Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Hoivakriisi uhkaa merkityksellisyyden kokemusta hoitotyössä
Kirjoittaja: Emma Lamberg
Kuvaaja: Getty Images
Lähihoitajaopiskelijat kokevat hoitotyön merkityksellisenä, mutta ovat huolissaan työn kuormittavuudesta. Hoitoalan työvoimapulaan vastaaminen ja osaavan työvoiman pitäminen alalla on kuitenkin vaikeaa, jos hoivan julkista arvoa ei tunnisteta.
Siinä [hoitotyössä] pystyy antamaan itsestään positiivista energiaa. On hienoa huomata, että potilas ilahtuu huomatessaan, että olen töissä, ja saan pienillä jutuilla tehtyä hänen päivästään paremman.
Lähihoitajaksi opiskeleva Oona (nimi muutettu) kuvaa hoitotyötä intohimokseen, jopa kutsumukseksi. Samalla hän pohtii, joutuuko hän valmistuttuaan työpaikkaan, jossa aikaa potilaille ja heidän inhimilliselle kohtaamiselleen ei olekaan.
– Että tiedät millaiset vaivat ja haavat huoneessa on, hoidat haavat vaan samalla rutiinilla kuin aina, ja lähdet pois. Että siitä tulee tavallaan liukuhihnatyötä.
Monia kuitenkin arvelutti jaksaminen perushoitotyössä, jos se on järjestetty liukuhihnamaisesti.
Oonan ajatukset kuvaavat osuvasti väitöstutkimustani varten haastattelemieni lähihoitajaopiskelijoiden huolia ja toiveita. Hoitoalan työvoimapula oli heidän tiedossaan, eivätkä he olleet huolissaan työllistymisestään sinänsä. Monia kuitenkin arvelutti jaksaminen perushoitotyössä, jos se on järjestetty liukuhihnamaisesti. Opiskelijat olivat työssäoppimisten ja kesätöiden aikana havainneet, että etenkin vanhusten laitos- ja kotihoidon työtahti ei useinkaan mahdollistanut kaikkiin hoidettavien tarpeisiin vastaamista.
Nämä kokemukset nakersivat merkityksellisyyden tunnetta, joka oli saanut monet hakeutumaan alalle. Jo opintojen aikana useampi opiskelija pohti, haluaako jäädä lähihoitajaksi.
Tulokseni auttavat hahmottamaan, ettei hoivakriisiä kannata lähteä ratkomaan hoitajien työtahtia kiristämällä ja työkuormaa lisäämällä.
Toimia, jossa nykyhetken säästöjä etsitään pitkän aikavälin kustannuksia lisäävillä tavoilla, voisi kutsua virheelliseksi säästeliäisyydeksi. Ajatus on aina ajankohtainen, kun yhteiskunnassamme käydään neuvottelua julkisen talouden sopeutuksesta, sopeutuksen keinoista ja sen mittaluokasta.
Väestön ikääntyessä yhteiskuntamme hoivatarpeet ovat kasvussa, ja sote-alalla on jo nyt pulaa lähi- ja sairaanhoitajista. Tulokseni auttavat hahmottamaan, ettei hoivakriisiä kannata lähteä ratkomaan hoitajien työtahtia kiristämällä ja työkuormaa lisäämällä. Pikemminkin tällainen tehostaminen voi johtaa hoitajien voimavarojen ehtymiseen ja pahentaa työvoimapulaa, mikä syventää hoivakriisiä.
Samalla on hyvä pitää mielessä, ettei hoiva ole vain kuluerä, vaan yhteiskunnallisen ja taloudellisen toiminnan edellytys. Sotealan riittävä resursointi mahdollistaa merkityksellisen hoitotyön ja on siten avainasemassa myös työvoiman saamiseksi alalle.
Teksti pohjautuu Emma Lambergin väitöstutkimukseen Becoming Workers: How Young Women Negotiate Their Imagined Futures in the Finnish Work Society. Väitöskirja tarkastettiin Turun yliopistossa tammikuussa 2023 ja se on julkaistu verkossa elektronisena.
Työelämäpuhe kaipaa päivitystä: yli viisikymppiset työnhakijat nähdään yhä liian usein riskinä, vaikka tutkimukset osoittavat heidän olevan terveempiä, motivoituneempia ja kokeneempia kuin koskaan, sanoo Ira Hammermann. Sosiaalisessa mediassa on käyty jo pitkään kipakkaa keskustelua siitä, miksi yli viisikymppiset kokevat ajautuneensa marginaaliin työnhakijoina. Tilastotkin tukevat tätä väitettä: maamme noin 330 000 työttömästä liki joka kolmas kuuluu ikäryhmään
Juha Saurama on valmentaja ja lastensuojelutyön kehittäjä, joka uskoo urheilun voimaan kovia kokeneiden nuorten kasvun ja kuntoutumisen tukena. ”Parisen kymmentä vuotta sitten makasin Viron Tallinnassa hotellihuoneessa Karl Leman -nyrkkeilyturnauksessa odottamassa kehään pääsyä. Sain ajatuksen, että aktiiviurani päätyttyä perustan kamppailulajiseuran ja ryhdyn valmentajaksi. Seuran nimeä en silloin vielä tiennyt, mutta sen tiesin, että seuran toiminnassa pitää
Vasta adhd:n ymmärtäminen auttoi toimittaja Jaana Haapaluoma-Höglundia hahmottamaan, mikä auttaa häntä toimimaan ja jaksamaan. Vastaus ei ollutkaan tahdonvoima. ”Mietin jo teini-ikäisenä, että minun kannattaa hankkiutua työhön, jossa huolimattomuusvirhe ei johda kenenkään kuolemaan. Vaikka miten päätin ja yritin olla skarppi ja tarkkaavainen, aina jotakin jäi huomaamatta. Esimerkiksi 18-vuotiaana lukiolaisena ajoin työpaikkani automaattivaihteisen postiauton monta kertaa ojaan,
Tunna Milonoff sairastui työuupumukseen intohimotyössään. Nyt hän puhuu asiasta, josta ei hänen mielestään voi enää vaieta. Luovuus on taas palannut televisio-ohjaaja Tuomas ”Tunna” Milonoffin elämään. – Luova prosessi on ihaninta työssäni, hän sanoo. Milonoff on viime aikoina antanut kasvot työuupumukselle – hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Liekki ja kertonut julkisesti siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun
