Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Monet merkittävät päätökset tehtiin lounailla ja illanvietoissa alkoholin humalluttamina. Hiljalleen tavasta on luovuttu.
Kosteat lounaat olivat suomalaisen työelämän tapa, joka kukoisti 1980-luvulle saakka. Monet tärkeät neuvottelut etenkin liike-elämässä käytiin joko pitkillä lounailla tai edustusillallisilla. Kokoukset saattoivat alkaa päivällä lounaalla, jatkua siitä baariin tai vaikkapa hotellin saunatilaan ja venähtää illallisen kautta yökerhoon saakka. Kun seuraavana päivänä töihin toikkaroitiin krapulassa, neuvottelujen tulokset olivat saattaneet joko unohtua tai jäädä saavuttamatta, jolloin sama kuvio toistettiin uudelleen.
Alkoholipitoinen neuvottelukulttuuri kukoisti erityisesti bisnespiireissä, mutta myös virkamiehet ja erilaisissa edustustehtävissä työskentelevät saivat siitä osansa. Ravintoloitsijat arvioivat 1960-luvulla, että erilaisten edustustilaisuuksien osuus anniskeluravintoloiden liikevaihdosta oli 22 prosenttia, korkeamman tason ravintoloissa jopa yli puolet.
Asukasosakeyhtiön harjannostajaiset Mäntässä vuonna 1969.
Alkoholilla onkin pitkät perinteet jännitystä lievittävänä neuvotteluiden voitelijana ja symbolisena vaihdon välineenä. Kaupantekijäisiin juominen kuului ennen vanhaan erottamattomana osana: maksettiinhan verojakin aikoinaan oluena. Oli kohteliasta tarjota, eikä tarjotusta puolestaan sopinut kieltäytyä tai jättää antamatta vastapalvelusta.
Kansanperinteessä lahjojen vaihtamista kutsuttiin suikimiseksi. Se tarkoitti lahjan antamista toiselle henkilölle vastalahjan saamisen toivossa. Tähän saamisen ja antamisen perinteeseen myös alkoholin liukastamat liikeneuvottelut nojasivat. Jos neuvottelut eivät tuottaneet toivottua tulosta, saattoi kokenut toimitusjohtaja kysäistä: ”Oletteko yrittäneet konjakilla?”
Kokouksen ruokatauko 1970-luvulla.
Kosteiden neuvotteluiden seuraukset toki huomattiin. Alkoholikomitean mietinnössä vuonna 1978 todettiin, että edustustilaisuuksissa oli monia alkoholipoliittisia ongelmia puhumattakaan paineista, joita edustusjuominen tietyille ammattiryhmille aiheutti. Alkon johto pohdiskeli 1980-luvun alussa ravintoloille jopa lounasajan jälkeistä muutaman tunnin anniskelukieltoa. Anniskelu olisi ehdotuksen mukaan kielletty 2–3 tunniksi lounaan jälkeen, jotta edustus- ja virkalounaat eivät pääsisi venähtämään illanvietoiksi saakka.
Juuret ehdotukselle löytyivät historiasta – vuosina 1942–1949 oli voimassa lauantain keskipäivän anniskelukielto. Sen tavoitteena oli, että työmies ennättäisi viedä tilipussinsa kotiin ennen kapakkaan lähtemistä. Nykypäivänä lounaalla tai työmaalla alkoholia juovaa katsottaisiin kummeksuen – pitkistä, kosteista lounaista on luovuttu.
Sairaanhoitaja Markku Keski-Rahkonen on hoitanut uniapneapotilaita vuosikymmeniä. Oma diagnoosi uniapneasta auttaa asettumaan potilaan rinnalle ja luomaan luottamusta. ”Yhä harvempi on ollut samassa työssä koko työuransa ajan, mutta minä olen. Aloitin sairaanhoitajana Kokkolan keskussairaalassa vuonna 1989, samoihin aikoihin, kun uusi sairaus nimeltä uniapnea alkoi tulla terveydenhoidon ammattilaisten tietoon. Parin vuoden päästä pääsin hoitamaan uniapneaa. Noihin aikoihin
Koneen outoon ääneen puututaan nopeasti. Ihmisen viesti liiasta kuormituksesta ansaitsee saman huomion, sanoo Varman johtaja Pauli Forma. Mitä tapahtuu, kun työntekijä kertoo, ettei enää selviä työmäärästään? Kehottaako esihenkilö sinnittelemään kesälomaan asti vai ryhdytäänkö töitä järjestämään uudelleen? Tällaisessa tilanteessa paljastuu, miten tärkeänä työkykyä pidetään. – Työkyky on kuin kuminauha. Sitä voi venyttää paljonkin, mutta jossain vaiheessa
Työkyvyn heikkeneminen voi tuntua väistämättömältä fyysisesti kuormittavalla alalla. Ramirentissä ajatellaan toisin, ja se näkyy henkilöstön hyvinvoinnissa, työkyvyssä ja turvallisuudessa, kertoo henkilöstöjohtaja Anne Luodonpää. Kone- ja laitevuokrausyritys Ramirentissä työkykyjohtaminen kuuluu sekä strategiaan että jokapäiväiseen arkeen. Kun henkilöstö voi hyvin ja työ sujuu turvallisesti, vaikutus ulottuu aina asiakkaiden palvelukokemukseen asti. – Turvallisuus tarkoittaa meille sekä fyysistä että
Työkyvyn ylläpitoon tarvitaan työn sujuvuutta, palautumisen mahdollisuuksia ja yhteistä vastuunkantoa. Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa korostaa myös halua tehdä työtä. Yrityksen liiketoiminnan tavoitteet kannattaa saavuttaa kestävällä tavalla, joka säilyttää mahdollisuuden onnistua myös tulevaisuudessa. Siksi huomio kuuluu sekä työntekijän voimavaroihin että työn tekemisen ehtoihin. – Käytän työkyky–työhalu-sanaparia, eli miten tuetaan ihmisen kykyä tehdä työtä niin, että myös halu