Amerikkalainen unelma: tarvitaan työtä, tuuria ja sairausvakuutus

Christopher Butler syöttää puolen vuoden ikäistä Madeleinea perheen keittiössä Arlingtonissa, Massachusettsissa. Perheen kaksi muuta tytärtä, Charlotte, 8, ja Annabelle, 5, leikkivät olohuoneessa, ja äiti Jennifer kokkaa perheelle.

Butlerit ovat saaneet nauttia yhteisestä perheajasta harvinaisen pitkään. Tyypillisesti tuttavaperheiden lapset menevät päiväkotiin kuuden viikon ikäisinä tai nuorempina.

– Annabellen synnyttyä olin viikon pois töistä. Vauva jäi sairaalaan muutamaksi viikoksi, jolloin olin osa-aikaisesti töissä ja osittain sairaalassa, kertoo Jennifer.

– Kotiin päästyämme pidin 12 viikon hoitovapaan, jonka ensimmäisten kuuden viikon aikana sain 60 prosenttia palkasta. Loppu oli palkatonta. Myös Christopher pystyi pitämään kuukauden isyysloman.

Jennifer Butler nauttii äitiyden lisäksi opettajan työstään. Kolmilapsisessa perheessä kummankin vanhemman työssäkäynti tekee lasten koulutuksesta taloudellisesti helpompaa. Lapset voivat nauttia vanhempiensa vakuutussuojaa 26-vuotiaiksi asti, mikä helpottaa opiskelua ja työelämän aloittamista.

Kirjavia käytäntöjä

Vanhempainvapaat ovat Yhdysvalloissa neuvoteltavissa olevia henkilöstöetuja, joiden avulla yritykset houkuttelevat työntekijöitä.

Christopher kokee olevansa etuoikeutettu, koska nykyinen työ yksityisen poikakoulun tietohallintojohtajana antaa mahdollisuuden 12 viikon palkalliseen isyysvapaaseen. Se on harvinaista maassa, jossa ei ole liittovaltiotasoista lainsäädäntöä palkallisesta äitiys- saati isyysvapaasta. Yhdysvallat on Papua-Uusi-Guinean lisäksi ainoa valtio, jossa äideille ei taata minkäänlaista palkallista äitiyslomaa.

Vuodesta 1993 lähtien yli 50 työntekijän yritysten on täytynyt antaa työntekijöilleen mahdollisuus 12 viikon palkattomaan vapaaseen.

– Suurin osa yrityksistä täyttää vain minimivaatimukset, toteaa Jennifer.

Myös hän on työskennellyt yksityisellä koulutussektorilla, ja jokaisen raskauden kohdalla käytännöt ovat olleet erilaisia. Madeleiden kanssa hän joutui lopettamaan työskentelyn jo muutaman viikko ennen synnytystä.

– Minun oli tarkoitus jatkaa työskentelyä osa-aikaisena äitiysvapaan jälkeen, mutta työnantajani päätti toisin, puuskahtaa Jennifer.

– Yrityksillä on erilaisia käytäntöjä irtisanomisen ja -sanoutumisen suhteen. Massachusettsin osavaltiossa on voimassa ”employment at will”-lainsäädäntö, kertoo Christopher.

Kirjaimellisesti otettuna se tarkoittaa, ettei työnantaja tarvitse syytä työntekijän irtisanomiseen. Sama oikeus koskee myös työntekijää. Työsuhteen voi päättää koska vain ilman irtisanomisaikaa tai pätevää syytä. Poikkeuksena on uskontoon, etniseen taustaan tai sukupuoleen liittyvä
syrjintä.

– Tosielämässä irtisanomisen täytyy kuitenkin perustua puutteisiin työsuorituksessa.

Kirjallinen työsopimus, jossa määritellään työnteon ehdot, mitätöi at will -lainsäädännön. Christopher neuvottelee työsopimuksensa erikseen jokaista lukuvuotta kohden.

Cambridgessä asuvan Anne Danielsin mukaan yrittäjäksi ryhtyminen on tehty todella helpoksi: – Tarvitsee vain maksaa verot, hankkia puhelin, nettisivu, ja sähköpostiosoite asiakkaiden yhteydenottoa varten.

Vakuutusten luvattu maa

Työsuhteen päättyminen on haastavaa myös sairausvakuutusten vuoksi. Ennen vuoden 2014 alussa voimaan astunutta terveydenhuollon uudistusta noin puolet amerikkalaista sai sairausvakuutuksen työnantajan kautta.

Kolmasosa, lähinnä eläkeläiset ja vähävaraiset, saivat sen tuettuna valtiolta. Kymmenen prosenttia maksoi vakuutuksensa itse, ja loput eivät olleet ollenkaan sairausvakuutusten piirissä.

Obamacaren nimellä tunnetun uudistuksen tavoitteena on parantaa terveydenhuollon kattavuutta ja laskea sen kustannuksia. Parannuksia tehtiin muun muassa naisten ja pienten lasten asemaan. Esimerkiksi lasten rokotukset muuttuivat ilmaisiksi. Suuri muutos on myös ehkäisevän hoidon määrän lisääminen sekä naisten ja miesten vakuutusmaksujen yhtenäistäminen – aikaisemmin naisilta perittiin korkeampia maksuja.

– Vakuutukset voivat saada työntekijän jäämään pidemmäksi aikaa työnantajan palvelukseen kuin mitä he haluaisivat, miettii Anne Daniels.

Hän on vastikään irtisanoutunut työstään teknisenä kirjoittajana ja perustanut oman yrityksen.

– Työskennellessäni akateemisessa ja yritysmaailmassa en nähnyt juurikaan korrelaatiota ahkeruuden, tuloksellisuuden ja palkitsemisen välillä. Oikeiden asioiden tekeminen ei riitä, vaan uralla eteneminen on paljon mystisempi asia, varsinkin naisille. Naisia rangaistaan yhä muun muassa lasten hankkimisesta.

– Olen työurani aikana ollut myös hetken työttömänä. Nautin työttömyyskorvauksen suomasta miettimisajasta ja siitä, ettei minulla ollut kiire töihin. Se taitaa olla kyllä aika epäamerikkalaista, nauraa Daniels.

Hänen yrityksensä tarjoaa valmennuspalveluita esimerkiksi irtisanotuille.

– Irtisanominen tulee usein yllätyksenä. Voit joutua keräämään tavarasi ja vartija saattaa sinut heti ulos. Monet kaipaavat apua järkytyksen käsittelemiseen.

Päätös yrittäjäksi siirtymisestä hautui useamman vuoden ajan. Anne Daniels kävi töissä ja elätti perhettä, kun hänen miehensä rakensi omaa yritystään aluksi oman työn ohessa keittiön pöydän ääressä. Vakuutusmaksut eivät tulleet yllätyksenä palkkatyön lopettamisen jälkeen, mutta niiden suuruus hirvitti.

– Maksoin 1 600 dollaria (noin 1 448 euroa) kuussa vakuutusta, jonka etuja en koskaan edes käyttänyt. En kuitenkaan uskaltanut olla ilman vakuutusta. Kanadalainen sukulaiseni katkaisi jalkansa lomamatkallaan Yhdysvalloissa. Hänellä ei ollut vakuutusta, ja sairaalamaksut nousivat niin suuriksi, että hän joutui myymään talonsa.

Daniels pystyi luopumaan vakuutuksestaan, kun aviomies myi yrityksensä ja jäi sinne työntekijäksi. Aviomiehen vakuutus kattaa myös puolison.

Jackie Decendorf on tehnyt Strattonilla osa-aikatyötä seitsemän vuotta opintojensa ohessa. Tänä vuonna hän tekee ensimmäistä kertaa kokoaikatyötä ja säästää jatko-opintoja varten. Jackiella on alempi korkeakoulututkinto antropologiasta.

Kausityöntekijänä hiihtokeskuksessa

Strattonin hiihtokeskuksessa Vermontissa vilisee hiihtopukuisia ihmisiä. Townsendiläinen 23-vuotias Jackie Decendorf auttaa eksynyttä pikkupoikaa löytämään vanhempansa.

– Menen kesällä lääketieteellisen antropologian tutkimusharjoittelijaksi Hollantiin ja aion hakea alan maisteriopintoihin. Olen aina ollut kiinnostunut luista ja muumioista, Decendorf kertoo.

– Tällä hetkellä ansaitsen vähän minipalkkaa enemmän eli noin 10 dollaria tunnilta. Lisäksi saan hiihtää niin paljon kuin haluan, Decendorf iloitsee.

Viereisen varustemyymälän kassalla 69-vuotias Jan Jordon auttaa floridalaista naista valitsemaan lapselleen korvat lämpimänä pitävän hatun. Hän napsaisee hintalapun irti ja sujauttaa hatun lapsen päähän.

– Tylsistyisin, jos en olisi töissä, hän huudahtaa energisesti.

– Muutimme Vermontiin Ohiosta, kun mieheni jäi eläkkeelle opettajan työstään. Sitä ennen hänellä oli painoalan yritys ja minä olin vaatealalla. Talvisin työskentelen hiihtokeskuksessa ja kesällä teen tilkkutyöpeittoja myyntiin. Viljelemme mieheni kanssa myös vihanneksia viikoittaisille maaseutumarkkinoille, Jordon huikkaa asiakkaiden palvelemisen lomassa.

– Olemme jääneet eläkkeelle, mutta ihmisen täytyy pysyä liikkeessä! Talvella täällä on vain kylmää ja lunta, joten nautin, kun saan työskennellä ihmisten kanssa.

Yhdysvalloissa noin neljänneksellä palkansaajista ei ole palkallista sairausaikaa, lomaa tai eläke-etuuksia – ei myöskään Janilla ja Jackiella. Erot yritysten välillä ovat myös suuria. Alle 50 henkilön yrityksissä sairausvakuutus ja eläke-etuus ovat noin puolella työntekijöistä. Suurissa, yli 500 työntekijän yrityksissä, suurin osa työntekijöistä on etuuksien piirissä.

Jackie Decendorf ja Jan Jordon ovat tyypillisiä työntekijöitä myös työnkuvansa puolesta. Noin kahdeksan miljoonaa yhdysvaltalaista työskentelee kassoina tai myyjinä jälleenmyynnin parissa.

Jan Jordon ja hänen miehensä maksavat kuukaudessa sairausvakuutusmaksuja yhteensä noin 600 dollaria, jonka lisäksi tulee muun muassa terveystarkastuskäyntimaksuja noin 20 dollaria kertaa kohden.

Kallistuva unelma

Koulutuksen hinta on karkaamassa kohtuuttoman kalliiksi, miettii Christopher Butler siivotessaan pöytää ruokailun jäljiltä.

– Kaksikymmentä vuotta sitten neljän vuoden lukukausimaksuni olivat noin 70 000 dollaria eli noin viidesosa isäni palkasta. Vastaavasta koulutuksesta joutuu maksamaan nyt noin 250 000
dollaria (noin 226 000 euroa).

– Kasvaneet kustannukset vaikuttavat siihen, että koulutustausta periytyy yhä vahvemmin ja liikkuvuus sosiaaliluokasta toiseen on vähentynyt 50 vuodessa, miettivät Jennifer ja Christopher.

– Hyvästä yliopistosta valmistuminen ei enää takaa työpaikkaa. Se ei myöskään kerro työnantajalle, onko opiskelija fiksu ja ahkera. Se on merkki perheen kuulumisesta ylempään yhteiskuntaluokkaan.

Mahdollisuuksien maassa taloudellinen tai sosiaalinen nousu näyttääkin olevan aikaisempaa vaivalloisempaa. Tutkimusten mukaan se on huomattavasti helpompaa Pohjoismaissa, Kanadassa, Ranskassa ja Saksassa kuin Yhdysvalloissa.

Amerikkalaisen unelman saavuttamiseksi ei taida enää riittää kova työ. Vähintään yhtä tärkeitä ovat neuvottelutaito, oikea perhetausta, hyvät vakuutukset ja osavaltion valinta. Saa nähdä, onko äitiysloma osa amerikkalaista unelmaa, jos Madeleine Butler päättää jossain vaiheessa hankkia lapsia.