On aamuruuhkan aika, mutta tämä metrojuna on tyhjä. Lähtöaika Roihupellon varikkoraiteelta on sitten, kun pieni tekninen ongelma on korjattu. Koneistaja Eetu Salokarin osaamista tarvitaan, jotta junat pysyvät käyttökunnossa.

Takaisin sorvin ääreen, kirjaimellisesti. On aamuseitsemän, ja koneistaja Eetu Salokari käynnistelee työhuoneella koneitaan totutuin ottein.

Läheisellä metroradalla junat suhahtelevat ohi kahden ja puolen minuutin välein, mutta Roihupellossa ne liikkuvat, sitten kun tarvittavat toimenpiteet on tehty. Täällä tehdään kaluston huoltoa, korjausta, siivousta ja pesemistä.

Eetu Salokarin työhuoneessa on työvälineitä joka lähtöön. Sorvi, jyrsin, poria, sekalaisia mekaanisia työvälineitä. On hämmentävää, miten perinteisiä työkaluja tarvitaan, jotta modernit metrojunat saadaan pidettyä liikenteessä. Tietokoneellekin on sentään tarvetta, esimerkiksi 3D-mallinnuksia tehdessä.

Metrojunat eivät ole tusinatavaraa, joten varaosien hinnat ovat korkeita – jos niitä edes saa.

Tänä aamuna Eetulla on työn alla M300-sarjan rasvalaitteiden kiinnitykseen tarvittavia varaosia. 

– Meillä on alkamassa peruskorjauksia, joten teen nyt paljon työkalujen kehittämistä.

– Tämä on usein aika innovatiivista työtä. Kun tarvittava varaosa tai työväline valmistuu, tulee hyvä fiilis, kun on jättänyt oman kädenjälkensä. Osa saattaa olla käytössä jopa kymmeniä vuosia.

Koneistaminen, sorvaus, jyrsintä, asennustyöt ja tietokonekin ovat Eetu Salokarille helppoja – nämä hommat hän hallitsee.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne oy:llä on kolmen tuotantosarjan junia, joista vanhimmat, M100:t, ovat metron alkutaipaleelta 1980-luvulta – ajalta ennen Eetu Salokarin syntymää. Varikkohenkilökunnan ammattitaidon avulla nämäkin junat kulkevat päivittäin aamuvarhaisesta iltamyöhään, ympäri vuoden.

Metrojunat eivät ole tusinatavaraa, joten varaosien hinnat ovat korkeita – jos niitä edes saa. Siksi tarvittavat osat ja työvälineet tehdään Roihupellossa pitkälti itse. Salokari kollegoidensa kanssa saa käyttää luovuuttaan, sillä valmiita ratkaisuja ei useinkaan ole.

Joskus varaosia on improvisoitava kiireessä. Toisinaan niitä tehdään lähes sarjatuotantona tulevia tarpeita varten.

Koneistaminen, sorvaus, jyrsintä, asennustyöt ja tietokonekin ovat Eetu Salokarille helppoja – nämä hommat hän hallitsee. Koneistajan perustutkinnosta ei ole sen sijaan juuri apua ihmisiin liittyvissä työtehtävissä – haastava, mutta mieluinen osa Salokarin työtä. Hän on toiminut kymmenen vuoden ajan metrovarikon korjaamon, huollon, varastotyöntekijöiden ja siivoojien edunvalvojana.

– Olen kiinnostunut ja utelias. Täällä on voinut kokeilla erilaisia työtehtäviä.

Varikkohallissa

Kun aamun kiireellisimmät työt koneistamossa on tehty, vuorossa on aamupalaveri, jossa Vaihto-osatiimin kanssa käydään läpi päivän työtehtäviin ja työturvallisuuteen liittyvät asiat.

Salokari lähtee päivittäiselle kierrokselleen ympäri tuotantohallia. Hän astelee suurten telien rivistöjen lomassa. Tälle osastolle hän tuli alussa itsekin, 21-vuotiaana. Viidentoista vuoden työuran aikana valtavan varikon eri osastot ja ihmiset ovat tulleet tutuiksi.

Huollosta valmistunut metrojuna on juuri lähdössä säilytyshalliin. Salokari heilauttaa kättään tutulle asentajalle tervehdykseksi. Kun hän palaa työhuoneeseensa, siellä odottaa pitkä lista tehtäviä.

– Usein ihmiset ovat jopa tuossa ovellani odottamassa apua.

Tämä työ on fyysisesti ja henkisesti yllättävän kuormittavaa.

Kun tulee tekninen ongelma, kiirettä pitää, jotta juna saadaan korjattua ja liikkeelle. Hosuminen ei kuitenkaan auta ja taukoja on muistettava pitää kiireessäkin. Niiden merkitys korostuu varsinkin kesäisin, sillä kovimmilla helteillä varikkohalleissa lämpö nousee jopa lähelle 30 astetta.

– Kuumuus kuormittaa. Niin sanotussa säilykkeessä, eli säilytyshallissa, voi olla lämpimimmillään jopa 48 astetta.

Myös hyvään työergonomiaan on kiinnitettävä huomiota. Pienikin virheasento saattaa lukemattomien toistojen myötä kostautua vuosia myöhemmin.

– Kyllä näissä hommissa saa itsensä rikki, jos haluaa. Tämä työ on fyysisesti ja henkisesti yllättävän kuormittavaa. Koneistustyötä tehdään seisaallaan, joten kyllä se väsyttää ja tuntuu esimerkiksi lonkissa.

Monipuolisia työtehtäviä

Eetu Salokari työskentelee nykyään lähinnä päivisin, mutta yövuorotkin ovat tulleet tutuiksi. Hän on tehnyt vuorotuurauksia huoltojärjestelijänä. Vikatilanteiden takia huoltojärjestelijän ja päivystävän vaunukorjaajan on oltava koko ajan saatavilla.

– Keskeytymätöntä vuorotyötä. Koko ajan on oltava valmiudessa. On siinä oma stressinsä, mutta tykkään tehdä välillä sitäkin.

Aiemmin Salokari teki tuurauksia kuljettajana matkustajaliikenteessä, mutta tätä työtä hän ei ole tehnyt enää kymmeneen vuoteen. Huoltohenkilökunta tarvitsee linja-ajolupaa metron kuljettamiseen, koska junia on haettava linjalta vauriotilanteissa.

– Kun juna hajoaa tunneliin, silloin on kiire.

Työn raskaimpia tilanteita ovat ne, joissa henkilö on jäänyt metrojunan alle.

Työn raskaimpia tilanteita ovat ne, joissa henkilö on jäänyt metrojunan alle. Usein huoltohenkilökunta joutuu ensimmäisenä tukemaan sokissa olevaa kuljettajaa.

– Tällaisten tilanteiden jälkeen meillä on aina kunnon debrief. Vaikka olisi kuinka paksunahkainen tahansa, on hyvä, että tällaiset asiat käsitellään jälkeenpäin kunnolla.

Hengenvaara, livsfara

Iltapäivän kahvitauon yhteydessä Eetu Salokari esittelee työhuoneensa lähellä olevaa päivittäisen johtamisen taulua. Tämä taulu ei koskaan valmistu. Uusia asioita ja lukuja tulee, vanhoja pyyhitään pois. Työtapaturmien sarakkeessa on lukuna nolla.

– Pisin tiimikohtainen aika ilman poissaoloon johtavaa työtapaturmaa on muistaakseni noin 2 000 päivää. Meidän tiimimme teki tuon ennätyksen jokunen vuosi sitten.

Jos työturvallisuuskulttuuri olisi huono, metrovarikolla on lukemattomia mahdollisuuksia vakaviin työtapaturmiin. Eikä sellaiseen tarvita edes 63 tonnin painoista junaa, vaan pienemmätkin osat riittävät – sähköstä puhumattakaan.

Maallikolla ei ole tuohon menemistä, eikä edes ammattilaisella.

Sähköperehdytys on itsestäänselvyys kaikille metrovarikolla työskenteleville. 750 voltin jännite herättää paatuneessakin varikkotyöntekijässä tervettä kunnioitusta. ”Hengenvaara, livsfara” -kylttejä on paljon ja syystä.

– Maallikolla ei ole tuohon menemistä, eikä edes ammattilaisella, Salokari toteaa ja osoittaa junan virroitinta.

– Toimimme aina niin, että junassa olisi jännite, vaikka täällä ei tehdäkään jännitteellisiä töitä.

Roihupellon metrovarikolla on ollut sähköonnettomuuksia, mutta hyvin harvoin, Salokari kertoo. Kuolemaan johtaneita turmia ei ole ollut lainkaan.

Edunvalvontaa ja perhearkea

Eetu Salokarin tiimissä on 25 työntekijää, ja suurin osa heistä on ollut varikkotöissä jo pitkään, yksi jopa metroliikennöinnin alusta asti.

– Meillä on todella hyvä yhteishenki, vaikka ainahan työyhteisöissä on erilaisia henkilökemioita.

Kommunikointi on avointa ja suoraa, Salokari kehuu. Huumori on joskus hurttia, mutta vakavistakin asioista puhutaan, myös siviilielämään liittyen. Tiimin yhteydenpito sujuu hyvin myös työnantajan suuntaan.

– Meillä on molemminpuolinen luottamus. Työnantaja tukee monin tavoin, ja meillä on hyviä etuja. Omia kuntosaleja varikolla ja muita liikuntaetuja. Liukuva työaika vähentää stressiä. Vuorojärjestelmään ja lomien ajankohtaan voi vaikuttaa.

Eetu Salokari sai vääntää tosissaan muutakin kuin koneistajan työvälineitä.

Eetu Salokari pääsee vaikuttamaan yhteisiin asioihin myös luottamushenkilön roolissaan.

– Teemme työntekijöiden edunvalvontaa ja sen kehittämistä. Olen päässyt mukaan ihan syvään päähän neuvottelemaan työnantajan kanssa esimerkiksi palkoista ja eduista.

– Tämä osa työtäni on todella mielekästä, mutta myös kuormittavaa.

Vastuu painaa, Eetu myöntää. Joskus asioista on neuvoteltava jopa tiukasti, kuten silloin, kun liikennelaitos yhtiöitettiin Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ksi viitisen vuotta sitten. Eetu Salokari sai vääntää tosissaan muutakin kuin koneistajan työvälineitä.

– Isoja juttuja. Se oli hieman kivulias vaihe, vaikka olen aika paksunahkainen. Saan onneksi hyvin tukea silloin, kun tällaiset asiat kuormittavat.

Salokarille urheileminen on takuuvarma keino työkuormituksen nollaamiseen.

Luottamushenkilöön luotetaan. Kollegat saattavat soittaa Salokarille vapaa-ajallakin, kun on avuntarvetta.

– Herkästi sitä vastaa puhelimeen, kun haluaa auttaa. Vastaan tulee henkisesti rankkoja asioita, jopa tragedioita, joissa joutuu olemaan tukena. Joskus unetkin ovat olleet vähissä.

Kun työvuosia kertyy, levon ja palautumisen merkitys korostuu. Salokarille urheileminen on takuuvarma keino työkuormituksen nollaamiseen. Aiemmin hän harrasti tekniikkasukellusta, futista ja kaukalopalloa, nykyään enimmäkseen kuntosalia ja juoksua.

– Liikunta on minulle osa lepäämistä. Saan siitä virtaa.

Ultrajuoksut kiehtovat. Tänä vuonna Karhunkierroksen juoksussa taittui 83,8 kilometriä, ja eräässä viime vuoden kisassa Alpeilla 50 kilometrin reitillä noustiin juosten yhteensä 3 300 metriä.

– Täytyy pysyä kunnossa, koska täällä joutuu työskentelemään vaikeissa asennoissa raskaiden työkalujen kanssa, esimerkiksi junan alla.

Parhaiten työasiat unohtuvat kotona vaimon ja nelivuotiaan tyttären kanssa.

– Vietän yleensä ihan tavallista arkea kotona perheen kanssa, Eetu kertoo sammutellessaan sorvia, jyrsintä ja tietokonetta päivän päätteeksi.

Työpäivä on ohi puoli neljältä. Eetu Salokari laittaa kypärän päähän ja lähtee fillaroimaan kohti kotia – koneistajan omaa huoltovarikkoa.

Lue uusin digi-lehti

Tilaa uutiskirje

Jätä palautetta

Osoitemuutos