Julkaisut

• 28.11.2019

Arvostelma: Työ­elämä muuttui jo – asenteet tulevat perässä

Milla Halme, Armi Murto, Katri Manninen, Maria Teikari, Kirsi Marttinen ja Jenna Karas, Otava 2019

Työn sisällöt muuttuivat jo, mutta sen rakenteet ovat jämähtäneet jonnekin 1980-luvulle.

Näin julistaa Työelämän kapinalliset – Totuuksia kellokorteista ja kahvihuoneista -kirjan kirjoittanut 6/6-kollektiivi, eli Milla Halme, Armi Murto, Katri Manninen, Maria Teikari, Kirsi Marttinen ja Jenna Karas. Kollektiivin jäsenet ovat 1980- ja 1990-luvulla syntyneitä viestinnän, johtamisen ja vaikuttamisen ammattilaisia, jotka myös ylläpitävät suosittua Ompeluseura-Facebook-ryhmää.
Tätä kirjaa ei olisi ilman ketutusta, kerrotaan esipuheessa. Vanhanaikaiset rakenteet ottavat kirjoittajia päähän sen verran paljon, että kirjalle oli tarvetta. Kirja tähtää työelämän muutoksen aikaansaamiseen lukijan työpaikalla, kahvihuone kerrallaan.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä ruoditaan työn puitteita, ja niihin liittyviä konventioita, kuten työtiloja tai työaikaa. Mielenkiintoista pohdintaa syntyy erityisesti työajan käsitteestä ja siitä, miksi monilla työpaikoilla edelleen mitataan työn suorittamista läsnäololla eikä tuloksilla. Syy saattaa olla johtamisessa, sekä itsen että muiden: Vapaalla työajalla oma vastuu töistä on suurempi, ja pomon ja työntekijän on molempien tiedettävä yhteiset tavoitteet ja toimintamallit. Muuten homma ei toimi.

Toinen osio pureutuu työelämän arvoihin, kuten yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen. Arvojen korostumista työelämässä pidetään erityisesti milleniaalien mukanaan tuomana muutoksena. Maailma on yksilökeskeisempi, ja siten identiteetti ja arvomaailma korostuvat omissa valinnoissa, liittyivätpä ne työhön tai muuhun elämään. Tämä työnantajien kannattaisi ottaa huomioon rekrytoidessaan.

Kolmas osa käsittelee uuden ajan työtä verkostoitumisen, työnhaun ja uusien työelämätaitojen näkökulmasta. Kirja rohkaisee verkostoitumiseen, sillä vain yksi neljästä avoimesta työpaikasta tulee julkiseen hakuun, muihin löytyy tekijä verkostojoen kautta.

Kirja olisi kaivannut ehkä vielä yhden oikoluvun, eikä englanninkielisten fraasien viljely ole kovin toimiva tyylikeino.
Ajattelun aihetta kirjasta saa varmasti jokainen lukija, olipa sitten milleniaali tai babyboomeri. Kyseenalaista ja tee itse eri tavalla. Siitä se työn muutos lähtee!

Lue lisää kustantajan sivulta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.