Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Tiija Bufi päätyi suomussalmelaiselta leipomolta ruumisarkkutehtaalle Uuteen-Seelantiin. Muutto toiselle puolelle maailmaa oli päähänpisto, joka toi levottomalle sielulle vihdoin rauhan.
Yäk! Ystävän ensireaktio naurattaa edelleen Tiija Bufia. Kun Bufi kertoi uudesta työstään ruumisarkkutehtaalla, ystävä ei pystynyt peittämään kauhistustaan.
– Hänelle ajatus ruumisarkkujen kanssa työskentelystä oli vastenmielinen ja synkkä, Bufi muistelee.
– Kieltämättä se mietitytti alkuun itseänikin. Miltä tuntuisi käsitellä joka päivä ihmisten viimeisiä leposijoja?
Bufi muutti Uuteen-Seelantiin tammikuussa 2020, juuri ennen koronapandemian alkamista. Päätös muuttaa toiselle puolelle maailmaa syntyi hetken mielijohteesta. Bufi asui synnyinpaikkakunnallaan Suomussalmella. Hän oli tehnyt viisi vuotta töitä paikallisessa leipomossa ja piti työstään.
– Olen kuitenkin ollut aina levoton sielu. Vaikka elämä oli hyvää, kaipasin jotakin uutta.
Levoton sielu, totta tosiaan
Bufi muutti pois kotoa vain 16-vuotiaana. Hän päätyi opiskelemaan luonto- ja ympäristöalaa ja valmistui luontoyrittäjäksi vuonna 2006. Sen jälkeen hän on asunut Kanariansaarilla, Tukholmassa ja Armeniassa ja matkustellut noin 30 muussa maassa. Nuoruusvuosina Bufi ehti tehdä muun muassa mastokuskin, karaoke-emännän, tarjoilijan ja siivoojan töitä.
– 2013 päätin, että opiskelen itselleni ammatin, jossa pääsen tekemään jotakin konkreettista käsilläni. Päädyin leipurikouluun ja sitä kautta lopulta Suomussalmelle vakkarityöhön.
Nuorempana reppureissatessaan Bufi sai kuulla upeasta maasta nimeltä Uusi-Seelanti.
– Se kuulosti maailmalta pienoiskoossa. Hiekkarantoja, vuoristoja, tulivuoria, jäätikköjä… Kaikkea mahdollista kahdella pienellä saarella keskellä valtamerta.
Tajusin, että se oli mahdollisuuteni.
Uusi-Seelanti alkoi kiinnostaa nuorta naista. Hän tutustui nuorille tarkoitettuun Work and Holiday -viisumiin, jonka avulla maahan pääsee vuodeksi töihin. Tuolloin viisumin yläikäraja oli 30 vuotta.
– En lopulta saanut aikaiseksi lähteä ennen kolmekymppisiäni, joten hautasin unelman ja jatkoin elämääni.
Haave palasi mieleen, kun Bufi istui viisi vuotta myöhemmin suomussalmelaisen leipomon tiskin takana ja mietti vaihtoehtojaan. Bufi googlasi viisumin ehdot ja yllättyi.
– Raja oli nostettu 35 ikävuoteen! Tajusin, että se oli mahdollisuuteni.
Bufi täytti hakemuksen samalta istumalta ja sai nopeasti tiedon hyväksytystä viisumista. Hän irtisanoutui leipurinpestistään ja pakkasi reppunsa.
– Lähdin avoimin mielin kohti tuntematonta. Se tuntui pelottavalta, mutta oikealta.
Korona sulki koko maan
Alun perin Bufilla ei ollut pienintäkään aikomusta jäädä Uuteen-Seelantiin pidemmäksi aikaa. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Bufi tapasi Tinder-sovelluksen kautta paikallisen miehen vain kuukausi maahan saapumisensa jälkeen.
– Muutimme aika pian yhteen ja menimme naimisiin tämän vuoden huhtikuussa.
Rakkaus löytyi uudesta maasta helposti, mutta töiden suhteen on ollut vähän karikkoisempaa.
Aluksi Bufi teki siivoojan hommia Eteläsaarella sijaitsevalla jäätiköllä, mutta työpaikan eristäytynyt sijainti sai hänet kuitenkin nostamaan kytkintä. Bufi ehti tehdä leipurin hommia kuukauden verran aucklandilaisessa leipomossa ennen kuin korona sulki koko maan. Myös leipomo joutui laittamaan ovet säppiin.
– Se työ meni sitten siinä. Oli pakko löytää töitä, koska en sillä hetkellä kuulunut minkään sosiaaliturvan piiriin.
Viisumi oli muutettu sellaiseksi, että sillä sai työskennellä vain maataloudessa.
Lockdown kesti puolitoista kuukautta, toukokuun puoleen väliin saakka. Sen jälkeen maassa elettiin muutamaa lyhyempää rajoitusjaksoa lukuun ottamatta normaalia elämää. Pitkään näytti siltä, että maan totaalinen sulkeminen ja eristäminen olivat nujertaneet pandemian.
– Täällä kukaan ei jaksanut kiinnostua koko taudista. Maskeja ja käsidesejä käytti todella harva.
Bufi palkattiin henkilöstövuokrausfirman kautta supermarketteihin pakkaamaan hyllyjä ja varastohommiin. Työt jatkuivat seitsemän kuukautta, kunnes sähköpostiin kilahti viesti maahanmuuttovirastolta.
– Siinä sanottiin, että viisumini oli muutettu sellaiseksi, että sillä sai työskennellä vain maatalouden parissa. Pandemia oli pysäyttänyt ulkomaalaisen työvoiman tulon maahan, ja farmeilla oli kova pula työntekijöistä.
Bufi oli järkyttynyt.
Hän oli jo ehtinyt rakentaa itselleen elämän Aucklandiin. Nytkö hänen pitäisi jättää kaikki ja lähteä maaseudulle kiivejä keräämään? Kaksi viikkoa myöhemmin tuli kuitenkin uusi sähköposti, jossa aiempi päätös kumottiin. Samalla kuitenkin ilmoitettiin, ettei Work and holiday -viisumilla saanut tehdä töitä ennen kuin maahanmuuttovirasto ilmoittaisi toisin.
– En saanut tehdä viiteen kuukauteen töitä lainkaan. Jouduimme elämään kokonaan mieheni tuloilla. Olin tulla hulluksi.
Kaikkea muuta kuin synkkä työpaikka
Piina päättyi vasta kaksi kuukautta sitten, kun Bufi sai työviisumin sillä perusteella, että hän oli naimisissa paikallisen kanssa. Bufi aloitti työnhaun heti, kun sai tiedon viisumista. Facebookissa tuli nopeasti vastaan Western Cascet -niminen yritys, joka haki vakinaista työntekijää arkkutehtaalleen.
– Soitin sinne ja sain kuulla, että he eivät odottaneet mitään kokemusta alalta. Oikea asenne ja halu oppia riittäisivät. Tiesin heti, että olin oikea tyyppi hommaan.
Työ ruumisarkkutehtaalla on kaikkea muuta kuin synkkää.
Bufi kehuu eritoten työilmapiiriä. Firman 20 työntekijän keskuudessa on rento ja huumoripitoinen meininki. Sosiaalisuus on kaiken keskiössä. Joka perjantai työt lopetetaan kolmen maissa ja loppupäivä vietetään yhdessä jutellen ja muutama olut nauttien.
– Työkulttuuri on muutenkin rennompi kuin Suomessa – hyvässä ja pahassa. Töihin tullaan vähän miten sattuu, mutta toisaalta ilmapiiri ei ole stressaantunut.
Työaika on 9,5 tuntia, puoli seitsemästä viiteen. Bufi saa palkkaa 22 dollaria tunnilta, mikä riittää hyvin arjen menoihin. Tällä hetkellä työnkuva on ”jokapaikanhöylä”, mutta tulevaisuudessa Bufi koulutetaan tekemään arkkujen verhoilua ja viimeistelyä.
– En enää edes ajattele, että valmistamme arkkuja. Tehdas on kuin mikä tahansa puuverstas.
Bufi viihtyy työssään niin hyvin, että voisi hyvin kuvitella työskentelevänsä siellä pitkään. Myös Uusi-Seelanti tuntuu nyt kodilta.
– Olen löytänyt puolisoni kautta moottoripyöräilyn ja tutustunut mielettömiin tyyppeihin.
Levoton sielu vaikuttaa viimein löytäneen rauhan ruumisarkkutehtaalta. Bufia naurattaa.
– Sitä en vielä osaa sanoa, onko tässä viimeinen leposijani.
Kuka?
Tiija Bufi
Kotoisin: Suomussalmelta
Koulutus: leipuri sekä luonto- ja ympäristöalan perustutkinto
Rantapelastaja Maria Overmyer (oik.) seuraa silmä tarkkana kollegansa Leon kanssa Itä-Helsingin Aurinkolahden uimarannan vilskettä. – Tykkään olla töissä ulkona ja meren äärellä, toista kesää rantapelastajana työskentelevä 22-vuotias Maria kertoo. Taitouintia pitkään harrastanut Overmyer on suorittanut Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton kurssin. – Tämä työ on todella tärkeää ja merkityksellistä. Koko ajan on oltava valppaana. Aurinkolahti on
On aamuruuhkan aika, mutta tämä metrojuna on tyhjä. Lähtöaika Roihupellon varikkoraiteelta on sitten, kun pieni tekninen ongelma on korjattu. Koneistaja Eetu Salokarin osaamista tarvitaan, jotta junat pysyvät käyttökunnossa. Takaisin sorvin ääreen, kirjaimellisesti. On aamuseitsemän, ja koneistaja Eetu Salokari käynnistelee työhuoneella koneitaan totutuin ottein. Läheisellä metroradalla junat suhahtelevat ohi kahden ja puolen minuutin välein, mutta Roihupellossa
Lapsuus 4 000 asukkaan Sulkavalla, opiskeluvuodet 3 000 000 asukkaan Houstonissa ja työura New Yorkissa, jonka metropolialueella asuu lähes 20 000 000 ihmistä. Lasse Savola on opettanut matematiikkaa Manhattanilla jo melkein 30 vuoden ajan. Se aamu alkoi arkisesti, kuin mikä tahansa päivä 28-vuotiaan newyorkilaisen matematiikan yliopistoprofessori Lasse Savolan elämässä. Työmatka täpötäydessä ruuhkametrossa ja kävellen keskustan
Emma Tamankag on sairaanhoitaja, opettaja ja tutkija, joka on perustanut Heed Finland -järjestön edistämään maahanmuuttajien ja pakolaisten terveyttä, koulutusta sekä kotoutumista. Sairaanhoitaja Emma Tamankagin vastaanotolla vaihdetaan aluksi kuulumiset ja käydään läpi asiakkaan huolet. – Haluan, että ihminen tuntee olevansa tervetullut. Vasta kun hän luottaa minuun, voimme puhua avoimesti terveydestä, Tamankag sanoo. En tarvitse asiakkaan nimeä
Kommentit (2)
Kiva nähä, että rauha on löytyny <3
Kiitos, Seppänen