Toulouse: lentoturvallisuutta ja pikkukaupungin charmia

Taivas on täysin pilvetön, kun KLM:n lentokone laskeutuu rauhallisesti Marseillen kentälle. Se jatkaa heti matkaansa kiitorataa pitkin kentän toiselle laidalle jättäen taakseen jylhän vuoriston. Seuraavana vuorossa on Air Francen kone, joka sekin tulee alas hiljaa ja kauniisti.

Näin täydellisiä laskeutumisia ei voi olla koskaan liikaa. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole todellisuudesta, vaan edessämme pyörii lennonjohtosimulaattorin animaatio-opetusvideo seinän kokoisella valkokankaalla.

Simulaattorin omistaa Toulousen ilmailun keskuksessa, Aerospace Valleyssä, sijaitseva Ranskan ainoa julkinen ilmailuyliopisto École nationale de l’aviation civile eli ENAC.

Jo 1949 perustettu opinahjo muutti Pariisista Toulouseen vuonna 1968. Vuosikymmen sitten perustettu Aerospace Valley onkin sille mitä sopivin kotipaikka: alueella toimii yli 500 ilmailualaan ja avaruuteen liittyvää yritystä, ja ne työllistävät yli 120 000 ihmistä. Kuuluisin näistä on Airbus, jonka työntekijät käyvät myös peruskoulutuksensa ENACissa.

Yliopiston varusteisiin kuuluu muun muassa 135 toimivaa lentokonetta, kymmeniä lentosimulaattoreita sekä erilaisia treenihuoneita lähestymislennonjohdosta aluelennonjohtoon.

Nyt olemme lähilennonjohtotornissa katsomassa opetusvideota. Pimeässä ympyrähuoneessa on pari konttorituolia ja useita tietokonemonitoreita. Vain kiitoradalle avautuvien ikkunoiden puute paljastaa, että nyt ei olla oikeasti lentokentällä.

– Kaikki huonekalut ovat samanlaisia kuin oikeassa elämässä. Ne tulevat meille eri keskuksista, kertoo simulaattoriasentaja Pascal Jaffrai.

Autenttisuuteen pyritään turvallisuussyistä: lennonjohtajaksi opiskelevan nuoren on osattava ajatella, että nyt on tosi kyseessä.

– Koneessa istuu ihmisiä. Lennonjohtajan täytyy huolehtia koneen turvallisuudesta. Kyse ei ole mistään tietokonepelistä, teroittaa ENACin opettajakaartiin kuuluva Jean-Marc Louis.

Jean-Marc Louis (oikealla) keskustelee lentoturvallisuusasioista kollegansa Michel Solerin kanssa.

Louis on muiden ENACin opettajien tapaan ilmailualan ammattilainen, joka pystyy liikkumaan sujuvasti opettamisen ja kenttätyön välillä. Hän on koulutukseltaan lentoturvallisuuteen erikoistunut sähkö- ja software-insinööri.

Vielä pari vuotta sitten Louis asui Ranskalle kuuluvalla Reunionin saarella Intian valtamerellä, työskennellen lennonjohdon taustatiimissä. Hän on kuitenkin tyytyväinen nykyelämäänsä Toulousessa.

– Rakastan opettamista. Haluan luoda ilmailualalle turvallisempia työpaikkoja.

Vuodesta 1949 toimineessa ENACissa opiskelee vuosittain noin 2 000 tulevaa lentokapteenia, lennonjohtajaa ja ilmailualan insinööriä. Heistä ulkomaalaisia on kolmasosa.

Lisäksi yliopistolla käy joka vuosi yli 5 000 työntekijää jatko- ja lisäkoulutuksessa. Paikalle tullaan aina Kiinasta ja Qatarista asti, ja se on Euroopan suurin ilmailualan jatkokouluttaja.

Simulaattoriasentaja Pascal Jaffrai esittelee ENACin todentuntuista lähilennonjohtosimulaattoria.

Koko Euroopan turvallisuus kyseessä

Ranskan ekologia-, energia- ja kestävän kehityksen ministeriön alaisena toimiva ENAC perustettiin aikoinaan nimenomaan turvallisuussyistä, yhtenäistämään ilmailualan opetusta.

Tämä tavoite onkin onnistunut hyvin: suurin osa maassa julkisella puolella ilmailualalla työskentelevistä ihmisistä on jossain vaiheessa uraansa kuluttanut ENACin pulpetteja.

Ranskan standardisoitu ilmailuopetus puolestaan lisää Euroopan yleistä lentoturvallisuutta, sillä patonkimaan ilmatila on koko mantereen vilkkaimmin liikennöity. Ranskassa ja sen kautta operoi noin 8 000 päivittäistä lentoa, kun mukaan luetaan lähtevät, saapuvat ja ylilentävät koneet.

Seuraamme Louisia luokkahuoneeseen, jonka seinälle on heijastettu hieman yli neliömetrin kokoinen musta kuvio. Sitä täplittävät kymmenet vihreät, valkoiset ja keltaiset kirjain- ja numeroyhdistelmät, joista osa on lähes päällekkäin. Louis kertoo niiden olevan reaaliajassa näkyviä kotimaisia ja kansainvälisiä lentoja, joita lennonjohtajien on osattava tulkita.

– Jos lennonjohtaja ei onnistu turvaamaan tilannetta ja on osallisena onnettomuuteen, hän voi joutua syytteeeseen ja vankilaan. Vastuu on valtava, muistuttaa Louis.

Mies ei ota paineita tärkeästä työtehtävästään tulevaisuuden ilmailutoivojen kouluttajana. Hän kertoo nauttivansa oppilaiden kanssa käytävistä keskusteluista ja oppivansa niistä itsekin. Etenkin onnettomuuksien analysointi on hedelmällistä.

– Onnettomuudet ovat monien tekijöiden summa, yleensä myös ihmiserheiden. Osa ongelmista on teknisiä, mutta ihmisten tekemät virheet tutkitaan aina.

Jokainen uusi katastrofi johtaa uuteen tapaan kouluttaa ENACilaisia, Louis kertoo. Muutokset tosin tapahtuvat Ranskassa hitaasti.

– Ranskalaiset rakastavat papereiden pyörittelyä. Toiminta tulee vasta sen jälkeen.

Ranskan ilmatila on Euroopan kiireisin.

Toulouse ei ole pelkkää ilmailua

Aerospace Valleyssä kulkiessa tulee helposti sellainen olo, että Toulouse on pelkkä ilmailukaupunki. Alue koostuu isoista tehtaista ja futuristisista rakennuksista. Näiden lisäksi sieltä löytyvät muun muassa turistien suosima interaktiivinen avaruuskeskus La Cité de l’Espace ja vuosi sitten avattu Aeroscopia-lentokonemuseo.

Toulousen Aerospace Valleystä löytyy myös vuonna 1997 avattu interaktiivinen avaruuskeskus La Cité de l’Espace. Siellä on käynyt jo yli viisi miljoonaa vierailijaa.

Ilmailulaakson ulkopuolella meitä odottaa kuitenkin perinteinen ranskalainen kaupunkielämä ravintoloineen ja pikkukauppoineen. Lentoliikenteen kuolemanvakavat turvallisuuskysymykset tuntuvat kaukaisilta heti, kun ehtii viereiseen La Terrassen kaupunginosaan ja siellä sijaitsevaan Centre Commercial Firmis II:n kauppakeskukseen.

Täällä Palanquen perhe pyörittää pientä kalakauppaansa jo kolmatta vuosikymmentä. Samasta ulkoilmaliikekeskuksesta löytyy lisäksi muun muassa lihakauppa, postitoimisto, pizzeria ja leipomo.

Kirkkaansinisessä katoksessa lukee ”Poissonnier Ecailler,” eli ”perkaus-kalakauppa.” Putiikin tuoreet antimet näkyvät kadulle asti yhden avoseinän ansiosta. Jääpalojen seassa tiskillä lepää viilentävän sumun alla jos jonkinlaista merenelävää: rapuja, ostereita, luomulohta, hummeria.

– Aamulla meillä on täällä paljon enemmän myytävää, pahoittelee tiskin takana häärivä Yves Palanque.

Ei-oota ei silti tarvitse myydä. Liikkeen virallinen omistaja, Yvesin veli Philippe, fileoi terävällä veitsellä jo hyvää vauhtia uusia myyntivaltteja. Ohuet kalafileet
valmistuvat nopeana ja tarkkana käsityönä.

– Ei se ole vaikeaa, kunhan keskittyy, vakuuttaa mies veitsen terän tanssiessa parin sentin päässä hänen sormistaan. Hän ottaa välillä huikkaa vesipullosta ja nauraa iloisesti.

– Tämä työ ei ole vaarallista, kunhan ei juo sen lomassa vodkaa!

Teräaseiden aiheuttamien mahdollisten haavereiden sijaan Philippe Palanquelle suurempi huolenaihe on hänen tuotteidensa tuoreus. Merenelävien ollessa kyseessä se on erityisen tärkeää.

– Laatu, toimitusketjun toimivuus ja tuoreus, hän luettelee bisnesprioriteettejaan.

Palanquen veljesten yhteistyö sujuu hyvin kalakaupassa. Yves (vasemmalla) myy asiakkaalle tuoreita rapuja.

Onneksi Palanque saa yleensä tuotteensa hyvinkin nopeasti niiden merestä noston jälkeen. Kaloista suurin osa tulee Bretagnen rannikolta, josta kylmäkontti ajetaan yötä vasten Toulouseen. Se saapuu kaupunkiin kello neljän viiden aikoihin. Muutaman tunnin päästä siitä kalat löytyvät jo myyntitiskiltä.

Palanquen liikkeen kanta-asiakkaat arvostavat nopeaa toimintaa.

– Täältä saa Toulousen parhaat ja tuoreimmat kalat, kehuu Raymond Coënon. Eläkeläismies kertoo käyneensä Palanquen liikkeessä ostoksilla ainakin vuosikymmenen ajan.

– Vierailen täällä joka toinen päivä. Ostan myös lapsenlapsilleni täältä kalaa.

Hinnoiltaan erikoisliike on toki isompia supermarketteja kalliimpi, ja laitakaupungin pikkuputiikkien tyyliin se on kiinni hiljaisimpaan aikaan keskipäivällä, klo 12.30–16. Sunnuntaisin liike on auki vain klo 11–13.

Nämä pikkuseikat eivät häiritse Coënonia.

– Tämä on erittäin kiva liike. Se on hieman bobo, hän sanoo hymyillen, käyttäen suosittua lyhennelmää ranskan sanoista bourgeois-bohème – porvarillisen boheemi.

Ravintolapäällikkö Maël Coloumat kertoo tapaavansa silloin tällöin myös suomalaisia turisteja.

Haastavampaa kuin Suomessa

Siinä missä La Terrassen liikekeskuksessa ostoshäly hiljenee jo alkuillasta ja liikkeet sulkeutuvat viiden jälkeen, Toulousen keskusta herää eloon vasta illemmalla. Ranskalaiseen tapaan ihmiset jalkautuvat ravintoloihin ja bistroihin melko myöhään ja syövät yleensä ainakin kolmen ruokalajin illallisen.

Tämä taas tarkoittaa sitä, että ravintolaväen on totuttava työpäivien venymiseen yön pikkutuntien puolelle.

Ranskalaisten tyypillinen illallisaika on noin kahdeksan pintaan. Sen huomaa Saint Georges -aukiolla sijaitsevassa Monsieur George -ravintolassa hyvin. Vielä seitsemältä kaikki terassin pöydät huutavat tyhjyyttään, mutta puoli yhdeksältä ravintolapäällikkö Maël Coloumat saa jo juosta pää kolmantena jalkana tarjoilijoiden seassa.

– Tämä on kiireistä aikaa. Paikalla on niin turisteja kuin paikallisiakin, hän huikkaa kiirehtiessään ohi mukanaan tarjottimellinen tyhjiä laseja keittiöön vietäväksi.

Sisämaassa sijaitseva Toulouse on Ranskan neljänneksi suurin kaupunki.

Seitsemän vuotta ravintola-alalla viettänyt Coloumat on selkeästi tottunut vauhdikkaaseen työtahtiin ja siihen, ettei vuoron aikana turhia lepäillä.

Ranskalainen ravintola- ja baarityö onkin huomattavasti suomalaista rankempaa: maassa ei suosita lainkaan Suomessa niin tavanomaista itsepalvelukulttuuria, joten tarjoilija joutuu toimittamaan itse jokaisen oluen ja laskun aina terassin perukoille asti.

Isoissa kaupungeissa myös ravintoloiden ulkotilat kaduilla ovat ahtaat, joten pöytiä ripotellaan sinne tänne – välillä hyvinkin kauas keittiöstä. Tarjoilijan reitti toisella puolella tietä istuvien asiakkaiden luo saattaa kulkea raitiovaunukiskojen yli tai vilkkaasti liikennöidyn autotien poikki. Samalla hänen pitää vältellä kadulla lojuvia roskasäkkejä ja varoa, ettei kenkä juutu mukulakiven välikköön.

Coloumat ei kuitenkaan valita työpaikastaan. Hän kertoo pitävänsä pomostaan ja työkavereistaan, eivätkä asiakkaatkaan ole hassumpia. Ruokailuväki koostuu yleensä perheistä ja ilmailualan bisnesihmisistä. Turistejakin Monsieur Georgessa käy usein, varsinkin kesäaikaan.

Toulouse on täynnä historiaa. Vuonna 1666 rakennetun kaupungin Canal du Midi -kanava yhdistää Garonne-joen välimereen.

– Vain ranskalaiset ovat hankalia asiakkaita, turistit eivät ollenkaan, Coloumat sanoo nauraen.

Se ei ole ihme, sillä ranskalaiset tunnetaan maailmalla nimenomaan ruokakriittisyydestään: tuoretta ja paikallista sen olla pitää. Monsieur Georgeenkin hankitaan ankkaa ja kasviksia läheiseltä pientilalta, sekä leipää naapurileipomosta, Coloumat kertoo.