kolumni

19.05.2016

Eroon riippuvuuksista

Meitä kiusaavat päihteet ja muut houkutukset. Moni joutuu loukkuun, jossa nautintoaine tai esimerkiksi peliriippuvuus alkaa hallita elämää. Eniten tuhoa tekee edelleen alkoholi. Sen vaikutukset ovat meille kaikille tuttuja.

Kosteat työlounaat ja pitkät viinanhuuruiset iltaneuvottelut ovat onneksi taakse jääneitä. Nykyisin onkin tärkeämpää keskittyä jokaisen työntekijän päihdekäyttäytymiseen työajan ulkopuolella ja terveellisten elämäntapojen tukemiseen.

Työpaikkojen tueksi laadittiin toukokuussa 2015 suositus päihdeongelmien ennaltaehkäisystä, päihdeasioiden käsittelystä ja hoitoonohjauksesta työpaikoilla. Sen takana ovat kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt. Suosituksessa korostetaan kaikkien työpaikan osapuolten ja työterveyshuollon yhteistoimintaa.

A-klinikkasäätiön vastikään tekemä kysely osoittaa, että päihdeohjelma onkin jo varsin yleisesti käytössä työpaikoilla. Luottamusmiehet ja lähiesimiehet kuitenkin tuntevat oman työpaikkansa ohjelman heikosti. Tarkoittaako se, ettei ohjelmallinen päihdetyö ole työpaikoilla kuitenkaan läpi organisaation vakiintunutta toimintaa? Jotain päihdekulttuurin hataruudesta kertoo sekin, että meillä oli vaikeuksia löytää yritysesimerkkejä tähän teemanumeroon, mikä on poikkeuksellista lehden historiassa.

Päihdehaittojen ehkäisyn ohella on tärkeää, että tuntosarvet ovat ylhäällä myös muihin riippuvuuksiin nähden. Jonkun kohdalla se voi olla vaikka työriippuvuus, joka saattaa väijyä työn imun takana.

Luodaan siis työpaikalle pelisäännöt riippuvuuksien ehkäisyyn ja toimitaan yhdessä niiden mukaan. Jotta tämä onnistuu, pohjan täytyy olla kunnossa. Se rakennetaan työhyvinvointia ja turvallisuuskulttuuria systemaattisesti kehittämällä.

Rauno Hanhela

päätoimittaja

rauno.hanhela@ttk.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.