Evästeasetukset

Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.

Esa Hakala toipui aivoinfarktista työelämään

Työhyvinvointi

12.12.2023

Aivoinfarktin saanut Esa Hakala huomasi, että tapahtuneesta oli aluksi vaikea puhua työpaikalla. Lopulta vertaistukiryhmän ansiosta hän oppi kertomaan avoimesti muille, jos hänen aivonsa tuntuivat väsyneiltä.

Vuonna 2019 elin tavallista arkea. Kävin töissä terveys- ja hyvinvointiteknologian asiantuntijana, sauvakävelin, hiihdin, luin, mökkeilin ja kävin rock-keikoilla. Toki kuormitusta oli paljon, koska töissä oli haastavaa. Lisäksi veljeni oli sairastunut ja menehtynyt, ja minulla oli avioero takana.

Jälkikäteen ajateltuna kaikki stressi varmasti vaikutti siihen laakiin, jonka sain.

Eräänä maanantaiaamuna ennen töihin lähtöä luulin, että migreeni on iskenyt pahempana kuin koskaan. Näkö pikselöityi niin kuin aurallisessa migreenissä mutta rankemmin. Vasen jalka, kylki ja käsi olivat puutuneet, eivätkä särkylääkerasiat pysyneet käsissä.

’Mitä sinä oikein könyät’, nykyinen puolisoni kysyi. ’Pitääkö soittaa auto?’

Olin kontallani lattialla keräilemässä lääkerasioita. Tajusin, että kyllä minä tarvitsen ambulanssin.

Alkoi pelottaa, palaudunko enää ennalleni.

Lääkintäyksikkö tuli ja koetti saada minut lukemaan lehdestä tekstiä, mutta en kyennyt. Hoitajat totesivat, että selvä homma, ja veivät minut sairaalaan.

Kuvantamisten yhteydessä lääkäri puhui, että tällaiset oireet voivat johtua migreenistäkin. Lopulta kuitenkin varmistui, että olen saanut aivoinfarktin.

Aluksi oloni tuntu rauhalliselta. Tunto alkoi lääkityksen ansiosta palautua raajoihini. En kuitenkaan pystynyt vieläkään kunnolla lukemaan, enkä reagoinut vasemmalta puolelta kuuluviin kysymyksiin.

Kunnolla tajusin tilanteen vakavuuden, kun tein hahmotustestejä. En tiennyt, mitä tehdä, kun yksinkertaisista palikoista olisi pitänyt rakentaa kolmio. En saanut nappuloita riviin.

Alkoi pelottaa, palaudunko enää ennalleni. Mietin, että jo nyt on kumma, ettei tällainen onnistu.

Tilanne kuitenkin parani vähä vähältä.

Kolmen päivän päästä olin kuitenkin kuntoutunut sen verran, että pääsin kotiin. Muistan, etten aluksi uskaltanut mennä yksin lenkille, koska näkö oli edelleen heikko.

Tilanne kuitenkin parani vähä vähältä. Aloin uskaltaa taas käydä keikoilla.

Samalla, kun toivuin, huomasin ajattelevani, että viimeinkin saan pysähtyä. Kehoni oli pakottanut minut siihen.

Olin jo nuorena kasvanut ajatukseen, että omista heikkouksistaan ei pidä puhua eikä säälipisteitä kerätä.

Neljän kuukauden sairausloman jälkeen palasin töihin. Silloin kuvittelin, että minun on vain mentävä töihin ja oltava normaalisti. Samalla aivoni väsyivät nyt nopeammin kuin ennen. Lisää kuormitusta tuli siitä, että opettelin uudet tehtävät, koska työnkuvani pyynnöstäni muuttui.

Aivojen nopeammasta väsymisestä en kertonut työpaikalla. Olin jo nuorena kasvanut ajatukseen, että omista heikkouksistaan ei pidä puhua eikä säälipisteitä kerätä. Jos joku kysyi, miten minulla menee, vastasin, että ihan ok.

Jos olisin pyytänyt joustoa työpäivään, se olisi tuntunut laiskottelulta ja etten ole kunnollinen työntekijä.

Kun ensin uskalsin puhua vertaisryhmässä, uskalsin alkaa puhua myös työpaikalla.

Eräänä iltana nettiä selaillessani löysin Aivoliiton Facebook-sivuilta ilmoituksen vertaistukiryhmästä nimeltä Koppi arjesta. Enempiä miettimättä ilmoittauduin siihen.

Ryhmässä tuntui aluksi jännittävältä puhua. Yhtäkkiä huomasin, että puhuminen helpottuu, kun muut näyttävät ymmärtävän, mistä on kyse. Tuli nyökyttelyjä, että on itse koettu samaa.

Kun ensin uskalsin puhua vertaisryhmässä, uskalsin alkaa puhua myös työpaikalla. Tajusin, että minun olisi pitänyt sanoa heti alussa muille, mitä on tapahtunut ja miten se vaikuttaa minuun.

Aivosumu on tärkein aivoinfarktin jälkioire edelleen.

Jos omista levon ja jouston tarpeistaan ei koskaan puhu mitään, muut eivät voi ymmärtää niitä. Puhuminen kuitenkin edellyttää itsensä laittamista herkkään asemaan, mihin en ollut oppinut.

Tajusin, ettei tarvitse aina yrittää niin hirveästi. Ei tarvitse vaikuttaa täydelliseltä ihmiseltä ja työntekijältä muille. Sen sijaan kannattaa huolehtia omasta jaksamisestaan ja pyytää asioita, joita tarvitsee.

Aivosumu on tärkein aivoinfarktin jälkioire edelleen. Lisäksi kirjaimet hyppivät lukiessa, ja käytän asioista vääriä sanoja. Jos olen tehnyt pitkän päivän ajatustyötä töissä, aivot saattavat olla kotiin tullessa täysin narikassa. Ajatuksia ei pysty ajattelemaan loppuun, tai ne kiertävät kehää.

Jokin fyysinen tekeminen kuten liikunta auttaisi ehkä palautumaan, mutta aivojen takia olo tuntuu niin väsyneeltä, että on vaikea aloittaa mitään. Usein laitan kuulokkeet korville, kuuntelen musiikkia ja suljen silmät. Jostakin syystä kaikkein rankin rock rauhoittaa aivojeni kierroksia.

Kaikkein palauttavinta on kuitenkin mökille meneminen luonnon rauhaan ilman sähköjä, kun sinne vain pääsen. Läheiseni pyytävät minua lähettelemään viestejä sieltä tiheään tahtiin, jotta voisivat varmistua, että olen kunnossa. Vaikka aivoinfarkti voi uusia, täytyy uskaltaa tehdä omia juttuja. Muuten on vaikea toipua.

 

Esan vinkit

  1. Jos alkaa tulla outoja oireita, ota ne todesta äläkä mieti, että ei tässä mitään. Kerro niistä rehellisesti lääkäreille.
  2. Uskalla myöntää itsellesi, että aivoverenkiertohäiriö on vakava tila. Siitä jää usein jälkioireita, jotka haittaavat elämää.
  3. Olet oikeutettu helpotuksiin ja muutoksiin sen vuoksi. Puhu sairastumisesta ja kerro muille, mitä tarvitset.
  4. Työpaikoilla voi edistää avointa puhumisen kulttuuria ja pyytää sitä myös työnantajalta.
  5. Opi tunnistamaan, milloin aivosi ovat väsyneet. Etsi asioita, jotka auttavat niitä lepäämään palautumaan.

 

Henkilöfaktat

Valmistunut sähköasentajaksi ja laboratoriohoitajaksi, ylioppilas vuodelta 1987

Asuu Kangasalla

Kotoisin Eräjärveltä

Työskentelee terveys- ja hyvinvointiteknologian asiantuntijana Istekki oy:ssä

Perhe puoliso ja Pate-maatiaiskissa, edellisestä liitosta aikuinen tytär

Kuuntelee rock- ja metallimusiikkia, kuten Motörheadiä, Acceptiä, ZZ Topia, Poisonblackiä ja Battle Beastiä

 

Kommentoi

Kommentteja

  • Ulla I. says:

    Erinomainen artikkeli. Kiitos Esa, autat näin monia, varsinkin miehiä, jotka – yleensä – valittavat vähemmän ja kärsivät enemmän. Toivotan sinulle kaikkea parasta elämässäsi.