Minni Miettinen suunnittelee tulevaisuuden tapoja tehdä töitä
Korona-aika ja digimurros ovat mullistaneet työnteon. Konsultti Minni Miettinen auttaa yrityksiä löytämään itselleen sopivimmat tavat tehdä töitä.
Kun ihmisen on aika lähteä viimeiselle matkalle, helsinkiläisen Malmin krematorion hoitaja Carita Laine-Tossavainen pitää huolen siitä, että tuhkauksessa kaikki on kohdallaan juuri niin kuin pitääkin.
Millainen on krematorionhoitajan tavallinen työpäivä?
En tarkkaan tiedä, koska olen hieman erikoinen. Asun Malmin hautausmaan alueella ja tykkään tulla töihin ajoissa. Kun aamuvuoro alkaa seitsemältä, olen yleensä töissä jo puolelta. Uuni on ajastettu kuumenemaan yli 800 asteeseen jo edellisenä päivänä, ja usein aloitan ensimmäisen vainajan tuhkauksen jo seitsemältä. Työvuoron aikana tuhkataan viitisen vainajaa, ja kun olen aamulla ahkera, voin ottaa iltapäivän rennommin.
Millainen on krematorionhoitajan epätavallinen työpäivä?
Kuten monessa muussakin hommassa, tässäkin hankalinta on, kun tekniikka pettää. Kokemuksella oppii aistimaan epätavallisia hajuja ja ääniä, ja nopeasti tietää, jos jokin ei ole kunnossa. On tosi kurjaa ja ärsyttävää, jos uunissa on vikaa ja tuhkaus joudutaan keskeyttämään. Viime aikoina epätavallisia työpäiviä on ollut siksikin, että Honkanummen krematorio on remontissa ja olemme ahkeroineet Malmilla myös ilta- ja viikonloppuvuoroja.
Miten sinusta tuli krematorionhoitaja?
Olin työskennellyt seurakunnilla vuosikausia, ensin kausityöntekijänä ja sitten vahtimestarina. Halusin vielä työhöni vaihtelua, ja koska olin vahtimestarina ollut paljon krematorion kanssa tekemisissä, luulin tuntevani ammatin jo hyvin. Pian huomasin, etten tiennytkään kaikkea.
Miten niin?
12 vuoden aikana olen huomannut, että tässähän tarvitaan insinöörin paperit. Uunin toimintaa on ymmärrettävä, ja jos tarvitaan korjaajaa, minun on silti itse ymmärrettävä, mitä on korjattava. Myös ensimmäiset tuhkaukset yksin olivat aika vaativia kokemuksia. Kun kolasin luita ja tuhkia uunista, mietin mikä oikeus juuri minulla on tehdä ihmiselle näin.
Oletko sitten katunut ammatinvalintaasi?
En koskaan. Siinä tosin auttaa sekin, että meillä on täällä Malmilla melkeinpä perheyritys: tyttäreni työskentelee vahtimestarina ja mieheni ajaa ruumisautoa. Kuolemaa ei pääse pakoon, eikä tarvitsekaan, mutta jos työ ottaa koville, saan aina läheisiltäni tukea. Olen myös alkanut ymmärtää, kuinka suuri etuoikeus se on, että saan tehdä tuhkauksia. Sen haluan tehdä hyvin.
Mikä on tärkein periaate työssäsi?
Ammattiylpeys. Työskentelen se ajatus mielessäni, että olisin itse tuhkattavan ihmisen omainen. Jos voin auttaa omaisia surutyössään tekemällä oman työni joka päivä niin hyvin kuin osaan, en näe muuta vaihtoehtoa.
Mitä ammattisi on opettanut sinulle kuolemasta?
Emme lähde täältä ikäjärjestyksessä. Pitäisikin vastata, että kun huomisesta ei tiedä, elämää pitäisi elää päivä kerrallaan, eikä rutista turhista. Mutta samalla saan itseni jatkuvasti kiinni siitä, että valitan ihan samoista pikkuasioista kuin kaikki muutkin. Ihmisiähän tässä ollaan.
Kun itse kuolet, tuhkataanko sinut?
En tiedä. Ajatukseni vaihtelevat suuntaan ja toiseen. Uuni on kieltämättä mukavan lämmin, mutta samalla sen ahtaus vähän huolettaa minua. Kaikki asiat kuitenkin yleensä elämässä ratkeavat, eli eiköhän tämäkin.
Categories:
Lisää luettava
-
-
Guamin ainoa suomalainen
Lena Donofrio asuu paratiisisaarella keskellä valtamerta. Ennen muuttoa Guamiin hän teki pitkän uran Yhdysvalloissa ensihoitajana ja ensihoidon opettajana.
-
![]()
Koronapandemia mullisti työelämän: Näin yritykset sopeutuivat uusiin toimintamalleihin
Kun koronaepidemia ravisteli Suomea maaliskuussa 2020, työelämä muuttui kertaheitolla. Etätyöstä tuli arkipäivää miljoonille, mutta kaikki eivät voineet jäädä kotiin. Kesko, Luonnonvarakeskus ja MTB-Siivouspalvelu ovat esimerkkejä organisaatioista, jotka kehittivät uusia toimintatapoja selviytyäkseen kriisistä – ja monet muutoksista jäivät pysyviksi.
-
![]()
Joukkoliikennesuunnittelijan arkea: ”Kun palautetta ei tule, asiat ovat hyvin”
Tampereen kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Leena Huhtala tietää, että harva antaa kiitosta, mutta kritiikkiä tulee usein. Seitsemän vuoden kokemus opettaa, että joukkoliikenne herättää tunteita, ja suurten linjojen suunnittelu vaatii kärsivällisyyttä sekä kompromisseja. Työ on pitkälti palautteen kuuntelemista ja tasapainottelua budjetin ja asukkaiden toiveiden välillä.
