Länsimaissa riippuvuudet on alun alkaen mielletty synneiksi ja moraalisesti sopimattomaksi käytökseksi. 1900-luvulla niihin suhtauduttiin monissa maissa kuin rikoksiin. Suomessa riippuvuuksista on alettu yleisesti puhua sairautena vasta 1980-luvulta lähtien, valtiotieteiden tohtori Antti Maunu summaa.

Hän on analysoinut erityisesti alkoholikäyttäytymisen historiaa tuoreessa tutkimuksessaan Humalan tällä puolella – alkoholikeskustelun uudet suunnat.

Nykyisin juomista ei enää mielletä hänen mukaansa oikein sairaudeksikaan. Yhä useampi ajattelee, että se on ihmisestä itsestään kiinni.

– Ryyppäämistä pidetään enemmänkin sopimattomana ja kelvottomana sosiaaliongelmana. Vanha mielikuva synnistä liittää siihen häpeän ja tekee siitä moraalista taistelua. On vaikea nöyrtyä ja tunnustaa, että on avuton ja heikko, Maunu sanoo.

Hän ottaa vertailukohteeksi työuupumuksen ja masennuksen.

– Ne ovat uusia ongelmia, joilla ei ole satojen vuosien moraalihistoriaa. Siksi niihin on helppo suhtautua sairausnäkökulmasta ja niistä voi puhua nykyään avoimesti. Työuupumus on melkein muotijuttu.

Päihdeongelmat eivät ole saavuttaneet tätä statusta. Ne ovat noloa ja kiusallista käsiteltävää.

Työnteko on raitistunut

Alkoholi ja työelämä ovat Maunun mukaan viime vuosikymmeninä eriytyneet yhä kauemmaksi toisistaan.

– Ennen vanhaan alkoholin käyttöä työaikana ei välttämättä edes pidetty työpaikan tai työkulttuurin ongelmana vaan enemmänkin asiaan kuuluvana. 1970-luvulla tehdyt tutkimukset osoittavat, että alkoholin käyttö on ollut teollisuus- ja rakennustyöpaikoilla aikamoista nykyiseen verrattuna. Myös vanhan ajan kosteat lounaat ovat nykyään äärimmäisen harvinaisia.

Syitä muutokseen löytyy Maunun mukaan niin työnantajista, työntekijöistä kuin työtahdistakin.

– Työnantajien näkökulmasta alkoholi on alkanut näyttää ongelmien lähteeltä. Työntekijöille työelämän vaatimukset ovat tulleet niin koviksi, että rillutteluun ei enää ole varaa.

Pienjuoja, bilejuoja vai kännääjä?

Alkoholia käytetään pikemminkin kompensaationa työelämän paineille ja tuskille. Muutos alkoi Maunun mukaan jo 1980-luvulla, eli sitä ei voi selittää pelkästään nykypäivien yt-kierrosten pelolla.

– Alkoholinkäyttö on lisääntynyt ja juominen on keskittynyt yhä enemmän viikonloppuihin ja vapaa-aikaan.

Maunu jakaa tyypillisen juomiskäyttäytymisen kolmeen lajityyppiin: pienjuominen, bilejuominen ja kännääminen.

Suomalaisen tavallisin juomistilanne on pienjuominen viikonloppuisin kotona puolison seurassa. Tavoitteena on vapaa rentoutuminen ja nautinto.

Bilejuomista Maunu kuvailee kontrolloiduksi kontrolloimattomuudeksi. Haetaan etäisyyttä arkeen usein kodin ulkopuolelta.

Kännäämistilanteet kulkeutuvat kauimmas arjesta, ja niissä saatetaan juoda hyvin runsaasti.

”Pelkällä pienjuomisellakin saa  pilattua elämänsä, vaikka ei olisi koskaan räkäkännissä.”

Pahaa, mutta myös hyvää

Maunu korostaa, että kaikkiin juomatapoihin liittyy niin hyviä kuin huonojakin puolia.

– Alkoholin viihdekäyttöä pidetään helposti haitattomampana kuin huumeiden piikittämistä porttikongissa. Pelkällä pienjuomisellakin saa kuitenkin pilattua elämänsä, vaikka ei olisi koskaan räkäkännissä. Vastaavasti vahvoissa humalakokemuksissa voi olla sosiaalisia ja emotionaalisia latauksia, jotka säilyvät mielessä koko loppuelämän. Ihmissuhteita syntyy ja lapset saavat alkunsa.

Maunu suosittelee, että myös päihdevalistuksessa muistetaan kertoa päihteidenkäytön haittojen ohella niiden hyödyistä.

– Ihmiset kyllä tietävät haittapuolista. Niistä on helppo puhua, mutta juuri siksi ne on helppo sulkea oman kokemusmaailman ulkopuolelle. Eihän kukaan juo joutuakseen ongelmiin.

Maunu muistuttaa, että päihteiden käyttö ei ole rationaalista toimintaa. Se on enemmänkin tunteiden hallintaa ja säätelyä sekä sosiaalisten kokemusten hakemista. Parasta päihdevalistusta hänen mukaansa on tarjota ihmisille vaihtoehtoisia tapoja säädellä tunteitaan ja kohdata muita ihmisiä.

Parasta ehkäisyä ovat sellaiset työskentelyolosuhteet, joiden vaikutuksia ei tarvitse kompensoida päihteillä.

Ohjeita aikuiseen elämään

Maunu kysyy, kerrotaanko ammatillisen koulutuksen yhteydessä tarpeeksi työpaikkojen päihdeongelmista.

– Koulutuksella on iso rooli sopeutumisessa aikuisten työelämään. Mitä aiemmin mahdollisista ongelmista puhutaan, sitä enemmän salamyhkäisyys ja kiusallisuus vähenevät. Samalla saa perustiedot siitä, miten kannattaa toimia, jos itselle tai kaverille maistuu liikaa ja työt eivät suju.

Maunu pitää työpaikan keskustelukulttuuria avainasiana siihen, uskaltavatko ihmiset avoimesti kertoa ongelmistaan ja saavatko he niihin tarpeeksi aikaisin tukea ja apua. Hän muistuttaa, että parasta ehkäisyä ovat sellaiset työskentelyolosuhteet, joiden vaikutuksia ei tarvitse kompensoida päihteillä. Tämä tarkoittaa myös työpaikan ilmapiiriä ja muita sosiaalisia olosuhteita.

Tauti ilman kannustavaa kuntoutusta

Päihdeongelmat aiheuttavat työkyvyttömyyttä siinä missä moni muukin sairaus, mutta sosiaalivakuutus ei kohtele niitä sairautena, toteaa A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja, dosentti Olavi Kaukonen. Päihteiden ongelmakäyttäjien kuntoutukseen kannustava sosiaaliturvajärjestelmä on hänen mukaansa käytännössä purettu.

Kaukonen vertaa nykytilannetta parinkymmenen vuoden takaiseen käytäntöön. Silloin Kela myönsi sairausvakuutuspäivärahan päihdehuollon laitoskuntoutuksen ajalta. Päivärahan saaminen edellytti tavallisesti lääkärintodistusta.

– Kelan uuden linjauksen mukaan päihdeongelmat eivät ole sellaisia sairauksia, joihin sairausvakuutuslakia ja -korvausta sovelletaan. 1990-luvulla säädettiin kuntoutusrahalaki, jonka soveltamisesta tuli ensisijaista sairausvakuutuslakiin nähden.

Samalla päihdekuntoutusrahan myöntämiskriteerit vedettiin Kaukosen mukaan kuitenkin niin tiukoiksi, että sairausvakuutuksen käyttö päihdekuntoutuksen kustannusten korvaamisessa on vähentynyt. Kuntoutusrahan käyttö on jäänyt marginaaliseksi.

– Näin meillä on yhä enemmän sairaustermistöllä käsiteltävä, työkyvyttömyyttä aiheuttava ”tauti”, johon ei kuitenkaan systemaattisesti sovelleta ensisijaista
sosiaalivakuutusta, Kaukonen tiivistää.

Hän muistuttaa, että alkoholi ajaa edelleen ihmisiä työkyvyttömyys- tai sairauseläkkeelle, mutta eläkepäätöksen perusteina ovat usein muut sairaudet.

– Jos sosiaalivakuutus toimisi kannustavasti, se motivoisi hoidon aloittamiseen nykyistä varhaisemmassa vaiheessa sekä asiakkaita, heidän perheitään, työnantajia että kuntoutuksen järjestäjiä. Silloin myös kuntoutuminen olisi helpompaa eikä eläkkeelle johtava työkyvyttömyys olisi yhtä yleistä kuin nyt, Kaukonen sanoo.

”Yleinen mielipide on, että jokaisen pitäisi pystyä hallitsemaan elämäänsä tilanteessa kuin tilanteessa. Kontrollikin pitäisi menettää ’hallitusti’.”

Addiktio-sana on helpompi

Kaukonen tunnetaan päihdepalvelujärjestelmän ja päihdepolitiikan asiantuntijana, joka on analysoinut päihdepalvelujärjestelmän muutoksia esimerkiksi päihdekontrollin, asiakasvalikoinnin ja vaikuttavuudenkin kannalta. Hänen väitöstutkimuksensa käsitteli suomalaista hyvinvointivaltiota päihdepalvelujen näkökulmasta.

Kaukosen mukaan addiktio-käsite
on viime vuosikymmeninä lievittänyt päihteiden käyttöön liittyvää negatiivista leimaa.

– Addiktio on neutraali, lääketieteellinen yleistermi, joka on korvannut riippuvuuden ja päihderiippuvuuden käsitteitä. Etenkin julkisessa keskustelussa on myös vahvistunut kuva, että ihmisille voi muodostua riippuvuus melkein mihin tahansa klassisesta päihteiden käytöstä uhkapeliin, internetiin, työhön, liikuntaan, seksiin tai muuhun toistuvaan käyttäytymiseen.

Riippuvuutta ei silti pidetä toivottavana asiana, koska kontrollin menettäminen tuottaa ongelmia. Erityisesti päihteiden ongelmakäyttöön liittyy edelleen vahva negatiivinen leima. Varsinkin nuorten sukupolvien alkoholiasenteet ovat Kaukosen mukaan pidättyväisempiä kuin keski-ikäisillä.

– Yleinen mielipide on, että jokaisen pitäisi pystyä hallitsemaan elämäänsä tilanteessa kuin tilanteessa. Kontrollikin pitäisi menettää ”hallitusti”, Kaukonen sanoo.

Kevyt seuranta on tehokasta

Kaukosen mielestä työhyvinvoinnin tukimallit toimivat yrityksissä hyvin, mikäli niissä on myös päihteiden käyttöön kohdistettuja osia. Jos päihdeongelmat otetaan ajoissa puheeksi, ”tilanteen kevyt seuranta” on hänen mukaansa erittäin kustannustehokasta.

– Ongelmana vain on, että tukimalleja käytetään valikoivasti. Yleisistä hyvinvointiohjelmista on iloa ja hyötyä työyhteisöissä, mutta ne eivät välttämättä vaikuta alkoholin käyttöön.

– Esimerkiksi varhaisen tuen malli on hyvä edellyttäen, että se toimii koko työyhteisön päihdeohjelmana. Kun koko työyhteisö sitoutuu noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä, ei etsitä syyllisiä vaan haetaan ratkaisuja ja yhteistä toimintakulttuuria. Tämä auttaa myös niitä, joilla on vaikeuksia arvioida realistisesti omaa alkoholinkäyttöään, Kaukonen korostaa.

Hän muistuttaa, että päihteiden ongelmakäytön tunnistaminen on kohtalaisen helppoa, mutta päihteiden käytölle yleisemminkään ei ole tarkkaa raja-arvoa esitettävissä.

– Päihteiden käyttöä voidaan mittailla, mutta päihteiden ongelmakäytön määrittelee henkilö itse tai hänen lähiyhteisönsä: perhe, ystävät tai työyhteisö. Alkoholi saattaa olla ongelma läheisten kannalta siitä huolimatta, että esimerkiksi AUDIT-asteikon raja-arvot eivät ylity.

Verotuotot haittojen korjaamiseen

Kaukosen mukaan julkisen vallan pitäisi kantaa erityisvastuu päihdevalistuksen rahoituksesta ja johdonmukaisesta toteuttamisesta.

– Optimaalista olisi, että alkoholiveron tuotoilla olisi mahdollista korjata alkoholinkäytön haittoja. Tämä edellyttäisi, että osa tuotosta ohjattaisiin ehkäisevään päihdetyöhön ja hoitoon. Nyt tätä suhdetta ei ole, vaan verotuotot tuloutuvat valtion kassaan.

– Pelkkä valistus ei ole tehokasta, mutta jos se yhdistyy johdonmukaiseen rajoittavaan alkoholipolitiikkaan, sillä on merkitystä. Huumevalistuksen puolelta on tutkimusnäyttöä, että kovin raflaava varoittavien esimerkkien käyttö saattaa jopa lisätä huumeiden kokeilua ja käyttöä.

Kaukonen kantaa huolta siitä, että alkoholin erilaiset käyttötavat ja niistä johtuvat ongelmat jakavat väestöä jo nyt erilaisiin sosiaalisiin asemiin.

– Runsaasti alkoholia käyttävät jäävät muita todennäköisemmin koulutuksen, tuotannon, työelämän ja muiden elämää tukevien sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle. Alkoholi myös tappaa alimmista sosiaaliryhmistä suhteellisesti huomattavasti enemmän kuin ylemmistä.

Työpaikoilla pitää luoda ilmapiiri ja yksilöidä toimintatavat, jotka sitouttavat niin työnantajan, esimiehet kuin luottamusmiehetkin asiaan.

Työpaikalle päihdeyhdyshenkilö

Työmarkkinakeskusjärjestöt patistavat päivitetyssä suosituksessaan tunnistamaan päihdeongelmien ennusmerkit. SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haring korostaa, että jos ongelmiin puututaan vasta riippuvaisuusvaiheessa, ollaan jo pahasti myöhässä. Päihdeohjelmien kohderyhmänä ovat myös ne, joilla ongelmakäyttö on alkanut näkyä, mutta jotka eivät vielä ole riippuvaisia.

– Lähtökohtana on se, että työpaikalla tunnistetaan ongelmat ja niihin myös puututaan. Toiminta lähtee siitä, että koko henkilöstölle kerrotaan uuden päihdeohjelman käyttöönotosta. Työpaikoilla pitää luoda ilmapiiri ja yksilöidä toimintatavat, jotka sitouttavat niin työnantajan, esimiehet kuin luottamusmiehetkin asiaan.

Kuka hyvänsä voi ottaa päihteiden käytön puheeksi työkaverinsa kanssa ennusmerkkien ilmaantuessa, mutta Haringin kokemusten mukaan päihdeyhdyshenkilöiden nimittäminen työpaikoille on hyvä vaihtoehto.

– Kynnys puhua päihdeyhdyshenkilön kanssa on matalampi kuin mennä esimiehen tai luottamusmiehen luo.

Jo ongelman tunnustaminen helpottaa

Uusi suositus korostaa myös työterveyshuoltopalvelujen tarjoajien roolia. Alan ammattilaiset tunnistavat runsaan päihteiden käytön. Heidän myös pitäisi nostaa asia keskusteluun asianomaisen kanssa.

– Asiaan puuttumisella on todistetusti päihteiden käyttöä vähentävä vaikutus. Kun asiallisesti kysyy, onko alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden käyttö hallinnassa, vastauksena voi tietysti olla kieltäminen ja suuttuminen. Työterveyslääkärinä ollessani kuitenkin huomasin, että aika moni on tyytyväinen siihen, että asiasta voi keskustella suoraan ja rehellisesti, Haring kertoo.

Hän muistuttaa, että kyse ei ole pelkästään krapulapäivistä, päihtyneenä töissä olemiseen liittyvistä riskeistä tai työtehon laskusta. Riippuvuudet vaikuttavat koko elämään.

– Lääkärin pakeille saatetaan joutua jonkin muun asian takia, kun taustatekijöitä ei haluta tiedostaa. Runsas alkoholin käyttö altistaa esimerkiksi verenpaineen nousulle ja monelle muulle sairaudelle. Se on myös merkittävä työkyvyttömyyden syy.

– Joku voi jäädä vapaa-aikanaan kiinni rattijuopumuksesta tai joutua tapaturmaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Joskus läheiset ottavat yhteyttä työpaikalle ja kertovat ongelmista, joista työpaikalla ei vielä edes tiedetä, Haring kertoo.

AUDIT-kyselyistä juomapäiväkirjoihin

Alkoholinkäytön riskeihin kehitetty AUDIT-kysely on Haringin mukaan hyvä perustesti kenelle hyvänsä. Yleensä ihmiset vastaavat siihen varsin rehellisesti. Se myös tunnistaa runsaan alkoholinkäytön kohtuullisen hyvin.

Toinen tehokkaaksi osoittautunut mittari on juomapäiväkirja. Kuuden viikon tehoseuranta paljastaa usein yllättävän todellisuuden.

– Moni kuvittelee juovansa paljon vähemmän kuin päiväkirja konkreettisesti todistaa. Se motivoi miettimään omaa alkoholinkäyttöään, Haring sanoo.

Mistä apua?

Apua mahdollisen ongelman tunnistamiseen, neuvoja ja ohjeita hoitoon hakeutumiseen löydät muun muassa seuraavilta nettisivuilta:

www.aa.fi

www.a-klinikka.fi

www.ehyt.fi

www.huugo.fi

www.irtihuumeista.fi

www.kalliola.fi

www.mielenterveystalo.fi

www.paihdelinkki.fi

www.peluuri.fi

www.thl.fi

www.vastaamo.fi