kolumni

• 19.02.2020

Yhteistyö – ikuisuuskysymys?

Työterveyshuollon yhteistyö työpaikan kanssa puhuttaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Pitipä vuonna 2013 säätää asetuksellakin ”työterveysyhteistyöstä”, vaikka työterveyshuoltolaissa jo vuodelta 1978 todetaan työterveyshuollon perustuvan yhteistyöhön. Asetus ei auttanut.

Yhteistyön määrästä ja laadusta valittavat molemmat osapuolet, niin työpaikan edustajat kuin työterveyshuolto itsekin. Toimivan yhteistyön merkitystä ei voi ylikorostaa. Tutkimustiedon perusteella työterveyshuollon toiminnan vaikuttavuus niin työpaikalla kuin työkyvynkin suhteen riippuu juuri yhteistyön toimivuudesta.

Mistä jatkuvat yhteistyön ongelmat sitten kumpuavat? Jäljitän yhteistyön vaikeutta kolmeen juurisyyhyn: työterveyshuollon kaksoisrooliin, työterveyshuollon mahdottomaan tehtävään ja Kelan korvausjärjestelmän hallitsevaan rooliin.

Suomalainen työterveyshuollon malli sisältää kaksoisroolin: työterveyshuolto on sekä työntekijöiden perusterveydenhuoltoa että työpaikan työsuojelua. Historiallisesti, ja työnantajien näkökulmasta, työterveyshuollon sairaanhoidolla varmistetaan, että työntekijöiden hoitoon pääsy on nopeaa ja että sairaudet hoidetaan nopeasti. 1970-luvun lopulta lähtien työterveyshuoltoa on yritetty saada työpaikoille myös työsuojelun asiantuntijaksi eli työpaikan yhteistyökumppaniksi työolojen kehittämisessä.

Yhteistyön näkökulmasta työpaikkojen on ollut vaikea mieltää työterveyshuoltoa muuksi kuin lääkäripalveluksi. Ja työterveyshuollossakin on välillä tyydytty siihen vähäiseen yhteistyöhön, mitä lääkäripalvelun järjestäminen edellyttää.

Suomessa on arviolta noin 100 000 työpaikkaa, jossa on yksi tai useampi palkattu työntekijä, ja siten velvoite järjestää työterveyshuolto. Yhdellä työterveystiimillä saattaa olla asiakkaana laskutavasta riippuen keskimäärin 50–150 työpaikkaa. Kuinka tehdä sisällöllisesti hedelmällistä yhteistyötä noin monen ja erilaisen asiakastyöpaikan kanssa? Tehtävä on yksinkertaisesti mahdoton.

Suuremmille työpaikoille riittää resursseja, muun muassa erillisten asiakas- tai palvelupäälliköiden avulla, mutta työpaikkajoukon pienimmät jäävät pelkän vuosittaisen yhteydenoton, jos senkään, varaan.

Kelan korvausjärjestelmällä ohjataan vahvasti työterveyshuollon toimintaa. Korvausjärjestelmän erittäin yksityiskohtaiset säännöt: mitä voi tehdä, kuka voi tehdä ja montako kertaa, ja mitä ei voi tehdä, rajoittavat työterveyshuollon mahdollisuuksia vastata erilaisten työpaikkojen uusiin tarpeisiin. Lisäksi yhteistyön määrää ja tapaa on rajattu korvaamisen säännöissä.

Säätelyn kääntöpuolena on jäykkyys. Tämä väistämättä näkyy puutteina työterveyshuollon ja työpaikan välisessä yhteistyössä.

Onko yhteistyö työterveyshuollon ja työpaikkojen välillä sitten ikuisuuskysymys? Pieniä edistysaskeleita voidaan tehdä paikallisesti.

Suuremmat ratkaisut odottavat työterveyshuollon roolin selkiytymistä, pienille työpaikoille sopivampien työterveyshuollon mallien kehittymistä ja korvausjärjestelmään pesiytyneen mikro-ohjauksen uudelleenarviointia sekä tukea yhteistyölle.

Jorma Mäkitalo

Kirjoittaja toimii Terveystalolla johtavana työterveyslääkärinä (Kaakkois-Suomi) ja maaliskuun 2020 alusta Oulun kaupungin terveysjohtajana.

Yksi vastaus artikkeliin “Yhteistyö – ikuisuuskysymys?”

  1. Elina Parviainen sanoo:

    Työterveyshuolto. Aihe on enemmän kuin ajankohtainen. Suomi on käsitykseni mukaan ainoa maa jolla on tällainen erillinen työterveyshuolto. Käsittääkseni tämä tarkoittaa, että se tarjoaa YRITYKSILLE jotain enemmän kuin perusterveydenhuolto?Muutakin kuin nopea lääkärille pääsy. TTH:n Asiantuntijuus ja palvelut joita toteutetaan työpaikoilla kaipaavat ehdottomasti selkeytystä. Tämän jälkeen uskoisin että korvausperusteet kin selkeytyvät. Miksi asiasta on tehty muna kana ongelma?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.