Suomi, niin kuin muukin maailma, on rakennemuutoksessa, joka hävittää vanhoja työpaikkoja ja luo tilalle uusia. Jo Charles Chaplin kuvasi tätä ilmiötä ensimmäisessä äänielokuvassaan Nykyaika (USA 1936). Idea elokuvaan nousi mainoskiertueelta, jonka aikana Chaplin näki lama-ajan ja uuden teknologian konkreettisia vaikutuksia ihmisten työhön ja arkeen.

Yksi lempielokuvistani on Terence Malickin kaunis The New World (USA 2005), jossa tapahtumapaikkana on Amerikka ja sen valloitus. Kaunis elokuva kuvaa sopeutumisen vaikeutta maailmaan, jossa mikään ei ole samanlaista kuin kotimaassa. Tilanne, johon moni meistäkin joutuu työurallaan tuttujen töiden kadotessa lopullisesti. Seurauksena on voimakkaita tunteita ja reaktioita.

Samanlaisessa tilanteessa ovat elokuvan Arrival (USA 2016) tutkijajoukko, joka yrittää ymmärtää avaruuden muukalaisia ihmislogiikalla. Vanhat, usein tehottomat toimintatavat puskevat pintaan. Uuteen työhön ovat matkalla elokuvan Passengers (USA 2016) avaruusmatkailijat, joiden on tarkoitus asuttaa uusi planeetta. Sopeutumiskykyä uusiin tilanteisiin testataan yllättäen jo kesken matkan.

Uutta työtä ja elämää virittelevät Aki Kaurismäen palkitun uutuuden Toivon tuolla puolen (2017) henkilöt. On Suomeen sopeutuvia siirtolaisia, mutta myös vanhasta työstään luopumaan joutuneita perussuomalaisia. Kaikilla edessään sama probleema: miten löytää oma paikka ja elanto muuttuneessa maailmassa. Vaikka Suomi olisi kaikkineen turvallinen maa, ei se estä sitä, etteivätkö isot muutokset työssä ja muussa elämässä herättäisi turvattomuutta ja riittämättömyyttä meissä kaikissa. Sen vastalääkkeeksi tarvitaan entistä parempia työelämätaitoja ja johtamista, joka auttaa onnistumaan.