Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Automaattinen tietojenkäsittely mullisti konttoritekniikan sotien jälkeen. Reikäkortteja lävistettiin kilpaa 1950-luvun digihuumassa.
Automatisointi aiheuttaa yhteiskunnassa merkittäviä muutoksia”, ennustettiin E-liikkeen henkilökuntalehdessä vuonna 1956. Konttoriautomaatio oli alkanut. Suomen ensimmäiset reikäkorttikoneet tulivat Tilastolliseen Päätoimistoon jo vuonna 1933, mutta sotien jälkeen ne alkoivat tehostaa liike- ja teollisuusyritystenkin konttorityötä.
Varhaisten tietokoneiden ongelmana oli tiedon syöttäminen tietokoneen ymmärtämään muotoon. Ratkaisuksi löytyi reikäkortti. Niitä oli käytetty kutomakoneissa jo 1700-luvulla. Amerikkalaiset rautatieyhtiöt olivat puolestaan keksineet junalipun, johon konduktööri rei’itti matkustajan tuntomerkit estääkseen kaverin lipulla matkustamisen.
Reikäkorttien lävistäminen oli mekaanista ja tarkkuutta vaativaa työtä, jota yleensä tekivät naiset. Osuustukkukaupan reikäkorttien lävistäjiä vuonna 1955.
Junalippuun koodatut tuntomerkit inspiroivat väestönlaskentavirastossa työskentelevää Herman Hollerithia. Yhdysvaltain vuoden 1880 väestönlaskenta oli kestänyt kokonaista kahdeksan vuotta. Hollerith kehittikin reikäkortteja lukevan laitteen, jonka avulla vuoden 1890 huomattavasti runsaslukuisempi väestö saatiin laskettua kuudessa vuodessa. Hollerithin perustamasta yhtiöstä versoi sittemmin tietotekniikkajätti IBM.
Vuonna 1957 Suomessa oli 89 reikäkorttilaitteistoa, joista suurin osa oli liikeyrityksissä. Reikäkorttijärjestelmään kuului erilaisia koneita. Lävistyskoneella kortit lävistettiin, lajittelukoneilla lajiteltiin ja tabulaattorilla kirjoitettiin lopulliset listat ja yhteenvedot. Tietokoneet, reikäkortit ja reikänauhat kuuluivat konttoreiden arkeen aina 1970-luvun puoliväliin saakka.
Reikäkorttien upouusi lajittelukone Osuustukkukaupan pääkonttorissa vuonna 1955.
Tietokoneohjelmat ja käsiteltävät tiedot piti saada reikäkorteille. Tämä tehtiin työasemalla, jossa oli kirjoituskonenäppäimistö sekä enemmän tai vähemmän automaattinen korttien syöttöyksikkö. Ohjelmointi oli työlästä, virheelliset kortit piti kirjoittaa kokonaan uudestaan ja tulokset sai usein ulos vasta seuraavana päivänä, kun koko korttipakka oli käynyt koneella.
Reikäkortit olivat suhteellisen halpoja, ja tallennettu data pysyi silmin nähden tallessa. Kortit vaativat kuitenkin paljon tilaa, menivät sekaisin, takertuivat laitteeseen tai kostuivat pilalle. Sähköiset tallennuslaitteet, kuten magneettinauhat ja tallennuslevyt, syrjäyttivätkin reikäkorttipakat. Digihuuma jatkui koneiden ja tallennusvälineiden pienentyessä kiihtyvään tahtiin.
Kun Kinuskikissan eli Sini Visan leivontablogi alkoi kasvattaa suosiotaan, hän oli valinnan äärellä: jatkaako työtä koodarina vai tehdäkö blogista kokopäivätyö? Sydän tuntui olevan blogin puolella.
Hyvin johdettu ja terve työyhteisö voi hyötyä monipaikkaisuudesta monin tavoin, toteaa tutkija Juha Eskelinen.
Pesäpuu on kehittänyt lastensuojelussa kokemusasiantuntijuuden malleja yli vuosikymmenen ajan. Järjestön toiminnanjohtaja Jari Ketola korostaa, että lasten ja nuorten kokemusten kuuleminen on keskeistä lastensuojelun kehittämisessä. Kokemusasiantuntijat tuovat arvokasta tietoa palveluiden parantamiseksi, ja heidän ääntään kuullaan nyt entistä laajemmin – aina alle kaksivuotiaista täysi-ikäisiin.
Sairaanhoitaja Sami Kinnunen muutti kymmenen vuotta sitten Norjaan paremman palkan perässä, mutta sai paljon muutakin. Nykyään hän nauttii myös huolettomasta arjesta Tromssan kauniissa vuoristomaisemissa. Suomessa eläminen on vaihtunut reissuihin, ravintolailtoihin ja säästöjen kartuttamiseen.
