Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.
Lukemattomat naiset elättivät 1800-luvulla itsensä kehräämällä muiden villoja ja pellavia. Kun Edla Jansson maalasi kehrääjän vuonna 1846, suomalaiset tekstiilitehtaat olivat vielä varsin vaatimattomia. Langat tehtiin rukilla kotien nurkissa.
Ennen digiajan tuomaa etätyön vallankumousta vain harvoilla oli mahdollisuus työskennellä vapaasti oman aikataulunsa mukaan. Taiteilijat, kirjailijat ja tiedemiehet pakenivat jo 1800-luvulla kaupunkien kiirettä maaseudun rauhaan, jossa työ ja luonto soljuivat saumattomasti yhteen.
Kun Kinuskikissan eli Sini Visan leivontablogi alkoi kasvattaa suosiotaan, hän oli valinnan äärellä: jatkaako työtä koodarina vai tehdäkö blogista kokopäivätyö? Sydän tuntui olevan blogin puolella.
Uudet työntekijät kokevat usein jäävänsä työyhteisön ulkopuolelle etätöissä. Ratkaisu voi löytyä viestintätapojen ja työkalujen paremmasta hyödyntämisestä – kahvihuoneet on vietävä digitaaliseen ympäristöön.
