Marie Tsuboilla, 37, on jo tulinen hoppu. Vaikka firman muiden työntekijöiden päivä vielä jatkuu, Marien on kiiruhdettava päiväkotiin noutamaan 3-vuotias Kaito. Kello on seitsemän illalla. Kosmetiikkayrityksen markkinoinnin parissa työskentelevä Marie ajattelee rehkimään jääneitä työkavereitaan, mutta tietää, että lapsiperheen kanssa jostakin on joustettava, kuten ylitöistä. Samaan aikaan aviomies Toru Yoshihara taittaa tunnin kotimatkaansa.

Marie edustaa Japanissa yhä harvinaista, mutta koko ajan yleistyvää lajia: työssäkäyviä äitejä. Hänelle oli luontevaa palata työelämään vuoden hoitovapaan jälkeen.

– Aluksi luulin, että minusta tulee koti­äiti. Mieli kuitenkin muuttui, ja tajusin kaipaavani töihin. Olin ollut työelämässä 12 vuotta, ja työ on iso osa identiteettiäni. Tiesin, että mikäli tahdoin säilyttää asemani, töihin oli palattava mahdollisimman pian.

Helppoa työnteko perheenäideille ei ole. Päiväkoteja on tarpeeseen nähden vähän, vaikka Marien asuinalueella Pohjois-Tokiossa on juuri rakennettu kaksi uutta päiväkotia. Moni joutuu viemään lapsensa junalla kauemmas hoitoon. Mariella on ystävä, jonka kaikki kolme lasta ovat eri päiväkodeissa.

Käytännössä päivähoitopaikan saa ainoas­taan huhtikuussa, jolloin uusi lukukausi alkaa. Japanissa äitiysloma kestää kaksi kuukautta ja hoitovapaa 10 kuukautta.

– Koska Kaito täytti vuoden joulukuussa, täytyi paikkaa odottaa kevääseen saakka. Pystyin aloittamaan työt vain sillä edellytyksellä, että mieheni jäi kotiin. Onneksi minulla on moderni puoliso, jonka työpaikalla kansainvälisessä firmassa sallittiin tällainen järjestely.

– Olen hieman vihainen päivähoitosysteemille, vaikka koenkin, että Kaito saa parhaan mahdollisen hoidon. Järjestelmä on kankea ja kallis.

Japanissa naisista on työelämässä noin 63 prosenttia,mmikä on alhainen määrä muihin teollisuusmaihin nähden.

Japanin hallitus on viime aikoina puhunut äänekkäästi naisten tarpeellisuudesta työmarkkinoilla ja miesten panoksesta kotona. Naisista on työelämässä noin 63 prosenttia, mikä on alhainen määrä muihin teollisuusmaihin nähden. World Economic Forumin laatiman Global Competitiveness -raportin mukaan esimerkiksi Ruotsissa
vastaava luku on 93 prosenttia.

Asiat muuttuvat hitaasti, ja ihmisten asenteilla on merkitystä.

– Minulla on ystäviä, jotka odottavat avioliittoa ja lapsen syntymää, jottei tarvitsisi käydä töissä. Aviomiehet eivät kannusta töihin paluuseen. Monimutkainen tukiviidakko ja päivähoidon hinta saavat myös lykkäämään lapsentekoa, kertoo Marie ja näyttää sivujen pituista pistetaulukkoa, jonka mukaan äitiyspäiväraha määräytyy. Tukeen vaikuttavat muun muassa tulot, ­ammatti, asema sekä se, millaista vakuutusta on ­maksanut.

Hallinnollisissa ammateissa ei välttä­mättä ole äitiyslomaa lainkaan. Japanin mediassa on ollut esillä osakalaisen laki­elimen jäsenen raskaus. Organisaatio sai syytöksiä siitä, miksei työntekijöille ole kirjattu minkäänlaista äitiyslomaa.

Perheen yhteinen aika on vähäinen, mutta sitäkin tärkeämpi.

Onnen konsultit

Samaan aikaan, kun Marie Tsuboi viilettää kodin, työpaikan ja päiväkodin väliä, Takeshi Muranaka istuskelee lokoisassa tatamisalissa keskellä Aoyaman kaupunginosan muotikuhinaa.

Salissa ei käy kuhina, vaan ihmiset ovat keskittyneitä, hymyileviä ja täynnä halua rohkaista lähimmäistä. Onko kyseessä
meditaatiosali – vai sittenkin toimisto?

– Tervetuloa Co-Creation Creatorsille, toivottaa Takeshi. Kyseessä on konsulttifirma, jonka tarkoituksena on opastaa työntekijöitä kohtaamaan todelliset voimavaransa.

Nelikymppinen Takeshi sai pari vuotta sitten tarpeekseen suuren firman kaaoksesta ja sanoi itsensä irti. Huolimatta nousujohteisesta asemastaan IBM:llä, alaisista, loistopalkasta ja ulkomaillakin asumisesta hän ei sietänyt jatkuvaa stressiä ja numeroihin tuijottamista. Työ ei tuonut tyydytystä.

– Tutustuin yhteisellä matkalla kollegoihini, jotka olivat kiinnostuneita ideastani. Osalla oli jo etukäteen kokemusta tästä alasta. Olemme kaikki sitä mieltä, ettei nykyinen työympäristö ole kestävän kehityk­sen mukainen. Koko systeemin on kasvettava, ja muutos syntyy ihmisen sisällä.

Erilaisia mindfulness-yrityksiä on henkisiin asioihin uskovassa Japanissa runsaasti, mutta Takeshi uskoo, että hänen firmallaan on tarjottavanaan konkreettisia keinoja.

– Isojen yritysten työntekijät ovat menestyneitä ja saapuvat arvostetuista yliopistoista, mutta työskentely on löysää, keskustelu ei toimi ja bisnes kärsii. Ihmiset ovat stressaantuneita ja onnettomia. Ilman onnellisuutta ei ole empatiaa, ja ilman empatiaa
on vaikea tuottaa hyvää.

Takeshi kollegoineen on tärkeällä asialla. Perinteisesti japanilaisen yrityksen rutiinit ovat kaavamaisia ja hidastavat päätöksentekoa. Työntekijät eivät uskalla puhua kokouksissa, koska kollegoja ei haluta loukata itsekkäillä mielipiteillä. Kun päätöksiä ei tehdä tehokkaasti, polkevat asiat paikoillaan. Päivät venyvät yöhön, koska ahkeruuden mittari on läsnäolo. Energiaa kuluu. Tämän energian Takeshi tahtoo valjastaa asiakkaidensa hyväksi.

– Avainsanat ovat tunne ja kokonaiskuva. Keskustelujen avulla pohdimme asiakkaan niitä tunteita, joita on vaikea kohdata, kuten surua, yksinäisyyttä, vihaa, kateutta ja pelkoa. Itsensä hyväksynnän kautta opastamme kohti pitkän tähtäimen näkökulmaa. Johtajien kanssa keskustelemme siitä, kuinka koko työyhteisö kärsii, jos työntekijä voi huonosti.

Takeshi Muranakan konsulttiyrityksessä asiakkaan pelot kohdataan – rennosti.

Naiset johtoon

Takeshi Muranaka tekee yhä paljon töitä, mutta uudella asenteella. Hänen ei tarvitse kilpailla kollegojen kanssa, ja hän tekee juuri sitä, mitä haluaa. Japanin hallituksen uudella starttiraha-avulla perustetun yhtiön tunnetuin työntekijä on Mikako Yusa.

Yusa on tiimityöhön ja johtajuuteen erikoistunut konsultti, joka on kääntänyt japaniksi Otto Scharmerin organisaatioiden henkiseen kehittämiseen keskittyvän teoksen Theory U. Mikako on firman ainoa nainen, jota muut pitävät johtohahmonaan.

– Miesten tulisi ottaa enemmän mallia naisista, joilla on paljon lempeyttä ja rakkautta, toteaa Takeshi, joka ei pateettisuuden uhallakaan epäröi korostaa rakkauden voimaa. Toinen toistuva teema on ääneen puhuminen.

– Japanilaisten hyviä puolia ovat kohteliaisuus ja ilmapiirin aistiminen. Jos näihin taitoihin yhdistettäisiin asioiden sanomisen rohkeus, päästäisiin pitkälle.

Takeshilla on vaimo ja 7-vuotias lapsi. Hän näkee lasten kasvatuksen merkittävänä seikkana muutoksessa. Mikäli lapset kasvavat ilman henkisen rohkaisun perspektiiviä, on aikuisuudessa vaikea muodostaa omia mielipiteitä.

Perhetradition muutos kulkee työkulttuurimuutoksen rinnalla. Pääministeri Shinzo Aben eräs missio on Ikumen-projekti, joka kehottaa miehiä osallistumaan lasten kasvatukseen. Hallituksen tilastojen mukaan vuonna 2012 miehistä 1,9 prosenttia vietti isyyslomaa. Tavoitteena on nostaa tämä lukema kolmeentoista olympiavuoteen 2020 mennessä.

Moni arvostelee oikeistohenkistä Abea, joka mainostaa myös tahtovansa parantaa naisten asemaa. ”Naisten on loistettava”, Abe on sanonut ja kannustanut yrityksiä palkkaamaan naisjohtajia. Tarkoituksena on, että Japanin kylkeä olisi olympialaisten alkaessa kiillotettu niin paljon, että johtoasemista 30 prosenttia olisi naisten hallussa. Nyt määrä yksityisellä sektorilla on 11 prosenttia.

Kriittisissä puheenvuoroissa on soimattu Abea naisten aseman käyttämisestä keppihevosena, kouluttamattomien naisten unohtamisesta sekä sitä, että projektin nimi SHINE merkitsee japanilaisella lukutavalla: KUOLE!

Pomoilla muutoksen avain

Niin Marie kuin Takeshikin ovat nuoren polven kaupunkilaisia, jotka haluavat perinteiden muuttuvan. Se on tarpeen koko yhteiskunnan jatkuvuuden säilyttämiseksi. Haasteita aiheuttavat alhainen lapsiluku ja eläköityminen. Uraa arvostavat naiset jättävät lapset kokonaan tekemättä. Naisten koulutuksella on suuria eroja, samoin maaseudun ja kaupungin välillä.

– Naisten verorahoja tarvitaan. Onneksi hallitus on huomannut sen. Huomattaisiinpa se työelämässäkin. Työpaikoilla naiset jakautuvat kahteen ryhmään: perheellisiin ja perheettömiin. Ryhmien välillä on vain vähän keskustelua. Tätä aatteellista jakoa olisi hyvä rikkoa. Äitien automaattinen lastenhoito-oletus on usein naisten itsensä ylläpitämä, miettii Marie.

Takeshi uskoo positiiviseen kehitykseen. Hänen firmansa ei mainosta, mutta silti asiakkaita saapuu yhä enemmän ja kauempaa. Istunnot tatamisalissa poikivat hedelmää, kun yksi kertoo oppimansa seuraavalle. Perinteisestä hierarkia-asemasta on tässä hyötyä, ja siksi Takeshi järjestää mielellään sessioita firmojen pomoille.

Myös Mariella on valoisia unelmia. Hän haluaa lisää perhettä.

– Unelmoin uudesta vauvasta. Samalla unelmoin uusista haasteista töissä, mutta en koe, että nämä haaveet sulkevat toisiaan pois. Aviomiehen panostus on tärkeää, mutta yhteiskunnan tukea tarvitaan lisää.

Työpaikkojen johtajat ovat tässäkin tärkeässä asemassa. Heillä on valtaa muuttaa kuluneita hierarkioita ja rohkaista isiä jäämään kotiin lasten kanssa. Takeshi ja Marie ovat samaa mieltä asenteiden merkityksestä työpaikoilla.

– Rakenteet muuttuvat vasta, kun uusi näkökulma solahtaa luontevaksi osaksi arkea. Sanoista tekoihin on matkaa. Japanilaisilla on pitkä tie kuljettavanaan, mutta tehokkaita askelia on jo otettu.