kolumni

• 12.09.2016

Yhteinen työpaikka – yhteiset vaarat

Telma-lehti keskittyy tässä numerossaan yhteisen työpaikan työturvallisuushaasteisiin. Millaisia ratkaisuja turvallisuuden varmistamiseksi ovat löytäneet yritykset, jotka toimivat samoissa tiloissa tai samalla työmaalla muiden yritysten kanssa. Lähtökohtaisesti tilanne lienee haastava ainakin suomalaisille, jotka helposti keskittyvät omaan tekemiseensä naapureista välittämättä. Turvallisuusasioista on kuitenkin huolehdittava yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tämä koskee myös kohteita, joissa yrityksillä ei välttämättä ole liiketoiminnallista yhteistyötä. Näitä ovat esimerkiksi toimistohotellit.

Usein moititaan, että lainlaatijat eivät pysy työelämän muutosten kyydissä. Työturvallisuuslain pykälät 49 ja 54 kuitenkin osoittavat, että eduskunta oli aikaansa edellä säätäessään sekä talonpoikais- että kaupunkilaisjärjellä ymmärrettävät pykälät yhteisten työpaikkojen turvallisuudesta huolehtimiseksi. Niiden noudattaminen ei vieläkään onnistu kaikkialla siellä, missä pitäisi. Tilanteen korjaamiseksi kannattaa miettiä keinoja, joilla eri yritysten ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan. Työturvallisuus paranee, kun tunnetaan toiset samoissa tiloissa työtä tekevät. Tällöin turvallisuuskin koetaan helpommin yhteiseksi asiaksi.

Yhteisten työpaikkojen ongelmia on lähestytty paljolti rakennustyömaiden ja suurten teollisuusyritysten kautta. Tämä on tietyllä tavalla loogista, mutta on muistettava, että monet pienyritykset toimivat tiloissa, jotka muodostavat niin ikään työturvallisuuslain tarkoittaman yhteisen työpaikan.

Lopuksi kiitos teille, hyvät lukijat! Olette keväällä 2016 toteutetussa lukemistutkimuksessa antaneet lehdellemme jälleen huippuarviot: 86 prosenttia teistä pitää Telmaa sisällöltään hyödyllisenä julkaisuna. Teemme parhaamme, jotta näin olisi jatkossakin.

Kenneth Johansson

toimitusneuvoston puheenjohtaja

kenneth.johansson@tsr.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.