kolumni

• 27.08.2019

Y-sukupolvi ja työ

Millainen suhde Y-sukupolvella on työhön? Miten se tulisi ottaa huomioon työelämässä ja johtamisessa? Nämä ovat usein toistuvia kysymyksiä, kun puhutaan Y-sukupolvesta, jolla tarkoitetaan ennen kaikkea 1980-luvulla, mutta välillä myös 90-luvun alkupuolella syntyneitä.

Yksinkertaisia tai kattavasti koko sukupolven läpäiseviä vastauksia ei näihin kysymyksiin ole, työelämä ja sen muutokset, kun ovat eri aloilla niin erilaisia. Mutta joitain suuntaviivoja voidaan kuitenkin vetää.

Ensinnäkin usein kuulee olettamuksen, että Y on työn suhteen nirsoa tai työ on heille vähemmän merkityksellistä kuin aiemmille polville. Todellisuudessa työ on myös Y-polvelle tärkeää, mutta se ei ole kaikki kaikessa: rinnalle on kivunnut muitakin tärkeitä asioita, kuten vapaa-aika ja ystävät. Siksi työnantajalle voi tulla yllätyksenä, jos Y kysyy, voisiko pitää pitkän palkattoman talviloman ja lähteä reissuun. Ei kuitenkaan kannata tyrmistyä. Kun joustavuus on molemminpuolista ja reilua, Y tekee myös työnsä paremmin.

Toisekseen Y-sukupolvesta sanotaan usein, että se ei ole halukas sitoutumaan työpaikkoihin. On totta, että vain harvat Y:t ajattelevat, että tietyssä työpaikassa pysytään eläkeikään asti. Sen sijaan saatetaan etsiä “uusia haasteita” tasaisin väliajoin. On puhuttu, että Y:t ovat “portfoliopolvea”, jonka on rakennettava cv:tään etsiessään uutta alati muuttuvilla työmarkkinoilla. Tämä on myös luonnollinen reaktio työelämän epävarmuuksiin. Kun työnantajat pystyvät huonosti sitoutumaan työntekijöihin, toimivat nuoret työntekijät vastaavasti.

Kolmas vakituinen ihmettelyn aihe on, miten Y-polvea tulisi johtaa. Monelle Y:lle tärkeää on kehittyä työtehtävissä ja yleensä työelämässä. Myös etenemismahdollisuudet sitouttavat työpaikkaan. Siksi tutkimuksissa on huomattu, että monet kaipaavat johtamiselta “valmentavaa” otetta, ei niinkään “pomottamista”. Arvostettuja piirteitä johdolta ovat myös keskustelevuus, onnistumisen kokemusten tukeminen ja kyky luoda hyvää työilmapiiriä. Eikä pidä unohtaa perusasioita, eli asianmukaista palkkaa ja hyviä työolosuhteita. Tai sitä, että pätkätöiden sijaan tarjotaan vakinaista paikkaa – sellainen kun on arvojen muutoksesta huolimatta monille harvinaista luksusta.

Edellä mainitut seikat ovat toki vain pintaraapaisu Y:n työelämäarvoihin ja -orientaatioihin. Siitä huolimatta on hyvä huomata, että niitä kaikkia yhdistää yksi piirre: yksilöllisyys.

Y-sukupolvi on kasvanut voimakkaasti yksilön vapautta ja vastuuta korostavaan aikaan, ja tämän päivän nuoret ja nuoret aikuiset ovat individualisteja. Siksi työkin on vain yksi osa sitä tilkkutäkkiä, josta koostuu käsitys mielekkäästä elämästä. Yhtäältä koetaan, että yksilöllä on vapaus tehdä elämällään mitä parhaaksi näkee, mutta toisaalta tunnetaan myös vastuuta onnistua valinnoissaan. Epäonnistumiset tuntuvat henkilökohtaisilta pettymyksiltä ja heijastuvat epävarmuutena oman työuran ylle. Ehkäpä siis avaimena Y-sukupolven työelämäsuhteeseen on: Y on individualisti epävarmuuksien ajassa. •

Mikko Piispa

Nuorisotutkija ja kirjan Yhdeksän sanaa Y-sukupolvesta kirjoittaja

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.