kolumni

• 18.05.2017

Teknologiaa ja muuttuvia työtapoja

Kaikki muuttuu, kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää” lauloi aikanaan tunnettu Four cats -lauluyhtye. Tämä kertosäe on juuri nyt entistäkin ajankohtaisempi. Tekninen kehitys, digitalisaatio ja robotiikka mullistavat elämäämme ja myös työelämää vauhdilla, joka ei tunnu hidastuvan. Myös työkulttuurit muuttuvat. Enää ei juurikaan puurreta yksin, vaan työt tehdään ryhmissä ja tiimeissä. Olemme jatkuvassa muutoksessa niin tekniikan kuin työn tekemisen tapojenkin suhteen. Muutos on pysyvä olotila.

Tekniset apuvälineet ja niiden hyödyntäminen ovat ihmisten suunnittelemia. Ne eivät sinällään takaa tuottavuutta ja tehokkuutta, ellei niitä osata käyttää oikeissa paikoissa ja tilanteissa. Kaupassa digitalisaatio vapauttaa myyjän aikaa asiakkaan kohtaamiseen, tehtaassa robotti hoitaa selkeitä toistuvia työvaiheita jättäen ihmistyölle ratkaisutaitoja ja tilanteeseen sopeutumista vaativat tehtävät. Kuljetusyrityksen töitä koordinoidaan mobiililaitteilla ja kuorma-auton ohjaamosta seurataan lastin tilaa tietokoneen näytöltä. Kouluissa haetaan lisäarvoa opetukseen teknologian keinoin.

Työyhteisöihin tulee jopa digitaalisia työntekijöitä. Ne ovat tietokoneohjelmia tai robotteja, jotka jäljittelevät ihmisen tapaa tehdä asioita. Digityöntekijä sopii yksitoikkoisiin rutiinitehtäviin, joissa ihminen tylsistyy. Puhutaan myös keinoälystä tai lisätystä älystä. Supertietokoneet seulovat dataa hirvittävällä nopeudella ja tarjoavat ratkaisuvaihtoehtoja.

Aikaa leimaa myös innostus. Monissa start-up-yrityksissä työtä tehdään uusilla tavoilla ja kovalla motivaatiolla. Niissä haetaan ideoita ja innovaatioita sekä uudentyyppisiä rahoitusmalleja.

Tässä ajassa tarvitaan entistä enemmän rajoja ja kokonaisuuden hallintaa. Työ ja vapaa-aika pitää sovittaa yhteen molempiin suuntiin joustaen. Puurtakoon kone vaikka vuorokauden ympäri, se jaksaa. Onneksi ihminen ei ole kone eikä kone ole ihminen!

Rauno Hanhela

päätoimittaja

rauno.hanhela@ttk.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.