Evästeasetukset

Käytämme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Suostumalla evästeiden käyttöön voimme kehittää entistä parempaa palvelua ja tarjota sinulle kiinnostavaa sisältöä. Sinulla on hallinta evästeasetuksistasi, ja voit muuttaa niitä milloin tahansa. Lue lisää evästeistämme.

Suomalaisia tapaturmatilastoja niin töissä kuin vapaa-ajalla ei voi kuin ihmetellä ja surra. Miten on mahdollista, että telomme itseämme kaksi kertaa useammin kuin länsinaapurimme? Töissä henkensä menettää enää parikymmentä henkeä vuosittain, mutta vapaa-ajalla kuolee jo yli 2 500 ihmistä, puhumattakaan sadoistatuhansista loukkaantumisista. Suuri osa niin työ- kuin vapaa-ajan tapaturmista on pieniä arkisia huolimattomuus- ja välinpitämättömyys­virheitä, joista ei saisi aikaan elokuvan vaatimaa draamaa.

Elokuvissa riskialtis henkilö ei työskentele sosiaalitoimistossa tai rakennustyömaalla, aja väsyneenä, liukastu kotimatkalla tai asu Kainuussa. Näiden sijaan valkokankaalla vaara­tilanteessa ovat useimmiten poliisit, palomiehet, sotilaat, supersankarit ja erilaiset rikolliset ja heidän uhrinsa.

Näitäkin ryhmiä useimmiten vaaraan joutuu arkinen ­päähenkilö tekemällä vääriä valintoja tai vain toheloimalla. Karmaisevana esimerkkinä tästä käy vaikkapa Coenin-veljesten elokuvaan löyhästi pohjautuva televisiosarja Fargo (Fox-Paramount 2014). Siinä poliisien ohessa vaarassa ovat koko ajan erilaiset yritystoiminnan harjoittajat ja sarjan toinen päähenkilö, tuiki tavallinen vakuutusmyyjä. Vielä hurjemmissa tilanteissa ollaan argentiinalaisessa Wild Tales (Scanbox 2014) episodielokuvassa, jossa etenkin työmatkailu osoittautuu hengenvaaralliseksi puhumattakaan pysäköinnin­valvonnasta.

Ruotsalaisen ohjaajamestarin Roy Andersonin Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (Scanbox 2015) kertoo hänen muun tuotantonsa tapaan, että me pohjoismaalaiset olemme alituisessa vaarassa masentavan kulttuurimme takia. Olkaamme siis valppaampia arjessamme ja valinnoissamme.

Kommentoi