Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta verkkosivumme toimisi oikein, esimerkiksi suojaustoiminnot tai evästeiden suostumusasetukset.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Parantaaksemme verkkosivuamme keräämme nimettömästi tietoja tilastollisiin ja analyyttisiin tarkoituksiin. Näiden evästeiden avulla voimme esimerkiksi seurata verkkosivumme tiettyjen sivujen käyntien määrää tai kestoa, mikä auttaa meitä optimoimaan käyttäjäkokemusta.
Nämä evästeet auttavat meitä mittaamaan ja optimoimaan markkinointitoimiamme.
Kun työpaikka on vankila – ravintolapäällikkö Heidi huolehtii arjen perusasiasta
Kirjoittaja: Jussi Eskola
Kuvaaja: Jussi Eskola
Lihapullat, puuro ja uunimakkara maistuvat myös vankilassa. Sörnäisten vankilan keittiössä ruoka on enemmän kuin polttoainetta: se on osa arjen sujuvuutta, turvallisuutta ja ihmisarvoa.
Heidi astelee aamuhämärässä kohti suuria punatiilisiä rakennuksia, kuin mille tahansa työpaikalle. Harvassa ammatissa vapaa-ajan ja työn raja on yhtä selvä kuin hänellä: muuri ja piikkilanka-aita. Heidi työskentelee Helsingin Sörnäisten vankilan ravintolapäällikkönä.
Ulkomaailma jää taakse, kun vartija surauttaa jykevän ulko-oven auki. Edessä on vielä parinsadan metrin ja yhdentoista oven tai kalterioven läpi kulkeminen pitkälle vankilan uumeniin.
– Alussa matka tuntui todella vaikealta ja piti ihan opetella maamerkkejä.
Teräaseet pidetään visusti lukittuina kaapissa, kun niitä ei käytetä.
Pitkän maanalaisen käytävän, legendaarisen ”mustan kongin”, jälkeen kierreportaat vievät perille keittiöön, jossa vankilamiljöön erityisyys loppuu. Jos ei tietäisi olevansa vankilassa, sitä ei voisi päätellä oikein mistään.
Suuret padat ja uunit ovat suurkeittiöiden perusrekvisiittaa, samoin teräksiset työtasot, kaakelilattiat ja ruokatarvikepinot. Veitset kuitenkin loistavat poissaolollaan.
– Teräaseet pidetään visusti lukittuina kaapissa, kun niitä ei käytetä. Turvallisuus on meille tärkeä asia.
Monet yllättyvät, miten lähellä vankeja me täällä olemme.
Sörkassa tuomioitaan suorittaa koko alamaailman kirjo: liivijengiläisiä, talous- ja seksuaalirikollisia, murhaajia ja huumerikoksista tuomittuja.
– Palvelemme kaikkia tasavertaisesti. Ajattelemme, että joku on heidät jo tuominnut. Se ei ole meidän tehtävämme. Meille he ovat ihmisiä siinä missä muutkin.
– Monet yllättyvät, miten lähellä vankeja me täällä olemme. Eivät he istu vain omissa selleissään. Jotkut saattavat kuvitella, että olisi tappeluita tai hankalaa työskennellä, mutta ei täällä ole sellaista.
Sörkassa pitkän tuomion istunut Mika Ilmén kertoo kirjassaan miltei pettyneensä huomatessaan, kuinka rauhallista ruokalassa on. Heidi sanoo, ettei ole koskaan kokenut oloaan turvattomaksi.
– Eivät vangit meihin pura aggressioitaan. Jos jotain on, se kohdistuu toisiin vankeihin. Ja on täällä vartijatkin turvana.
”Toiveita, risuja, ruusuja”
Keittiöhenkilöstö kohtaa vankeja ruokalan ja kanttiinin lisäksi käytävillä liikkuessaan.
– He kyselevät kuulumisia, ihan perusjuttuja.
Vangit puhuttelevat keittiöhenkilöstöä etunimillä, sukunimiä ei heille tai julkisuuteen kerrota turvallisuussyistä.
Vangit ovat täällä kuitenkin pakotettuina, joten on ymmärrettävää, että heillä on joskus huonojakin päiviä.
Vankilaruoasta ei kerry asiakasarviopisteitä, mutta palautetta tulee muuten.
– Toiveita, risuja, ruusuja. He kiittävät ruoasta ja saattavat joskus kehuakin, että olipa hyvää. On kiva nähdä tyytyväisiä ilmeitä.
– Vangit ovat täällä kuitenkin pakotettuina, joten on ymmärrettävää, että heillä on joskus huonojakin päiviä.
Enimmäkseen ”Sörkan kundit” ovat keittiöhenkilökunnalle vain tuttuja kasvoja, toki joidenkin nimet tiedetään.
– Vangit tulevat ja menevät. Muutoksia tapahtuu. Aina joskus huomaa jostain vangista, että ai nyt se tulikin takaisin.
Klassikkoruokia
Jos Sörnäisten vankilan ruokala olisi ravintola muurien ulkopuolella, sanottaisiin, että se keskittyy hyvin tehtyihin perusasioihin ja klassikkomakuihin.
– Lihapullien suosio on aina suuri, samoin uunimakkaran. Tikka masala -broilerista ja basmatiriisistä on tykätty paljon. Tänään on lounaana jauhelihalasagnette ja illallisena pinaattiletut.
Aamu alkaa aina puurolla, vankien kestosuosikilla. Kymmenen kilon hiutalesäkkejä upposi viime vuonna Sörkan kattiloihin 575 kappaletta.
Yksittäisen vangin aterioiden päiväkustannukset ovat 10–11 euroa.
Talo tarjoaa aamiaisen, lounaan, päivällisen ja osastoilla syötävän iltapalan. Viikonloppuisin lounas ja päivällinen yhdistetään.
Ruokalaa operoiva Leijona Catering on valtion omistama yritys. Raaka-aineiden kustannuksista vastaa Rikosseuraamuslaitos. Yksittäisen vangin aterioiden päiväkustannukset ovat 10–11 euroa. Ruoka-aineiden osuus tästä on hieman alle kolme euroa, loppuosan muodostavat muun muassa henkilöstökustannukset sekä logistiikka- ja pakkauskulut.
Rajallisten resurssien takia ruoat tehdään mahdollisimman paljon itse, hernekeitosta alkaen. Joitain työvaiheita, kuten kasvisten pilkkomista, on kuitenkin ulkoistettu.
Kaloreita ja proteiinia
Vettä ja leipää, sanottiin aikoinaan, mutta nykyään vangin ateria noudattaa suomalaisia kansallisia ravitsemussuosituksia. Vankiloissa pyritään tasa-arvoisuuteen, myös ruoan suhteen. Sen avulla ei palkita tai rangaista.
Päivän aterioista kertyy keskimäärin 2 700 kilokaloria. Viiden viikon ruokalista toistuu aina uudestaan.
– Kaikki ravintoaineet on laskettu. Vangit saavat niitä kyllä riittävästi. Saamme kuitenkin kuulla heiltä paljon sitä, että proteiinia pitäisi olla enemmän.
Aika ajoin vankilaan tulee niin sanottu sulku, jolloin kaikki ruoat viedään osastoille.
Monet ostavat keittiön vieressä sijaitsevasta kanttiinista tonnikalaa, rahkaa ja suppeahkon valikoiman muita proteiinituotteita.
– Täällä on paljon vankeja, jotka nostavat puntteja kuntosaleilla tai pihalla. Isoja miehiä monet.
Noin puolet vangeista eivät pääse ruokasaliin. Heidän ateriansa lähetetään osastoille annospakattuina rasioina suurissa styrox-laatikoissa – melkoinen operaatio toistuessaan 3–4 kertaa päivässä.
– Tuo paperinippu on täynnä erilaisia ruokavalioita, Heidi kertoo osoittaen pitkää listaa tarkastelevaa työntekijää.
– Esimerkiksi sianlihatonta ruokavaliota noudattavia on täällä useita kymmeniä.
Aika ajoin vankilaan tulee niin sanottu sulku, jolloin kaikki ruoat viedään osastoille. Silloin keittiössä riittää pakkaamista.
Tiivis työyhteisö
Keittiöhenkilöstön työpäivän pituus on seitsemän ja puoli tuntia, viikonloppuisin puolitoista tuntia enemmän. Enintään viiden työpäivän jälkeen on vähintään kaksi vapaapäivää.
Henkilöstötilannetta hankaloittaa se, ettei vankilaan niin vain hankita työvoimaa. Halukkaita ei ole jonoksi asti, ja turvaselvityksetkin vievät aikansa. Kun tulee lomia ja sairastumisia, muiden on jaettava työt.
– Tällaisissa tilanteissa tulee kiirus. Emme voi sanoa, että tänään ei tulekaan ruokaa. Ei muu auta, on vain venyttävä. Aina on saatu ruoka pöytään.
– Joskus on ollut 12 tunnin työpäiviä, mutta ei sentään sitä pidempiä.
Työporukan yhteishenki ja huumori auttavat jaksamaan.
Työporukan yhteishenki ja huumori auttavat jaksamaan.
– Olemme hitsautuneet hyvin yhteen. Varmaan vangitkin näkevät, että noilla on sellainen hyvä oma juttunsa. Meillä on ihan mukavat oltavat täällä.
Turvallisuus edellä
Kiehuvia nesteitä, teräviä esineitä, keittiökoneita, kuumia uuneja ja astioita. Heidi ei mielellään muistuttelisi turvallisuus- ja ergonomia-asioista, mutta se kuuluu toimenkuvaan.
– Viiltosuojahanskojen käytöstä joudun silloin tällöin sanomaan. Kuulosuojaimia on opittu käyttämään. Tiskihuoneessa melutaso voi olla yli sata desibeliä, kun koneet ovat päällä.
Ergonomia-asiat käydään aina huolellisesti läpi uusien työntekijöiden kanssa. Esimerkiksi suuri uunivuoka täynnä ruokaa voi painaa 15 kiloa – ja niitä on paljon.
Jos niitä nostelee selällä, se alkaa vuosien myötä tuntua.
– Jos niitä nostelee selällä, se alkaa vuosien myötä tuntua.
– Työterveys on meille tärkeää, ja tarvittaessa työntekijöillä on mahdollisuus esimerkiksi fysioterapiaan.
Hygieniaan ja puhtauteen panostetaan.
– Taudit leviävät täällä helposti, joten olemme niissä asioissa erityisen tarkkoja.
Tekemistä riittää
Ravintolapäällikkö huolehtii tunnollisesti työntekijöiden voimavaroista, mutta miten on hänen oman jaksamisensa laita? Työ on välillä kuormittavaa, hän myöntää.
– Vastuulleni kuuluu paljon erilaisia asioita, jotka on tehtävä aikataulujen mukaan. Aina olen niistä kuitenkin selviytynyt.
Jos Heidi ei tilaa riittävästi tarvikkeita, ruoka loppuu kesken. Tai jos hän ei hyväksy henkilöstön tunteja, palkat jäävät saamatta. Viikkopalaverit on pidettävä ja työvuorolistat laadittava.
– Koen olevani tärkeä osa tätä työyhteisöä.
Olen tehnyt sen itselleni selväksi jo kauan sitten, että tietokone jää tänne työpaikalle.
Kun työpäivä päättyy, Heidi pyrkii jättämään keittiön asiat muurin, piikkilanka-aidan ja yhdentoista oven sisäpuolelle.
– Ajomatkalla saatan vielä hieman miettiä päivän tekemisiä, mutta siinä omissa oloissani ajaessa alkaa pää pikku hiljaa tyhjentyä.
Kotiin hän ei työasioita vie.
– Olen tehnyt sen itselleni selväksi jo kauan sitten, että tietokone jää tänne työpaikalle.
Iltaisin ja viikonloppuisin Heidi kaipaa rauhaa suurkeittiön hälyltä ja hektisyydeltä. Pitkät kävelylenkit meren rannalla rauhoittavat.
– On kiva rentoutua siellä kotimaisemissa, ihan itsekseni. Sellaista rauhallista vapaa-aikaa.
On ammatteja, joissa on lähdettävä ulkomaille, jos haluaa saavuttaa huipputason. Jarkko Tuomisto on työskennellyt jalkapallon maalivahtivalmentajana Ranskan, Hollannin, Romanian, Ecuadorin ja nyt Turkin pääsarjassa. Istanbulin talvessa sää voi viilentyä, mutta tunnelma jalkapallossa jatkuu kuumana ympäri vuoden. Jarkko Tuomisto on työskennellyt niin pitkään ulkomailla, että Suomen pitkä talvi sisähalleissa alkaa olla kaukainen muisto. – Täällä on
Lehtori Marja Pyykkönen kertoo, että kännykkäkielto on tuonut yläkoulun oppitunneille kaivattua työrauhaa ja helpottanut oppilaiden keskittymistä. Pudasjärven Hirsikampuksen yhtenäiskoulussa kännykkäkielto otettiin käyttöön tänä syksynä samaan aikaan, kun valtakunnallinen laki astui voimaan. Opettajat voivat nyt kerätä oppilailta kännykät pois joko koko päiväksi tai oppituntien ajaksi. – Meillä yläkoulun oppilaat eivät saa käyttää puhelimia oppitunneilla ilman opettajan
Yrittäjä Antti Huttunen ei pelkää palkata ihmisiä, joita muut työnantajat karttavat. Hänen mielestään erilaisuus on voimavara, joka vie yritystä eteenpäin. ”Jos työnantaja haluaa jotain poikkeuksellisen hyvää, hänen kannattaa sietää vähän poikkeuksellisuutta. Poikkeukselliset saavutukset tulevat poikkeuksellisilta ihmisiltä. Kun perustin Retkipaikka-yritykseni vuonna 2011, rekrytoin usein heitä, jotka olivat monien muiden työnantajien mielestä liian poikkeuksellisia palkattavaksi. Palkkasin yli
Iceheartsissa kasvattaja kulkee lapsen rinnalla esikoulusta täysi-ikäisyyteen. Samuel Karlsson tietää, miten merkittävä tuo tuki voi olla – hän sai sen itse ja tarjoaa nyt samaa seuraaville sukupolville. Mikkolan koulun liikuntasalissa riittää vauhtia, kun alakoululaiset Icehearts-lapset touhuavat erilaisia leikkejä ja pelejä kasvattajiensa kanssa. Samuel Karlsson, 28, on tehnyt kasvattajan vaativaa työtä kolmen vuoden ajan, mutta hänelle
