Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Oy Surdus Ab työllisti ja koulutti viittomakielisiä kirjatyöntekijöitä.
Olisiko kuurosta latojan vaativaan ammattiin ja arvostetulle kirjapainoalalle? Useat kuurot lähtivät 1900-luvun alussa hakemaan ammattioppia kirjapainoista.
Yksi näistä työelämän yhdenvertaisuuden pioneereista oli Eino Karilas, joka oppi latojaksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainossa. Hän joutui kohtaamaan epäluuloja. Karilas ja monet muut kuurot kuitenkin näyttivät, että he pärjäsivät kirjapainotyössä.
Helsingin Keskuskirjapainossa työskenteli puolestaan kuuro kirjansitoja Oskar Wetzell. Hän perusti 1920-luvulla oman kirjansitomon ja otti sinne myös kuuroja oppilaita. Nämä saivat häneltä hyvän ammattikoulutuksen. Wetzell esitti vuonna 1928 Kuurojen Liiton vuosikokouksessa, että kirjapainotyö sopi kuuroille ja heille tulisi saada alan koulutusta.
Vuonna 1929 päätettiinkin perustaa kuurojen oman kirjapaino, Oy Surdus Ab. Toiminta aloitettiin Helsingin kuurojenyhdistyksen entisessä huoneistossa Rikhardinkadulla, jonne hankittiin erään pienen kirjapainon välineistö. Yritys toimi aivan tavallisena kirjapainona, mutta tarjosi kuuroille työtä ja mahdollisuuden pätevöityä kirjapainoalalle.
Kun Surdus perustettiin, toimintaan tarvittavat varat kerättiin osakeannilla. Kuvassa on ompelija Lempi Lempiäisen merkitsemä Surduksen osakekirja perustamisvuodelta 1929.
Surdus aloitti kahdeksan työntekijän ja kolmen oppilaan voimin. Alkuvuosina kirjapainon johdossa toimi kuuroja, jotka olivat hankkineet graafisen alan koulutuksensa muissa kirjapainoissa tai esimerkiksi Ateneumissa. Toiminnan laajentuessa kirjapaino muutti Aleksanterinkadulle ja myöhemmin Meritullinkadulle.
Liiketoiminta oli ailahtelevaa. Kuurojen Liitto tuki 50 vuoden aikana toimintaa lainoin, osti Surduksen osakkeita ja teetti omia painotöitään. Vuosien myötä pienen kirjapainon ongelmat kasvoivat vain liian suuriksi – yritystä ei voitu laajentaa ja laitehankinnoista huolimatta tekniikka vanheni. Lopulta kirjapaino suljettiin kannattamattomana vuonna 1979.
Kuurojen museon kokoelmissa on Oskar Wetzellin kirjansidontavälineitä 1920-luvun lopulta. Kirjapuristinta käytettiin tukemaan sidottavaa kirjaa ja koristelussa tarvittiin irtokirjasimia ja filettejä.
Surdus on kuitenkin loistava esimerkki kuurojen päättäväisestä yritystoiminnasta. Omalla toiminnallaan he osoittivat ennakkoluulot vääriksi ja pärjäsivät työelämässä siinä missä muutkin. Surduksen perustaminen vilkastutti keskustelua kuurojen ammattikoulutuksesta ja innosti hakeutumaan graafiselle alalle.
Kymmenet kuurot saivat oppinsa Surduksessa. Kirjapainoalalla on arveltu 1970-luvun lopulla työskennelleen jopa sata kuuroa. Suurin osa heistä oli jo kuitenkin saanut koulutuksensa ja työkokemuksensa muissa kirjapainoissa. Surdus oli tehnyt tehtävänsä.
Surduksen latomossa näytti 1930-luvulla samalta kuin muissakin latomoissa. Käsinlatojat työskentelivät regaalien eli työkaappien keskellä. Niissä säilytettiin työssä tarvittavia kirjasimia ja kaappien päälle nostettiin kirjasinkastit, joista kirjakkeet poimittiin.
Emma Tamankag on sairaanhoitaja, opettaja ja tutkija, joka on perustanut Heed Finland -järjestön edistämään maahanmuuttajien ja pakolaisten terveyttä, koulutusta sekä kotoutumista. Sairaanhoitaja Emma Tamankagin vastaanotolla vaihdetaan aluksi kuulumiset ja käydään läpi asiakkaan huolet. – Haluan, että ihminen tuntee olevansa tervetullut. Vasta kun hän luottaa minuun, voimme puhua avoimesti terveydestä, Tamankag sanoo. En tarvitse asiakkaan nimeä
Sukututkija on historian salapoliisi, jonka työkaluina ovat arkistot, rautainen keskittymiskyky ja muisti sekä ripaus onnea. Juha Vuorelan tavallinen työpäivä on täynnä arvoituksia, ja parhaina hetkinä menneisyys herää eloon yllättävällä tavalla. Millainen on sukututkijan tavallinen työpäivä? Siihen kuuluu etsintää erilaisissa arkistoissa, mahdollisesti tutustumista kohteisiin elävässä maailmassa sekä viestien lähettämistä ja vastaanottamista. Työhön kuuluu olennaisesti myös fundeeraaminen
McDonald’s-yrittäjä Miia Makkonen painottaa, että matala kynnys asioiden puheeksi ottamiseen ja ennakoivat investoinnit takaavat turvallisen arjen jokaiselle. Kuvassa Tuupakan McDonald’s-ravintolan apulaisravintolapäällikkö sekä Miian tiimin työturvallisuusvaltuutettu Hermanni Lindberg ja Porvoon McDonald’s-ravintolan ravintolapäällikkö Jutta Vuorela tekemässä ravintolakierrosta. 1. Ravintolakierros – Turvallisuus alkaa aistihavainnoista ja rutiineista Aistien käyttö, jatkuva havainnointi ja ennakointi pitävät vaaranpaikat loitolla ennen kuin mitään
Rantapelastaja Maria Overmyer (oik.) seuraa silmä tarkkana kollegansa Leon kanssa Itä-Helsingin Aurinkolahden uimarannan vilskettä. – Tykkään olla töissä ulkona ja meren äärellä, toista kesää rantapelastajana työskentelevä 22-vuotias Maria kertoo. Taitouintia pitkään harrastanut Overmyer on suorittanut Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton kurssin. – Tämä työ on todella tärkeää ja merkityksellistä. Koko ajan on oltava valppaana. Aurinkolahti on
Kommentit (2)
Olen nähnyt artikkelin myös paperisena.
Olen ollut työssä Kirjapaino Surduksessa 1975 – 1978. Hyvä työnantaja. Olen siis kuuleva. Lähdin pois ennenkö se ”kaatui!”