ja 18-vuotiaan tyttärensä Janican kanssa valmistelemaan muuttoa Atlantin yli.
Vanginvartijaksi Yhdysvaltoihin
Urallaan Heikki Warma on ehtinyt tehdä monenmoisia hommia, kuten tavoitella muusikon uraa Los Angelesissa ja työskennellä portsarina ja yrittäjänä Suomessa. Vuonna 2012 hän hakeutui vanginvartijaksi Vantaan vankilaan.
– Olin hommassa pätevä. Sain paljon vastuuta, työpaikalla oli hyvä henki ja tulin hyvin toimeen vankien kanssa. Palkan pienuus oli kuitenkin shokki.
Kun Warma huomasi, että vanginvartijan työstä saisi Atlantin takana huomattavasti paremman liksan, hän alkoi yhdessä vaimonsa kanssa suunnitella muuttoa Yhdysvaltoihin.
– Tyttäreni Janica halusi ehdottomasti muuttaa mukana, joten päätimme odottaa, että hän tulee täysi-ikäiseksi ennen kuin osallistumme arpajaisiin, Warma kertoo ja naurahtaa.
– Oli kuitenkin täysi yllätys, että arpaonni suosi heti.
Luottoluokitus kuntoon
Kesällä 2014 Warma perheineen saapui Floridaan mukanaan vain kaksi matkalaukkua ja kitara.
Töitä löytyi helposti. Kahdessa kuukaudessa Warma työskenteli nuorisovankilassa ja Anna hoitoalalla. Tytär Janicakin sai myyjän töitä Walmart-kauppaketjusta. Perhe pääsi muuttamaan nopeasti omaan vuokra-asuntoonsa.
– Yhdysvalloissa kaikki pyörii credit-periaatteella, eli luottoluokituksella. Jos luottohistoriaa ei ole, kaikesta pitää maksaa takuu. Esimerkiksi vuokra-asunnon saaminen tai puhelinlinjan avaaminen eivät onnistu ilman takuurahoja.
Ensitöikseen Warma hommasi muutamia luottokortteja, joita hän käytti maltillisesti ja maksaen luoton täysimittaisesti takaisin joka kuun lopussa. Sitä kautta luottoluokitus alkoi nopeasti nousta.
Työ nuorisovankilan vartijana oli vain välivaihe. Warma halusi töihin osavaltion vankilaan, ja kun paikka sellaisesta avautui Teksasissa Houstonin liepeillä, hän haki työtä ja sai sen.
Työ vankilassa kulutti
Työ osavaltion vankilassa oli täysin toisenlaista kuin Suomessa. Töitä tehtiin neljä päivää putkeen 12 tuntia kerrallaan, sen jälkeen oli neljä päivää vapaata. Työpäivät olivat pitkiä ja raskaita, työolot rankkoja ja esihenkilöksi yletessä oletus se, että ylitöitä tehdään ilmaiseksi.
Warma huomasi usein olevansa yksin vastuussa 150 vangista. Vangit olivat yksinomaan ongelmatapauksia, joiden kanssa muut yksiköt eivät olleet selvinneet.
– Palkka oli parempi kuin Suomessa, mutta työ välillä hengenvaarallista.
Kolme vuotta vankilassa riitti. Sinä aikana Warma yleni vartijasta kersantiksi ja sai huomattavan paljon lisävastuuta. Ura vankilassa olisi ollut taatusti nousujohteinen, mutta ei tuntunut houkuttelevalta.
– Työ on niin kuluttavaa, että vankilasta eläkkeelle jääneet elävät keskimäärin 4–5 vuotta eläköitymisensä jälkeen. En halunnut sitä itselleni.
Lomaa viisi viikkoa vuodessa
Nykyisin Heikki Warman työnimike on patrol officer. Hän tekee töitä yksityiselle vartiointifirmalle, joka pitää huolta Houstonin vauraimmista asuinalueista.
Työaika alkaa klo 5.30, joten Warma herää aamuisin jo ennen aamuneljää. Työnkuvaan kuuluu alueella partiointi, riskienarviointi ja turvallisuuden takaaminen esimerkiksi epäiltyjä pidättämällä.
– Homma on huomattavasti rennompaa kuin vankilassa, ja palkkakin suhteellisen hyvä.
Vaimo Anna on opiskellut itsensä hoitajaksi ja työskentelee muistisairaiden hoitolaitoksessa. Tytär Janica palvelee Yhdysvaltain laivastossa.
– Olen todella ylpeä hänestä. Uskon, että Janica voi tehdä armeijassa loistavan uran.
Paikallisesta työkulttuurista Warmalla on sekä hyvää että huonoa sanottavaa. Matala verotus ja vähäinen säätely viehättävät, ja uusiin ihmisiin tutustuu töiden kautta helposti. Hienoa on myös se, että kovasta ja hyvästä työstä palkitaan. Uralla eteneminen on yleensä nopeaa ja palkkakin nousee. Myös lomat ansaitaan töitä tekemällä.
– Minulla oli vartijana kolme viikkoa palkallista lomaa vuodessa. Viiden vuoden välein olisi tullut viikko lisää. Nykyisin lomaa on viisi viikkoa.
Poliittinen polarisoituminen ja rasismi ovat esimerkkejä huonoista puolista. Warma on huomannut Yhdysvalloissa vietettyjen vuosien aikana, kuinka ihmisryhmät ovat kääntyneet toisiaan vastaan. Vastakkainasettelun huomaa myös työpaikoilla.
– Minullekin on naureskeltu, että mikä eurooppalainen pelle oikein olet. Onneksi sellainen on kuitenkin harvinaista. Suomalaisiin suhtaudutaan yleensä erittäin positiivisesti.
Haaveena oma maatila
Kuusi vuotta sitten Warma puolisoineen osti oman talon rauhaisalta alueelta. Nyt viereen on noussut paljon muuta asutusta, ja pariskunta haaveilee omasta ranchista syrjemmällä. Tiluksille voisi hommata muutamia hevosia.
– Täällä perusduunarin palkka riittää hyvään elintasoon. Olemme pystyneet ostamaan oman talon ja hyvät autot, ja rahaa jää vielä muuhunkin. Elämänlaatu on täällä yksinkertaisesti parempaa kuin Suomessa.
Suomeen perhe ei aio enää palata. Ei, vaikka Warman Suomessa asuvalle pojalle on syntymässä pian esikoislapsi. Poika on vieraillut useaan otteeseen Yhdysvalloissa, ja Warma aavistelee, että ehkä tulevaisuudessa tämäkin voisi muuttaa perheineen Atlantin taa.
Warma itse kävi Suomessa ensimmäistä kertaa viime vuonna, kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Synnyinmaastaan hän oli kaivannut läheisten ihmisten lisäksi ainoastaan saunaa, maksalaatikkoa ja berliininmunkkeja.
– Paluu oli täydellinen kulttuurishokki. Olimme molemmat vaimon kanssa helpottuneita, kun kotiin palatessa lentokentän virkailija sanoi ”Welcome to Texas”. Täällä tunnen olevani kotona.
Työssä jaksamisesta puhuttiin jo sata vuotta sitten. Keskustelu työntekijöiden henkisestä kuormituksesta on vilkastunut aina työelämän isojen murrosten yhteydessä. Julkinen työsuojelukeskustelu alkoi Suomessa 1800-luvun loppupuolella. Teollisuustyö yleistyi, ja työskentely suojaamattomilla koneilla ja ahtaissa tiloissa aiheutti yhä enemmän vakavia onnettomuuksia. Ei siis ole ihme, että alkuvaiheessa työsuojelu keskittyi lähinnä tapaturmien ehkäisemiseen eikä työssä jaksamisesta juuri puhuttu. Vaikka
Vasta adhd:n ymmärtäminen auttoi toimittaja Jaana Haapaluoma-Höglundia hahmottamaan, mikä auttaa häntä toimimaan ja jaksamaan. Vastaus ei ollutkaan tahdonvoima. ”Mietin jo teini-ikäisenä, että minun kannattaa hankkiutua työhön, jossa huolimattomuusvirhe ei johda kenenkään kuolemaan. Vaikka miten päätin ja yritin olla skarppi ja tarkkaavainen, aina jotakin jäi huomaamatta. Esimerkiksi 18-vuotiaana lukiolaisena ajoin työpaikkani automaattivaihteisen postiauton monta kertaa ojaan,
Työn imu on innostusta, merkityksellisyyttä ja uppoutumista työhön. Se rakentuu työolosuhteista ja omista valinnoista, sanoo Piia Seppälä. Työn imu on myönteinen tunne- ja motivaatiomielentila. Sitä luonnehtivat kokemukset työn merkityksellisyydestä ja innostumisesta. Työnimuinen työntekijä on energinen ja aikaansaava. Hän haluaa panostaa työhönsä ja on sinnikäs ja periksiantamaton hankalissakin työtilanteissa. Työn imussa työntekijä pystyy keskittymään, syventymään ja
TV director Tuomas Milonoff had a burnout although he was doing what he loved. According to Milonoff, the signs of one’s own burnout are difficult to recognise. Therefore, the work community can play an important role in the first steps of recovery. Creativity has returned to the life of TV director Tuomas “Tunna” Milonoff. “The
